Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

I'm an animal

keskiviikko 14. elokuuta 2013

I'm an animal

Alan jo kovasti kaipailemaan vähän viileämpiä ilmoja, jotta voi vetää päälle farkut, bootsit ja jonkun kivan nelueen/collegepaidan. Mua itseäni ehkä jopa vähän ahdistaa se, että kuumalla ilmalla ei voi laittaa päälle oikeen muuta kun shortsit ja jonkun pienen topin. :D Olo on liian alaston! Viime päivinä on kuitenkin ollut onneksi vähän syksyisemmät ilmat ja sain edellispäivänä ekaa kertaa käyttöön Sheinsideltä saadun collegepaidan! Toi olis mun mielestä ehkä vähän mageempi jos päälle saisi vielä vedettyä nahkatakin, mutta se olis ollut jo vähän liikaa kun ollaan kuitenkin vielä elokuussa. 



Muotiblogeissa on näkynyt viime aikoina hirveesti erilaisten eläintenpäillä varustettuja vaatteita ja laukkuja. Itse vielä vähän vierastan tälläsiä printtejä, mutta mun mielestä tää mun leijonapaita on ihan cool ;D Niin ja onhan mulla tää pantterimekkokin! Tein myös pienen kollaasin muista mua miellyttävistä vaatteista joissa on tää kyseinen printti. Varsinkin toi ginan pantteri paita himottais kovasti! 


Kysymys kuuluukin; HOT vai NOT? 

ps. Oon viime viikkoina löytänyt uudestaan sammuneen rakkauden Rammsteinin musiikkia kohtaan ja tää on ehdottomasti viime aikojen soitetuin biisi!



With love, Silja

Tunnisteet: , ,

40 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla on tuo ginan ja rakastuin siihen, mutta ratkes heti olkapäästä :/ kiva kun teit kollaasin, kun nyt sain hyvän syyn ostaa uuden elukkapaidan :D

14. elokuuta 2013 klo 22.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana collegepaita <3<3:o

14. elokuuta 2013 klo 22.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse en ole oikein innostunut noihin eläin pää/naama vaatteisiin. Semmosia oli muodissa silloin kun olin ylä-asteella ja tuo liikaa huonoja muistoja mieleen... :(

14. elokuuta 2013 klo 22.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mielettömän siisti toi paita!! Kollaasin releet ei kolahda yhtä kovaa, vaik iha jees neki. MUTTA noi kengät!!!! Sanalla sanoen täydelliset :o <3 älä nyt sano et ostit just noi sieltä ulkomailta... XD tarviin nimenomaa just tollasset!

14. elokuuta 2013 klo 22.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi hot! Toi etsy.comin sudenpää paita ois mahtava :D

14. elokuuta 2013 klo 22.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi ginan pantteri paita hot!!! :) loveit. Hej haluisin tietää eiran aikuislukiosta et minkäikäsii siel on pääsääntösesti? Ja onks siel wanhat yms.. Ois kiinnostava tietää jos vaihan sinne kiitos ! :)

14. elokuuta 2013 klo 23.00  
Blogger Unknown kirjoitti...

Ihana toi sun paita !!
http://neea-stile.blogspot.com/

14. elokuuta 2013 klo 23.00  
Blogger jansku kirjoitti...

HOT jos kuva on toteutettu hyvin! Mutta kauhisteltiin just töissä purussa tota laatikoista paljastunutta H&M:n kissapaitaa.. se ei oo niin hot.. mut toi sun on tosi kiva ! (:

http://crushonfash-style.blogspot.fi

14. elokuuta 2013 klo 23.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oliks toi rammstein joku läppä :D

14. elokuuta 2013 klo 23.18  
Blogger Kata | KATZARIINA blogi kirjoitti...

Minäkin vierastan vielä hieman näitä kyseisiä printtejä, mutta tarkemmin ne on kyllä todella kivoja ja voisin kuvitella itsekin joskus ostavani sellaisen. Ehkä niitä oppisi käyttämään? Tuo leijonapaita on kyllä upea ja ihana väripilkku tuon mustan seassa. Ja lisäksi sopii todella hyvin sulle. Oot todella kaunis:)

14. elokuuta 2013 klo 23.33  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voi :(( Kai kävit valittamassa? Haha elukkapaita :D

14. elokuuta 2013 klo 23.53  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

:) Kiitos!

14. elokuuta 2013 klo 23.53  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Joo tiedän tasantarkkaan mitä tarkotat :D haha hyi!

14. elokuuta 2013 klo 23.53  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voi kiitos! Ei oo ulkomailta vaan footway.comista ja merkki on Duffy :)

14. elokuuta 2013 klo 23.56  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos, mustakin =)

14. elokuuta 2013 klo 23.56  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mustakin! No siellä on jonkun verran aina just yläasteelta päässeitä, mutta koska se on aikuislukio alaikäisten pitää anoa sisään ja pitää olla joku syy! Mutta siis varmaan jotain parikybäsiä on eniten ja tietty ihan vanhojakin ihmisiä :) Ei oo wanhoja!

14. elokuuta 2013 klo 23.58  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

kiitos :)

14. elokuuta 2013 klo 23.58  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos :) Noh, toi kissapaita on ehkä vähän niinku siks tossa, et yritin ettii näitten suomen isojenketjujen vaatteita myös, ettei oo pelkkii nettikauppoja :D

15. elokuuta 2013 klo 0.00  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Ei :P

15. elokuuta 2013 klo 0.00  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon! :)

15. elokuuta 2013 klo 0.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sain susta vielä entistäkin paremman kuvan, kun kerroit tykkääväs Rammsteinista! :D ♥

15. elokuuta 2013 klo 0.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pakko tulla korjaamaan että on eirassa kyllä wanhat, ainakin edellisenä vuonna oli kun itse aloitin eirassa. ei tosin ehkä ihan samaa suuruusluokkaa kun muissa lukioissa sillä opiskelijat on osasta hieman vanhempia eikä varmaan siksi oo suosio niille kursseille niin suuri :)

15. elokuuta 2013 klo 0.35  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Haha xD Rammstein on ollu yks mun lempiändeistä moooonia vuosia!

15. elokuuta 2013 klo 1.12  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Ai on!? Vähän kiva :D Luulin ettei olis..?

15. elokuuta 2013 klo 1.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siis etkö käytä enää pidennyksiä? Sullahan on ihan lyhyt tukka. Ei sen puoleen, soppii ku nenä piähän!! :)

15. elokuuta 2013 klo 3.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

''Alan jo kovasti kaipailemaan vähän viileämpiä ilmoja, jotta voi vetää päälle farkut, bootsit ja jonkun kivan nelueen/collegepaidan. Mua itseäni ehkä jopa vähän ahdistaa se, että kuumalla ilmalla ei voi laittaa päälle oikeen muuta kun shortsit ja jonkun pienen topin. :D Olo on liian alaston! Viime päivinä on kuitenkin ollut onneksi vähän syksyisemmät ilmat ja sain edellispäivänä ekaa kertaa käyttöön Sheinsideltä saadun collegepaidan! Toi olis mun mielestä ehkä vähän mageempi jos päälle saisi vielä vedettyä nahkatakin, mutta se olis ollut jo vähän liikaa kun ollaan kuitenkin vielä elokuussa. ''

- Älä ny saatana, muutenki Suomessa saa kulkee sen 9/12kk vähintäänki siinä villapaita+nahkatakki combossa joten ei ny mitää syyssateita toivota vaa vaikka mieluummi vilautellen niissä sortseissa ja topeissa ;)

15. elokuuta 2013 klo 3.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aiheesta poiketen, muistan vielä niitä aikoja kun aloin lukea sun blogias ja täällä oli hirveesti kaikkii vanhoi kuvii susta ja jennistä. uteliaisuutta nyt kysyn et ootteko enää väleissä ollenkaa? :o

15. elokuuta 2013 klo 3.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

On Eirassa vanhat :) Ja kaikki muutkin lukiotapahtumat kunhan riittää innokkaita järjestäjiä! t. ex-eiralainen

15. elokuuta 2013 klo 5.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Matkit natan asua instagram kuvassas :D awkward

15. elokuuta 2013 klo 7.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

EI LUOJA! Mulla oli just neljännellä luokalla luokkakuvassa tommonen eläimenpää paita jossa oli semmonen pantterin naama :-D ja otsatukan olin ihan omin pikkukätösin tietty leikellyt ja värjännyt punaisella hiusmaskaralla! (muistaako kukaan niitä? :-D) Ihan karseet flashpäkit.. Voi kestää hetken että tohon printtiin taas tottuu!
Onnea Silja Indiedayssille pääsystä, oot todellakin ansainnut sen ja uskon että tulet tulevaisuudessa saamaan paljon parempiakin tarjouksia ;) ! Oon seurannu sua pitkään ja viimeaikoina sun blogin taso on noussut ihan älyttömästi, ihan ehdottomasti suomen ykkösiä, niinkuin moni muukin lukija on huomannut! Kiitos kaunis <3
- Minka

15. elokuuta 2013 klo 10.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ootko koskaan ollut kattomassa rammsteinia? Itse olin kesäkuussa ja pääsin backstagelle :)

15. elokuuta 2013 klo 14.35  
Blogger Miia kirjoitti...

Moikka Silja!:)
Ihanaa kuinka sä oot aikuistunu näiden vuosien aikana ja susta on tullu järkevämmän oloinen ja toooodella kaunis! Ennen pidin sua pinnallisena höttöpäänä, kuten nykyään tosi monet bloggarit on. Pidin sua samanlaisena kun klipsiworldin vilma, mutta tajusin että tehän ootte ihan eri maata hah :) kaikkee hyvää sulle!:)

15. elokuuta 2013 klo 14.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vaikee kuvitella että säki kuuntelet Rammsteina :D Olitko Rock the Beachissa? Ite eturivissä Rammsteinia kuuntelemassa, aiva loistavaa :D Osaatko muute puhua saksaa?

15. elokuuta 2013 klo 19.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miks sun osote on taas blogspot vaikka aikasemmin siinä näkyi jo se indiedays :O?

15. elokuuta 2013 klo 21.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mäkin tykkään et saa käyttää taas neuleita ja kivoja takkeja yms mut silti jotenkin ristiriitaset tunteet syksyn ja kesän välillä..:O

15. elokuuta 2013 klo 22.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mikset oo siirtynyt id:lle?

16. elokuuta 2013 klo 9.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tää nyt ei liity mitenkää tähä postauksee, mut minkä ikäne sä olet?

17. elokuuta 2013 klo 3.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Älä ees vertaa Siljaa ja Vilmaa, tuskin tunnet kumpaakaan :)

18. elokuuta 2013 klo 2.03  
Anonymous Tuuli kirjoitti...

Missä joukkueessa harrastit voimistelua pakilassa? :)

20. elokuuta 2013 klo 11.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei ostin sen ginan valokynän enkä saa sitä toimii xd auta !

23. elokuuta 2013 klo 8.01  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu