Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Isosmile Arvonta

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Isosmile Arvonta

Noniin nyt vuorossa pitkästä aikaa arvonta, kuten eilen jo ehdinkin lupailla! Sain teille arvottavaksi 2 palkintoa; yhden paketin kotikäyttöisiä hampaidenvalkaisuliuskoja sekä yhden valkaisevan hammastahnan Isosmileltä! Isosmilen tuotteet ovat hammaslääkärien suosittelemia, ja niiden on tutkittu olevan turvallisia.

"Crest Whitestrips® hampaidenvalkaisuliuskat ovat USA:n markkinoiden ykköstuote kotona tehtävään hampaiden valkaisuun.
Hammaslääkärien suosittelemat Crest Whitestrips® liuskat ovat turvallisia, tehokkaita ja uskomattoman helppokäyttöisiä."


Mähän kävin n. vuosi sitten hampaiden tehovalkaisussa, mutta nyt tuntuu että väri on hieman tummunut, johon tietenkin vaikuttaa elämäntavat jne. Sain kuitenkin Isosmileltä myös itselleni kyseiset tuotteet testiin, ja kerron niistä heti tarkemmin, kunhan saan niitä itse testattua. Ajattelin ottaa myös ennen/jälkeen kuvat, niin näätte eron :)

Voit osallistua arvontaan kirjoittamalla kommenttiboksiin kumman palkinnon haluaisit voittaa (liuskat tai tahna), vai haluatko mukaan molempiin arvontoihin? Muista laittaa mukaan myös toimiva sähköpostiosoite, sillä en hyväksy mukaan kommentteja joista s-postiosoite puuttuu! Paljon onnea arvontaan! :)


With love, Silja

Tunnisteet:

1007 kommenttia:

1 – 200 / 1007 Uudempi› Uusin»
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin mukaan molempiin arvontoihin, koska en oo ikinä vielä kokeillut kumpaakaan nuista :)
anneabina@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.00  
Blogger hheidi kirjoitti...

Molemmissa arvonnoissa mukana! :)
tuopeh@hotmail

11. elokuuta 2013 klo 17.02  
Blogger Tawunen kirjoitti...

Mukaan molempiin arvontoihin! :)
pinkzalmiac@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.02  
Blogger hheidi kirjoitti...

Molemmissa arvonnoissa mukana! :)
tuopeh@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.02  
Blogger Ida Aleksandra kirjoitti...

mukaan kummankin tuotteen arvontaan :-) !
ida.aleksandra.takala@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.02  
Blogger Snipa kirjoitti...

Mukaan molempiin arvontoihin :)
Sinttipintti@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mielummin liuskat mutta kyllä hammastahnakin ois tosi tervetullut! Eli mielellään molempiin!:') jennaas@luukku.com

11. elokuuta 2013 klo 17.03  
Blogger Jatta kirjoitti...

Tahna sekä liuskat molemmat olisi kiva saada, enemmän nuo liuskat kuitenkin houkuttelisi sillä oon niitten harkintaa itse jo aikasemminkin miettinyt!

jatta.ruokamo@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Osallistuisin molempiin!

veenlaa@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.04  
Blogger Isa Laine (iisku) kirjoitti...

Osallistun kumpaankin!! :)

iiskuxneiti@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tahna ja liuska arvonnssa mukana :) niinamm@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.05  
Blogger Juli kirjoitti...

Osallistun molempiin arvontoihin! :-)

justiina97@netti.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.05  
Blogger SIIRIT kirjoitti...

molempii! :)

siiriprinsessa@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.06  
Blogger Katariina kirjoitti...

haluani mukaan molempiin arvontoihin! :) valkaisevaa hammastahnaa olen jo aikaisemmin kokeillut eikä ero ollut mielestäni mitenkään merkittävä siispä liuskat kiinnostavat enemmän! tosin merkkikin oli tuolloin eri joten voi olla että vika siinä sitten!
katariina.halonen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin osallistua molempiin arvontoihin :) jonna-14@windowslive.com

11. elokuuta 2013 klo 17.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eiks hanpaiten valkasu kotona tollasil hammastahnoil jne kuluta hampaan kiiltoa ja pintaa?:o

11. elokuuta 2013 klo 17.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tahna :) en usko nuihin liuskoihin niin palioo :D

feliciablomqvist@hotmail.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.09  
Blogger JennyMerica kirjoitti...

molempia ois kiva testailla! merica_Sell@luukku.com

11. elokuuta 2013 klo 17.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Liuskoja en oo ikinä kokeillut, joten niitä olis kiva testata :) Mutta osallistun kumminkin molempiin koska kumpi vain käy jos onni potkasee :D

-miisa.94@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.12  
Blogger Elli kirjoitti...

Haluaisin:Tahnan
Haluan:mukaan molempiin arvontoihin
S-posti_elli.hagstrom123@gmail.com


Eka!!!

11. elokuuta 2013 klo 17.12  
Blogger Unknown kirjoitti...

osallistun tahnan arvontaa (:

noorasd@wippies.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.12  
Blogger tiia kirjoitti...

molempiin arvontoihin mukaan! :-)
tiiabc_@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.13  
Blogger Anni kirjoitti...

Ilmoittaudun mukaan molempiin arvontoihin mukaan.

millimaria@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.14  
Blogger Veronika kirjoitti...

Molemmat oisi kivoja mutta mielummin osallistuisin liuskojen arvontaan :)

verku-huraira@luukku.com

11. elokuuta 2013 klo 17.16  
Blogger Sara kirjoitti...

Haluisin mukaan molempiin arvontoihin vaikka mielummin testaisin liuskoja kun tuntuu et kaikki valkaisevat hammastahnat on jo kokeiltu ja ei auta :( mut jos toi nyt sit auttais! :)

sara.malmberg@elisanet.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.16  
Blogger Katja Rauhala kirjoitti...

Osallistun noihin molempiin! :)

katjann@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Liuskat ! :-)

taina157@windowslive.com

11. elokuuta 2013 klo 17.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molempiin :) elsa.miettinen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.17  
Blogger Sara kirjoitti...

haluun mukaan molempiin arvontoihin :)
sara.sika@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.18  
Blogger Unknown kirjoitti...

Voisin yrittää kumpaakin, mutta mieluisempi olisi varmaan tuo liuska :)
neea10_saarinen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.18  
Blogger Rita kirjoitti...

Haluaisin kokeilla ehdottomasti molempia, olen kuullut noista paljon hyvää ja omat hampaat ei oo mistään valkoisemmasta päästä. :s

tiitumoi@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

haluan mukaan molempiin arvontoihin :)! minski.92@hotmail.com

Olisin SUPER ONNELLINEN jos jommankumman saisin käsiini :D

11. elokuuta 2013 klo 17.19  
Blogger Peggy kirjoitti...

Osallistun molempiin.
peggyjansson@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.19  
Blogger mjumartsu kirjoitti...

Sekavan unirytmin takia hampaat ovat todella tummentuneet, liuskat ois aika jees! en oo ikinä voittanu missään skabois mitää. Jospa nyt nappais.

maritatiensuu@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.20  
Blogger Kati:) kirjoitti...

molemmat :)

katsuuuhh@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.20  
Blogger Janina kirjoitti...

Molempiin mukaan!
janina_lamminen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.21  
Blogger anni kirjoitti...

molemmat :)

anni.s.h@windowslive.com

11. elokuuta 2013 klo 17.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mukana arvonnassa, liuskat kiinnostaa!
janhonenjoanna@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.22  
Blogger mira kirjoitti...

Mukana tahnan arvonnas:-)

mira.tuomisto@hotmail.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.22  
Blogger Melina Serafiina kirjoitti...

Oon harkinnut noita liuskojen kokeilemista jonkin aikaan, niin haluaisin vain niiden arvontaan :)

melina.komsi@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.22  
Blogger fanni kirjoitti...

molempiin!
fantti96@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.23  
Blogger Silja kirjoitti...

Osallistun molempiin! :)

silja.annala@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molempiin mukaan:) aanna.tolo@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.23  
Blogger Heidi kirjoitti...

Haluaisin mukaan molempiin arvontoihin! :)

heihil@dnainternet.net

11. elokuuta 2013 klo 17.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin mukaan molempiin arvontoihin! tykkään tosi paljon tästä sinun blogista, piristää aina päivää!:)) ja olet niin kaunis silja:3
out94@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.26  
Blogger Tuju kirjoitti...

Molemmissa arvonnoissa mukana. :-)
tuija.mikkonen@hotmail.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.26  
Blogger Helmi kirjoitti...

Molempien arvontaan! :)

helmi.pulmu@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

liuskat!
jasminsalenius@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.27  
Blogger LiinaRegina kirjoitti...

Osallistun molempiin arvontoihin :)

liina.hyttynen@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.27  
Blogger Unknown kirjoitti...

Molempiin mutta liuskoihin mielummin koska tuntu et oon testannu vaikka mitä tahnoja muttei vaan tehoo.. ja noista liuskoista oon kuullu paljon hyvää :)

Karoliina.jalonen@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molemmissa mukana :)
Pietilainen@luukku.com

11. elokuuta 2013 klo 17.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

osallistun liuskojen arvontaan:)
katariina.hakala@kolumbus.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molemmat:)!

amandaau@hotmail.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.30  
Blogger hilmaoa kirjoitti...

noiden liuskojen arvontaan osallistun mielummin (:

hilma_luttinen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.30  
Blogger Unknown kirjoitti...

Kummatkin kiehtoo eli mukaan molempiin arvontoihin :) jenna_koskela@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.30  
Blogger Jatta kirjoitti...

Voi vitsit kun voittais, hampaat tummuneet kun joskus poltti vakituisesti tupakkia :/ Osallistun kumpaakin arvontaan!! :)
jatta-matilainen@luukku.com

11. elokuuta 2013 klo 17.30  
Blogger Unknown kirjoitti...

Molemmat arvonnat !! :)
Juliaa.salo@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.31  
Blogger Sanni Antikainen kirjoitti...

Haluaisin mukaan liuskojen arvontaan.

sanantikainen@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.32  
Blogger LAURA kirjoitti...

molemmissa mukana :)
laura_koovit@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.32  
Blogger Jenna kirjoitti...

molemmissa mukana! :)

foreveryours-1@suomi24.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voisin osallistua mielenkiinnosta molempiin, olis huippua jos ne auttais :) Opiskelijabudjetilla ei nuin vain marssitakkaan valkaisuun.

jenni-vu@suomi24.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.33  
Blogger Cezu kirjoitti...

Haluaisin osallistua molempiin arvontoihin :) Sillä olisi kivä kokeilla hampaiden valkaisua kotikonstein :)

11. elokuuta 2013 klo 17.33  
Blogger marjukka kirjoitti...

Molempiin arvontoihin! :-)

Maikkku-@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tahtoisin mukaan molempiin arvontoihin! Kumpikin meinaan vaikuttaa kokeilemisen arvoiselta!
Taru.Onerva@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.33  
Blogger essiidastiina kirjoitti...

Haluaisin mukaan molempiin arvointoihin, mutta liuskat kiinnostaa vähän enemmän, koska oon aiemmin kokeillut muita valkaisevia hammastahnoja enkä oo huomannut mitään suurta eroa. :-)

essi.kaappola@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tahna! :)
RiaHannele@luukku.com

11. elokuuta 2013 klo 17.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

osallistun molempiin arvontoihin:)

jennysilvennoinen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.35  
Blogger Iida kirjoitti...

mukana molemmissa!

iitsi-piitsi@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.35  
Blogger Haidi kirjoitti...

Mukana molemmissa arvonnoissa :)

heidiiiz84@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.35  
Blogger hennu kirjoitti...

Osallistun molempiin arvontoihin! Oon kokeillut aikasemminkin valkaisevaa hammastahnaa ja muita liuskoja, mutta tulosta ei oo tullut.. jos tuo merkki sitten toimisi paremmin :)

hennuna@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.36  
Blogger Anette kirjoitti...

Molempiin arvontoihin :-) nykanen.anette@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.36  
Blogger Sara kirjoitti...

Molempiin arvontoihin! :)

sara.juulia@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.36  
Blogger Ella kirjoitti...

Molemmat olis mieluisia, liuskoja en ole ennen kokeillutkaan :)

ella.koskela@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

osallistun molempien arvontoihin! (-:
katariina.mourujarvi@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molempiin arvontoihin osallistuisin! :)

vida.maria@windowslive.com

11. elokuuta 2013 klo 17.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molemmissa mukana! :) sofia.kieloaho@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.39  
Blogger Emilia kirjoitti...

Haluaisin molempiin arvontoihin! :)

sannaemilia.nummelin@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.40  
Blogger mimibeloved kirjoitti...

Osallistun molempiin. :)

emmi.salonen@kotinet.com

11. elokuuta 2013 klo 17.40  
Blogger amalavida kirjoitti...

Molemmat ois tosi jees! Mutta jos pitäisi valita niin liuskoja haluaisin kokeilla! :P laakso.amanda@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.40  
Blogger Unknown kirjoitti...

molemmat :)

Marikatoi92@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.41  
Blogger Jasmine kirjoitti...

Haluaisin osallistua molempiin arvontoihin :-)

jass_@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.42  
Anonymous Ansku kirjoitti...

Mielelläni molempiin arvointoihin, olen pitkään jo halunnut kokeilla IsoSmilen tms. tuotteita joten olisi kiva tietää toimivatko :) - anskuooo@luukku.com

11. elokuuta 2013 klo 17.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molempiin arvontoihin mukaan :-)

Henriikka.anttila@seamk.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.42  
Blogger Michelle kirjoitti...

Molemmissa mukana:)

michellemustikkakangas@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Osallistun molempiin!:)

nuura.hamdon@live.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.43  
Blogger Sonja kirjoitti...

Molempiin osallistun! :)
sonjatervonen[ät]hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molemmat arvonnat :) katri.v96@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molemmat arvonnat! :)
sonja.parviainen13@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.44  
Anonymous Julia kirjoitti...

Osallistun molempiin :-)

juliamaau@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.44  
Blogger janitakoo kirjoitti...

molempiin!

jjanitak@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.45  
Blogger M- kirjoitti...

Osallistun molempiin! :)

moona.k@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.45  
Blogger rita kirjoitti...

Osallistun mielummin liuskojen arvontaan, koska käytössä on jo valkaiseva h-tahna johon oon tyytyväinen :)

ritaa-@outlook.com

11. elokuuta 2013 klo 17.47  
Blogger Piia kirjoitti...

Osallistun molempiin arvontoihin!
piiaanniina@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.47  
Blogger `IDDA kirjoitti...

Osallistun molempiin arvontoihin :)

iial@suomi24.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.48  
Blogger Unknown kirjoitti...

molempii mukaa:)

nooraswaggy@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.48  
Blogger Jenny kirjoitti...

Molempiin arvontoihin ! :)

jennynkk@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molemmat!

sonjaa_93@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.51  
Blogger Elisa kirjoitti...

osallistun liuskojen arvontaan ! :-)

elizzbel@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.52  
Blogger Tytti kirjoitti...

Molempiin mukaan! :)

tytti.suhonen@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.52  
Blogger suvijennika kirjoitti...

molempiin haluan mukaan :)

suvi.makela@lukio.alajarvi.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.52  
Blogger janika kirjoitti...

Haluaisin mukaan molempiin arvontoihin, koska en oo kumpaakaa tuotetta aikasemmin kokeillut :)

janika.kaartoaho@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.52  
Blogger Anyyh kirjoitti...

Molempiin mukaan! :) Oon huono ikinä uskomaan tommosiin, niin molemmat kelpais.

anu.lehto1@luukku.com

11. elokuuta 2013 klo 17.52  
Anonymous hanttu kirjoitti...

molempiin :)

hannamarileskinen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.53  
Blogger Unknown kirjoitti...

Tahna olisi mulle varmaan paras vaihtoehto!

roosa.n-@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molemmissa arvonnoissa mukana! :)

pinja.tervo@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Liuskat :)!
Emilia.rinne@kolumbus.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molempia ois kiva testailla!:)

veronika_isabella@kolumbus.fi

11. elokuuta 2013 klo 17.55  
Blogger marika kirjoitti...

Osallistun molemnpiin arvontoihin.

mmarika.makiranta@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molempiin kiitos!

leijonaah@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon mukana molemmissa arvonnoissa :)

nikaty_96@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.55  
Blogger Laura kirjoitti...

Molemmat arvonnat!

llaurah-@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molemmissa mukana! :)
emmi-98@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.56  
Blogger Laura kirjoitti...

Ilmottaudunu molempiin! :)
lauralinnalampi@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molemmissa mukana:)
heksuhaksu@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin osallistua kumpaankin, mutta kyllä nuo liuskat enemmän on se mun juttu ku tahnan jo omistan, eli siis liuskat!:) ps ihana arvonta!

westerberg.rosa@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.57  
Blogger maiju kirjoitti...

Molempiin arvontoihin!:)

maiju-jokinen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.57  
Blogger Kätlin kirjoitti...

Osallistun molempien tuotteiden arvontaan :)!

k2tuu_@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.57  
Anonymous Nana kirjoitti...

Molemmat arvonnat!:)

nanapyl@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molempiin arvointoihin mukaan.

Lipsgloss89@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.57  
Blogger milla kirjoitti...

molempiin :)

millaa_99@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.58  
Blogger Lotta kirjoitti...

molemmissa mukana, lottablogi@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.58  
Blogger JonnaH. kirjoitti...

Minua kiinnostaisivat nuo liuskat, olen niitä joskus käyttänyt ja hyviksi havainnut!

hakusanarakkaus@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.58  
Blogger Juuli kirjoitti...

osallistun molempiin! :)

juuli.hietanen@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.58  
Blogger Iiris kirjoitti...

Molempiin osallistuihin:)
iikkusi@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.59  
Blogger maria kirjoitti...

Molempiin :)

mariajokinen-@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 17.59  
Blogger grete kirjoitti...

Osallistun molempiin :)
grete8@netti.fi

11. elokuuta 2013 klo 18.00  
Blogger ilona kirjoitti...

Osallistuisin molempiin arvontoihin, koska kokemusta mulla ei vielä oo noista :)
ilona.p.1@windowslive.com

11. elokuuta 2013 klo 18.01  
Blogger inka kirjoitti...

molempiin mukaan:)
inkuriina97@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.01  
Blogger Savunmaku kirjoitti...

Molemmissa arvonnoissa mukana! (:

savunmaku(@)gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.01  
Anonymous Emilia kirjoitti...

Mukaan molempiin arvointoihin! :)

enppuu@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molempiin arvontoihin!

anniefff@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mukaan molempiin :-)
Niiiinaa_@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.02  
Blogger kiitsu kirjoitti...

Kiinnostaisi molemmat arvonnat :)

cia.tuppurainen@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ilmottaudun molempiin!

tiinasultsi@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.02  
Blogger Millie kirjoitti...

Haluisin molempiin arvontoihin mukaan!:)
mmilla@hotmail.fi

11. elokuuta 2013 klo 18.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin osallistua molempiin arvontoihin. :)

emmi.h@live.fi

11. elokuuta 2013 klo 18.03  
Blogger Jasmin kirjoitti...

molemmat !

jasmin.lappalainen@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Osallistun kummaankin arvontaan ! :)
Mikään hammastahna ei ole koskaan toiminut :(

EmmaJTuominen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Osallistun molempiin! :) Roosaahonen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.05  
Blogger Unknown kirjoitti...

Molemmissa arvonoissa mukana.:)
Haluasin niin kokeilla nuita,vaikuttaa kyllä hyviltä!

pinja.pylvas@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molempiin mukaan! :)
henna__1989@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.06  
Anonymous Emmi kirjoitti...

Molempiin arvontoihin ! :)

inkkari@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hammastahna-arvontaan osallistuisin! :)

ss-95@luukku.com

11. elokuuta 2013 klo 18.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Osallistun molempiin! Olen jo vähän aikaa pohtinut, että tilaisin noita, mutta se on jäänyt :( Jospa nyt onni osuisi kohdalle :)
iidakilpio@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ilmottaudun molempiin! juu_ia@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.09  
Blogger teija kirjoitti...

Molemmat olisi kivoja :-)
Teija.turkia@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.10  
Blogger Anna kirjoitti...

Mukaan molempiin arvontoihin. :)
anna.maattanen@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

noihin liuskoihin osallistun :) ois kiva jos ei tarvis näyttää rölliltä ku hymyilee aina xd

samira.nujeidat@windowslive.com

11. elokuuta 2013 klo 18.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molemmissa mukana! :-)
sannimari@luukku.com

11. elokuuta 2013 klo 18.12  
Blogger Susanna Majuri kirjoitti...

Liuskat! susss@netti.fi

11. elokuuta 2013 klo 18.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Osallistun kumpaanki arvontaan :))

sannnau@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molemmat !
sarak98@windowslive.com

11. elokuuta 2013 klo 18.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molempiin mukaan! =)
emmijuuliam@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.13  
Blogger Jasmine kirjoitti...

Molemmat käy! :)

jasmine.kananen@windowslive.com

11. elokuuta 2013 klo 18.14  
Blogger veera kirjoitti...

Ilmottaudun molempiin arvontoihin! :)
veera.karinen@luukku.com

11. elokuuta 2013 klo 18.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mukaan molempiin arvontoihin!:)

eerika.oversti@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.15  
Blogger susbema kirjoitti...

Osallistun molempiin !

susbema@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haluan osallistua molempiin arvontoihin :)

kiia.antikainen@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molemmat. :) 365marika@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.17  
Blogger Palppa kirjoitti...

osallistun molempiin arvontoihin! :)

iitu-98@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Mieluummin haluisin liuskat, mutta osallistun molempien arvontaa. -Sandra

sandra.pelkonen@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.21  
Blogger Laura kirjoitti...

molemmat! laura.liljander@windowslive.com :)

11. elokuuta 2013 klo 18.22  
Blogger Laura kirjoitti...

molemmat :) laura.kinnari@netti.fi

11. elokuuta 2013 klo 18.22  
Blogger Tia kirjoitti...

molemmat kävis!

tiamariaq@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.23  
Blogger Heidi kirjoitti...

Liuskat ! :)



Haiddis@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haluisin osallistua liuskojen arvontaan! :)

susannnapn@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.23  
Blogger Neppari kirjoitti...

liuskat (:
nea1811@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.23  
Blogger Sarah Anniina kirjoitti...

molenpii :P

anni.levula@hotmail.fi

11. elokuuta 2013 klo 18.23  
Blogger aino kirjoitti...

molempiin mäkin :)

ainw52@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mielellään molemmat, mutta liuskat houkuttelee enemmän! :)
niina.laakso4@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin osallistua molempiin arvontoihin.
Petra_njs10@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molempiin osallistun :)
lamsa.marianna@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haluaisin osallistua molempiin arvontoihin.
Petra_njs10@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.27  
Blogger Kata kirjoitti...

Molempiin! :)

sandra_katja@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molempiin :)

jj-jasmin@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.29  
Blogger Unknown kirjoitti...

molempin :)
l2llu.maarja@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molempiin arvontoihin :)
satuehtonen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molemmat:)
milla.lindstrom@seutuposti.fi

11. elokuuta 2013 klo 18.31  
Blogger Sari P. kirjoitti...

Molempiin! :)
sari.buffy@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.31  
Blogger TV kirjoitti...

Molemmat kelpais mulle :)
Tessav96@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kokeilisin mielummin liuskoja :)

k.iia@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molempiin :)
a.toikkanen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molempiin :)
heli.blogi(at)gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.33  
Blogger karo kirjoitti...

mukana molemmissa!

himpula_@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.33  
Blogger Iris kirjoitti...

molemmat!! :)
iris.laitinen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.34  
Blogger Iris kirjoitti...

molemmat!:)

iris.laitinen@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molempiin! :)

heiiini@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.35  
Blogger Julia kirjoitti...

Liuskat!

julcise@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.35  
Anonymous :) kirjoitti...

Tietysti molempiin!

lavraslife@luukku.com

11. elokuuta 2013 klo 18.35  
Blogger Jenni kirjoitti...

molemmat :)

jenni.repo@windowslive.com

11. elokuuta 2013 klo 18.36  
Blogger Unknown kirjoitti...

mukana tahnan arvonnassa !

niina.alanoja@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.36  
Blogger venla kirjoitti...

Mukaan molempiin arvontoihin! :)
vekkula97@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.37  
Blogger Unknown kirjoitti...

molempiin :)

janttu_koi@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.38  
Blogger Reea kirjoitti...

Molemmat ((:

reea.harjumaki@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.38  
Blogger venla kirjoitti...

Mukaan molempiin arvontoihin! :)
vekkula97@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.38  
Blogger venla kirjoitti...

Mukaan molempiin arvontoihin! :)
vekkula97@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

molemmissa 8)

mnttu@hotmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.38  
Blogger Unknown kirjoitti...

Noi liuskat ois mieluisammat mutta kyllä tahnakin ois ihan jees! En ole ikinä voittanut mitään missään arvonnassa joten haluaisin mukaan molempiin jotta voiton todennäköisyys olisi suurempi :D

11. elokuuta 2013 klo 18.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molempiin osallistun :)

oona.pajarinen@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hammastahna :)

omena.korkki@gmail.com

11. elokuuta 2013 klo 18.39  
1 – 200 / 1007 Uudempi› Uusin»

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu