Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

2 x Killer Heels

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

2 x Killer Heels

Aina sillon tällöin saan yhteydenottoja/yhteistyöpyyntöjä erillaisilta nettikaupoilta, ja suurimman osan joudun valitettavasti hylkäämään erillaisista syistä. Välillä kuitenkin tulee vastaan myös mielenkiintoisia nettikauppoja, ja tänään ajattelin esitellä teille yhden sellaisen.

Noin viikko sitten muhun otettiin yhteyttä Mart of China-nimisen putiiki puolesta, ja mietin hetken että "taas näitä samanlaisia kiinakauppoja jotka myy ylihintaista roskaa". Hetken sivuja tutkailtuani yllätyin kuitenkin positiivisesti! Tuotteet kyllä tulevat Kiinasta, mutta hinnat ovat oikeastaan naurettavan halpoja, ja valikoima etenkin kenkien kohdalla on todella laaja! 

Iso plussa myös siitä, että useiden kenkien koot alkavat jo koosta 34. Itsekkin omistan 36 koon jalan, ja tuskailen välillä kun en löydä upeita ja korkea korkoisia kenkiä lähes mistään.

Sain Mart of Chinalta 30 dollarin lahjakortin, jolla tilasin itselleni nämä yllä näkyvät 
kaunokaiset. Siis miettikää, nämä kengät maksoivat yhteensä vähän päälle 20€
Nudet korkkarit 14cm koroilla täältä.
Mustat tekomokkaiset korkkarit kultaisilla niiteillä täältä.

Tuskailin just eilen sitä ettei mulla oo mitään kivoja korkkareita mukaan Espanjaan, ja nyt niitä onkin kaksin kappalein. Toimituksessa kun menikin vain neljä päivää. Ja pakko vielä mainita, että varsinkin noi mustat korot on todella hyvät jalassa, joten uskaltaa koron korkeudesta huolimatta laittaa vähän pidemmällekkin reissulle. :) Tein loppuun myöskin minikokoisen kollaasin muutamasta muusta silmääni miellyttävästä yksilöstä. :)

Mitäs tykkäätte mun uusista popoista?!


With love, Silja

Tunnisteet: , ,

98 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

maksoiko rahti/postikulut paljon? OMG, pakko tilata tuolta ainakin yksi pari! :D

9. kesäkuuta 2013 klo 18.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vastasiko koot hyvin suomen kokoja?

9. kesäkuuta 2013 klo 19.02  
Blogger Unknown kirjoitti...

Apua kuolen, noi on niiin upeat, en vain kestä!


~ Juicy Guava ~

9. kesäkuuta 2013 klo 19.20  
Blogger Saara kirjoitti...

Onpas ihanat kengät :)

9. kesäkuuta 2013 klo 19.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jumalaiset kengät! <3 korkkarit näyttääkin ihanalta 36 kokoisina, itselläni on koko 40 ja pituuttakin 170 jonka takia en korkeita korkkareita käytä :(

9. kesäkuuta 2013 klo 19.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuinkahan postikulujen yms osalta? :/ :)

9. kesäkuuta 2013 klo 19.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vähän ohi postauksen :D

Oon jo pitkään halunnu sanoo, että oon niin sairaan kateellinen sun iholle ja ulkonäölle varsinkin ilman meikkiä! Oon lukenu monia blogeja joitten kirjoittajilla on hyvä iho etc, mutta aina sä tupsahdat mun mieleen ja mulle tulee kamala kateuden tunne kun katon omaa naamaani ja miten se on ''huonossa kunnossa'' :D Vaikka todellisuudessa se ei ole ja mulla on ollut pahemmassakin kunnossa iho joskus. Näytät vaan niin kivalta ilman meikkiä ja toi blondi tukka sopii sulle niin hyvin! Oot ihana, jatka samaan malliin ja oo enemmän ilman meikkiä :) oot luonnonkaunein ihminen ketä oon koskaan nähny♥

9. kesäkuuta 2013 klo 19.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rakastuin noihin mustiin korkkareihin... Pakko käydä kattoo jos kaunokaiset lähtis munki mukaan! :)

9. kesäkuuta 2013 klo 19.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva kun teit tän postauksen! :) just etsiskelen uusia korkkareita ja noi on kyllä niin upeita!

9. kesäkuuta 2013 klo 19.56  
Blogger Tiina kirjoitti...

Lukiessani tekstiä kerkesin jo innostua pihinä ihmisenä halvoista kengistä! Mutta kun aloin selaamaan sivua, empäs löytänyt yhtiäkään omaan jalkaani sopivia.. Ei ole helppoa koon 42 jalallakaan..

9. kesäkuuta 2013 klo 20.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanat! Mikä päivä lähettekään sinne Espanjaan? :)

9. kesäkuuta 2013 klo 20.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aika upeet on molemmat! :)

9. kesäkuuta 2013 klo 20.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tiiätkö miten tuolla on postikulut, tuleeko painon mukaan vai miten? Tai jääkö tulliin jumiin :D

9. kesäkuuta 2013 klo 20.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pakko tsekata toi paikka! tietkö yhtään tuleeks sieltä toimituskuluja tai tarviiko pelätä et paketti joutuis tullin haaviin :/

9. kesäkuuta 2013 klo 20.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Paljonko tuolla on postituskulut? Ja tuleekohan kaikille tossa noin neljässä päivässä vai vaan sulle koska oot yhteistyökumppani? Aivan ihana nettikauppa, mun kengänkoko on myös 34-35 joten i feel your pain.. ikinä ei löydy korkokenkiä mistään oikean kokosina, mutta nyt löyty pelastus, kiitos tästä! =)

9. kesäkuuta 2013 klo 20.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

miten tuolla tapahtuu maksaminen? :)

9. kesäkuuta 2013 klo 20.43  
Blogger Janni kirjoitti...

Tosi hyvännäköiset noi mustat! (:

9. kesäkuuta 2013 klo 20.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onko noilla hyvä kävellä :D

9. kesäkuuta 2013 klo 20.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vähänkö kivoja kenkälöisiä :D ♥

9. kesäkuuta 2013 klo 20.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi ku kivat kengät kyllä molemmat ja sopii tosi hyvin sulle. Olis kiva kuulla, että vastasiko koko oikeaa? :)

9. kesäkuuta 2013 klo 21.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olis tosi kivca jos tekisit video postauksia sieltä espanian lämmöstä :3!

9. kesäkuuta 2013 klo 21.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

apua ihania kenkiä ♥ uskaltaakohan tuolta oikeesti tilata mitään :(

9. kesäkuuta 2013 klo 21.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihania kenkiä ja kiva postaus :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.04  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kyllä ne jonkun verran maksaa, mutta kyllä ne silti halvaksi tulee :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.18  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Joo, noi oli ku tehty mun jalkaan :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.19  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Älä muuta sano! :P

9. kesäkuuta 2013 klo 22.19  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos, mustakin :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.19  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kyllä korkeatkin korot varmasti sopis sulle :)!

9. kesäkuuta 2013 klo 22.20  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Postikulut näet helposti kun klikkaat haluamasi tuotteen "ostoskoriin" ja siirryt kassalle. :) (ei siis tietenkään edellytä ostamaan mitään!)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.21  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voi kiitos paljon, tosi ihana kommentti :)<3 Mutta pakko myöntää ettei munkaan iho todellakaan ole aina hyvässä kunnossa :/ Varsinkaan näin kesällä kun hikoaa paljon :(( :D

9. kesäkuuta 2013 klo 22.23  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Ne on tosi upeet! :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.23  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiva kuulla että oli apua :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.23  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kun meet sinne kenkiin, niin vasempaan sivuun tulee valikko josta voit valita oman jalankoon. Sieltä löytyy 43:een asti :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.26  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Tiistai aamuna 7.30 lähtee lento :) Eli huominen enää ;D

9. kesäkuuta 2013 klo 22.27  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

mustakin :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minkälaisista syistä joudut yleensä hylkäämään nettikauppojen yhteistyöprojektit?:)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.28  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

En tiedä minkä mukaan ne tulee, mutta kun klikkaat kengät ostoskoriin ja meet sinne, niin se näyttää paljonko postimaksut on :) Tulliin jää ylensä isot paketit, joten en osaa sanoa jääkö vai ei :/ Mulla ei ainakaan nämä jääneet! + jos tilaat alle 22 eurolla ei ole tullimaksuista huolen häivää :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanat kengät! :3

9. kesäkuuta 2013 klo 22.31  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Vastasin juuri ylempään kommenttiin samoista jutuista, lue se! =)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.31  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Käsittääksen kengät tulee ihan kansainvälisten kuljetusfirmojen toimittamana, joten eiköhän ne aika nopeesti tuu. Tosin jos niitä kenkiä ei oo varastolla, niin siinähän voi mennä muutamia päivä että ne pääsee lähtemään. En tiedä minkä mukaan postikulut määräytyy, mutta näet ne helposti kun klikkaat haluamasi tavarat ostoskoriin ja siirryt sinne :) Kiva että oli apua! :-)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.33  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

http://www.martofchina.com/payment-methods-a42.html :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.34  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mä tykkään myös tosi kovasti :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.34  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

No ihan samanlaista kun millä tahansa 14cm korkkareilla ;D Mutta noi on yllättävän tukevat jalassa :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.35  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Eikös ookkin :)!

9. kesäkuuta 2013 klo 22.35  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kummatkin kengät oli kun tehty mun jalalle! :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.36  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kyllä sellaisia on suunnitteilla enemmän kuin yksi :P

9. kesäkuuta 2013 klo 22.37  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Jos tulee ongelmia tilauksen kanssa niin autan mielellään :) Jos menis jotain mönkään niin laita mulle s-postia, autan kyllä <3

9. kesäkuuta 2013 klo 22.37  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.38  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

No esim. mulle on täreää että nettikaupoilla on selvät nettisivut, hyvät yhteydenotto mahdollisuudet jne. En myöskään jaksa alkaa tehdä yhteistyötä sellasten kanssa joiden tuotteet mua ei millään tavalla kiinnosta :) Onhan noita syitä! enemmänkin, mutta tossa pari :)

9. kesäkuuta 2013 klo 22.40  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Niin on :>

9. kesäkuuta 2013 klo 22.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kui pitkä oikee oot?:) ku Jyrihän on aika pitkä!!:) ootko jyrin pitunen noilla korkkareilla?:) oon kyl vähä kade (tosi) ku pääset jyrin kainaloon ottaa espanjan aurinkoo x(!!!!! Mutta mukavaa matkaa!!:)))<3 jyrille terveisiä:)<3

9. kesäkuuta 2013 klo 22.51  
Blogger Linda kirjoitti...

Ihanat kengät! Varsinkin noi nudet on aivan upeat!:)

9. kesäkuuta 2013 klo 23.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

whaaaat ano. Itse oon 170cm ja käytän melkein aina 12-16 cm korkoja, koska muutenkin pitkät sääret näyttää ihanilta kilometrikintuilta :) Ei pituus todellakaan ole mikään este korkkareille. :D

9. kesäkuuta 2013 klo 23.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei vitsi kuinka ihania korkkareita :)

9. kesäkuuta 2013 klo 23.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Näin sut ja Jyrin kampin pikku k marketis eilen illal, (stalking much?:DD) ja olitte söpöjä:) en viittiny sanoo mitää vähä randomii tulla sillee "moro, luen sun blogia" "jaa okei kiva" ja jäätyminen:D ahhahaa

9. kesäkuuta 2013 klo 23.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan superihanat noi mustat, ja koska siinä edessä on nuo "remmit" tai toi tollainen muotoilu, niin pysyy varmasti ihan hyvin jalassa! :) Himottaisi itseänikin!

Ovatko noi kengät sulle ihan oikeasti käyttöön, vai vähän sellaiset koristeet, jotka joskus tulee käyttöön päivän asussa? =) Hirveän vähän sulla nimittäin näkee korkoja missään! En itsekään tosin käytä- mut en kyllä hirveästi ole ostanutkaan. Kohta tulee JC;n Litat postissa, ne on kyllä ihan superhyvät jalassa, niin ehkä niitäs sitten <3

Ihanaa reissua=)

9. kesäkuuta 2013 klo 23.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana XD

10. kesäkuuta 2013 klo 0.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei c'mon, mäki oon yli 180cm pitkä ja käytän tosi korkeita korkoja! Ei mitää hävettävääää :)

10. kesäkuuta 2013 klo 0.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mistä se sun harmaa chicago paita on? :) jossa siis lukee chicago!

10. kesäkuuta 2013 klo 0.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onks noi kengät kapeita malleja? sulla vissiin on ainakin aika kapee jalka?=)

10. kesäkuuta 2013 klo 1.40  
Blogger wenlamaria kirjoitti...

upeita jokainen noista kenkäpareista! :)

10. kesäkuuta 2013 klo 2.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Totta puhutte, ehkä minäkin uskallaudun korkeisiin korkkareihin :P

10. kesäkuuta 2013 klo 8.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En ole koskaan ennen kommentoinu, vaikka olen lukenut blogiasi aina ekasta postaukseta. Löysin sinut ja ffp-jennin irg-gallerian päiväkirjapäivotysten perusteella, ja vaikutitte elävän kiinostavaa elämää!
Kuitenkin olet tosi määrätietoinen ja ennen kaikkea mukavan oloinen tyttö. Ehkä siksi selaan sun postauksia aina ilolla, koska näen sussa paljon samaa kuin mussa itsessäni. Joka kerta ku tulet Turkuun yritän pitää silmät auki, josko sut bongaisi jostakin. Olet päivänsäde :)

10. kesäkuuta 2013 klo 11.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ginasta? Ootko tyhmä kun et osaa lukea postauksen alapuolelta aina et mistä ostettu loooooool

10. kesäkuuta 2013 klo 12.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon miettiny tilaavani tuolta vaatteita/kenkiä, mutta tietkö mitä tullimaksut on?:o tai tuleeko jotain ns. lisämaksuja?:)

10. kesäkuuta 2013 klo 12.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitos pikaisesta vastauksesta. Ja hauskaa reissua teile kaikille:) niin ja joku jo kysyi aiemmassa kommentissa kenkien leveydestä, että onko kapea malli kengissä, joten siihen olis kiva kuulla vastaus vielä :)

10. kesäkuuta 2013 klo 13.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot ihanan luonnonkaunis, ja muutenki tosi pirteen olonen tyttö :) jatka samaan malliin ja tooosi hauskaa reissuu teille!

10. kesäkuuta 2013 klo 16.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tuon ''JA'' sanan eteen EI TULE pilkkua! :D Ärsyttää, kun tuppaudut nykyään aina pistään. :)

10. kesäkuuta 2013 klo 16.31  
Anonymous Kata kirjoitti...

Itse omistan kanssa ison jalan ja sieltä löyty tosiaan 43:een asti, että korkkarit vaan tilaukseen Tiina :) Oli tosi ihana sivusto, kiitos Silja!

10. kesäkuuta 2013 klo 17.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuka JAKSAA oikeesti ettii noin tarkasti virheitä :D ketään ei kiinnosta!

10. kesäkuuta 2013 klo 17.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

minkälainen maksutapa kengissä on? luottokortti tietoja en haluaisi nettiin laittaaa:(

10. kesäkuuta 2013 klo 17.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

pystyykö tilamaan postiennakkona?

10. kesäkuuta 2013 klo 17.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä väliä??kaikki varmaan ymmärtävät mitä siinä lukee oli sitten pilkku tai ei

10. kesäkuuta 2013 klo 17.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi kommentti jossa sanoit auttavasi mielelläsi teki mut tosi iloseks! Ihanaa että jaksat auttaa lukioitasi ja et tiedekkään kuinka mä olen muuttanut käsitystäni susta tässä parin kuukauden aikana, susta on tullut tosi fiksun olonen tyttö (ei sillä ettet ennen olisi ollut) :)
Sun elämä näyttää aika ihanalta! Kuinka pitkä muuten olet? Mietin vain kun sulla on aina noin korkeita korkoja:D Ja oikein mukavaa matkaa sinne lämpimään! Nauttikaa:)

10. kesäkuuta 2013 klo 18.20  
Blogger Emmi kirjoitti...

Ihania, varsinkin noi mustat on upeet!(:

10. kesäkuuta 2013 klo 19.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mukaanhan ne lähti... :) tulispa jo nopeaa tänne ! Onneks teet ihan sairaan ihania postauksia, et muutki löytää noinkin täydellisiä kenkiä ;) btw, hauskaa yhteistä lomaa teijän nelikolle. :)

10. kesäkuuta 2013 klo 19.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miten paljon pitää tilata et tulee tullumaksuja?

10. kesäkuuta 2013 klo 21.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minkä perusteella postilulut määräytyvät?:) tekisi mieli tilata kenkiä kun halpojakin ovat, mutta epäilyttää tuo sivusto kun et sano edes että paljonko ovat mahdolliset tullikustannulset yms.. Tässä on jotain hämärää. :(

10. kesäkuuta 2013 klo 22.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En löytänyt sellaista postausta jossa paita olisi esitelty enkä jaksanut selata koko blogia läpi XD anteeksi vain jos kysyin :)

10. kesäkuuta 2013 klo 23.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

minä meinasin tilata kenkiä sieltä mutta tuli näkymään et postikulut olis 77e!! aika kalliiks tulis :o

11. kesäkuuta 2013 klo 0.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanasti oot vastannut Silja! :)

11. kesäkuuta 2013 klo 3.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tietääiskö kukaa mitkä ne postikulut oikeesti on loppujen lopuks ? :D

11. kesäkuuta 2013 klo 9.28  
Blogger Roosa kirjoitti...

Niin paljon himottais tilata tuolta yhdet kengät, mutta jännittää, että pystyykö tuolta tilaamaan postiennakolla :s ?

11. kesäkuuta 2013 klo 13.43  
Blogger Eerika kirjoitti...

Ihanat! varsinkin nuo mustat! :)

11. kesäkuuta 2013 klo 21.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kauan toimitus kesti kun tilasit noi kengät?:)

12. kesäkuuta 2013 klo 1.45  
Blogger Pympe kirjoitti...

Todella paljon hienoja kenkiä tuolla nettisivuilla, itseä vain rupesi ärsyttämään kun myyvät feikki louboutineja.. (Tai no itse miellän kaikki punapohjaiset kengät feikkki Louboutineiksi)

Millaiset ovat kävellä? Entäs otitko normikoon mikä itselläsi on vai tilasitko pienemmän vai suuremman? Entäs oliko pohja hyvän kokoinen, onko sinulla kapea vai lättäjalat että menisikö kengät tälläiselle lättäpohjaisellekkin? :)

12. kesäkuuta 2013 klo 16.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itseasiassa ja-sanan eteen tulee pilkku, kun lauseilla ei ole yhteistä tekijää. "Itsekkin omistan 36 koon jalan, ja tuskailen välillä kun en löydä upeita ja korkea korkoisia kenkiä lähes mistään." - esimerkiks tässä lauseessa lausetta ei yhdistä esimerkiks sama verbi ja ne menisivät yksittäisinäkin lauseina -> ja-sanan eteen tulee pilkku. :)

Anteeks, oli pakko tulla viisastelemaan, kun ärsyttää nää valittajat blogien kommenttibokseissa, jotka tuntuu välillä itsekin olevan hukassa viisauksiensa kanssa... :D

- Reetta

12. kesäkuuta 2013 klo 22.16  
Blogger Paro kirjoitti...

It seems there are different delivery methods. And the price are different, I choosed the cheapest one and it may take longer time.

13. kesäkuuta 2013 klo 11.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

22,80 alkaen, riippuen paketin koosta ja painosta. jos yli 150e yhteis summa (kengät ja po:t) niin tulli maksu ja vero. vaatteista 12,2% ja kengistä 17% + alv 23-24%. mutta jos alle 150e niin ei tule tulliveroa. Mutta jos paketti ei jää tulliin niin sitten vain tuotteet ja po:t. itse tilasin tuolta 180e:llä ja po:t 80e ja tulli 115e

13. kesäkuuta 2013 klo 11.35  
Blogger Salla kirjoitti...

Postauksessakinhan toi jo lukee.. elikkä neljä päivää :-)

13. kesäkuuta 2013 klo 19.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

olisit kultainen jos viitsisit minulle laskea tilauksen kokonaishinnan esimerkiksi tilaus 1000e sisältäen vaatteet ja postimaksut , niin mitä tämän lisäksi tulee? kun tulliinhan tämä tod jäisi- tulli,vero,tullivero?? en osannut ottaa esimerkkiä omasta tilauksestasi? kiitos

16. kesäkuuta 2013 klo 22.35  
Blogger Unknown kirjoitti...

Ei pysty tilaamaan postiennakolla. Itse tilasin eilen 4 paria kenkiä, maksuvaihtoehdot löydät helposti kun lisäät ostokoriin ja siirryt maksukohtaan. :)

20. kesäkuuta 2013 klo 16.09  
Blogger Unknown kirjoitti...

Ei pysty tilaamaan postiennakolla (ellen ole käsittänyt täysin väärin). Tilasin eilen 4 paria kenkiä kyseiseltä nettisivustolta ja muistaakseni ei ollut vaihtoehtoa postiennakko. Maksuvaihtoehdot löydät helposti, kun lisäät ostoksesi ostoskärryyn ja siirryt maksu kohtaan. :)

20. kesäkuuta 2013 klo 16.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voitko kertoa sitten kun saat paketin, että tuleeko paketti postiin ja tuleeko siitä joku pakettikortti?

23. kesäkuuta 2013 klo 15.19  
Blogger Unknown kirjoitti...

Voin kertoa! Toimitusaikakin on pitempi kun asun Oulussa, tosin maanantaina jo kengät olivat Vantaalla tulossa, eiköhän ne tässä tämän viikon aikana tule! :)

3. heinäkuuta 2013 klo 12.30  
Blogger Jasmin kirjoitti...

Kuuluuko tohon 'koko nimi' kohtaan laittaa oma nimi vai mikä? :D oon tekemässä tilausta siis.. Ja kuuluuko tohon 'tarkka toimitusosoite' kohtaan laittaa sen kyseisen postin osoite mihin ne toimitetaan vai oma osoite?

3. heinäkuuta 2013 klo 17.40  
Anonymous korppi kirjoitti...

hei, paljon tuolla maksaa toimituskulut? tai tullimaksut jne jne? eli kuinka paljon loppupeleissä maksaa ostaa jotkut 10 e kengät?

29. heinäkuuta 2013 klo 15.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Molemmat kengät ovat täydellisiä,itselläni on kans 36 kokoinen jalka ja rakastan käyttää korkokenkiä! Paljonko maksoi rahti noissa molemmissa kengissä?:) ps.Aivan ihana blogi,onneksi löysin♥

10. elokuuta 2013 klo 22.37  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu