Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Project Jenkki ja purkka-arvonta!

maanantai 4. helmikuuta 2013

Project Jenkki ja purkka-arvonta!

Moikka ihanat! Sain jokin aika sitten mielenkiintoisen sähköpostin kampanjasta johon ehdottomasti halusin osallistua mukaan.

Kampanja on nimeltään Project Jenkki, ja sen tarkoituksena on nostaa Suomen nuoret hampaiden hoitajina takaisin Euroopan kärkeen. Sillä uunituoreeseen nuorisokyselyyn vastanneista lähes joka kymmenes kertoi, ettei harjaa hampaitaan edes kerran päivässä.
Ero tyttöjen ja poikien välillä oli suuri, sillä pojista vain noin puolet vastasi harjaavansa kahdesti päivässä, kun tyttöjen kohdalla vastaava luku oli kolme neljästä. Vastaajien mukaan unohtaminen on suurin syy hampaiden pesemättömyyteen. Monet myös uskovat, että harjaus kerran päivässä riittää pitämään hampaat hyvässä kunnossa.

Kuten oon aikaisemmin jo kertonutkin hampaat on mulle erittäin tärkeä asia, ja siks haluan ehdottomasti olla mukana kertomassa nuoremmille hyvän asian puolesta! Myönnän kyllä etten sillon yläasteella ollut mikään suurin hampaidenpesun-fani, vaan pesin hampaita itsekkin vähän laiskasti. Mullahan on myös ollut pienempänä todella rumat hampaat, mutta hammasrautojen jälkeen sain ihanan suorat hampaat, ja se kyllä innosti mua pitämään niistä huolta! Mikään ei oo ihanampaa kun puhtaat ja valkoiset hampaat!

Photo: weheartit.com

Project Jenkki -kampanja on osittain suunnattu enemmän nuorimmille lukijoille, ja teille on myös tehty hauska netissä toimiva peli, jossa palkitaan esimerkiksi hampaiden kunnollisesta harjaamisesta ja limuttomasta päivästä. Mitä ahkerammin hoitaa hampaitaan, sitä enemmän tienaa pelivaluuttaa. Pelivaluutalla taas on mahdollisuus lunastaa ideoita ja voittaa palkintoja, jotka tekevät arjesta hauskemman. Projektin tarkoitus on, että näiden houkuttelevien ja hauskojen ideoiden myötä hampaiden hoidosta tulisi rutiinia, joka säilyisi osana nuorten elämää. 
Voit osallistua Project Jenkki -peliin osoitteessa www.projectjenkki.fi.

Photo: weheartit.com
Ja sitten vielä kilpailu johon te kaikki voitte osallistua! 
Eli nyt yhdellä teistä olisi mahdollisuus voittaa laatikollinen purkkaa (n.80 pussia)!!! :D

Osalistut kilpailuun kommentoimalla kommenttiboksiin oman sähköpostiosoitteesi, keskiviikkoon klo. 20 mennessä! Onnea arvontaan :)


With love, Silja

Tunnisteet: ,

1539 kommenttia:

1 – 200 / 1539 Uudempi› Uusin»
Blogger Emilia kirjoitti...

emiliajee@hotmail.com :-D

4. helmikuuta 2013 klo 0.45  
Blogger AGGfinland kirjoitti...

nell-yy@windowslive.com :)

4. helmikuuta 2013 klo 0.47  
Blogger Unknown kirjoitti...

Oi vähänkö hauska arvonta. Onneks rakastan purkkaa, mukana ollaan!:D

roosa.n-@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 0.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mirrrka-@hotmail.com
hihii

4. helmikuuta 2013 klo 0.49  
Blogger eveliina kirjoitti...

Osallistun!:)
eveliina--@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 0.50  
Blogger Petra kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

4. helmikuuta 2013 klo 0.51  
Anonymous elel kirjoitti...

bizarreh@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 0.51  
Blogger minttu kirjoitti...

minttu.kari@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 0.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mariannani@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 0.54  
Blogger inka kirjoitti...

inkuriina97@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 0.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hemuligemuli@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 0.54  
Blogger Roosa kirjoitti...

Oi!
rosbu1992@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 0.56  
Blogger sabina kirjoitti...

parkinglotpartyy@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 0.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Uuujea!!

Inka.soukka@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 0.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vaikka en kyllä oo mikää purkan suuri ystävä, niin silti :-D
whoaa@live.fi !

4. helmikuuta 2013 klo 0.59  
Anonymous Venna kirjoitti...

vennan3@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.00  
Blogger Katariina kirjoitti...

katahak@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.00  
Blogger Silja kirjoitti...

siljasbarbieworld@luukku.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.00  
Blogger Unknown kirjoitti...

sselma.c@hotmail.com :-)

4. helmikuuta 2013 klo 1.04  
Blogger annnah kirjoitti...

Hanna.Andersson@luukku.com :)))

4. helmikuuta 2013 klo 1.04  
Anonymous lepe kirjoitti...

kirsi-mariahuhta@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 1.04  
Blogger Marika kirjoitti...

mmartta@suomi24.fi

4. helmikuuta 2013 klo 1.06  
Blogger Oona kirjoitti...

oonajauhh@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

:D anasusanna@luukku.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

julia97.sam@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.12  
Blogger Kiira kirjoitti...

Kiira.vaatainen@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.13  
Blogger Jasmiin kirjoitti...

jasmiinmustikkamaki@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.13  
Anonymous mmira. kirjoitti...

Maiden.93@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mmaria.94@hotmail.com <3

4. helmikuuta 2013 klo 1.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

emilia.vh@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.19  
Blogger Tinsee kirjoitti...

tiija.m@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

liljamaaria@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 1.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rozaa_94@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.20  
Blogger Tannja kirjoitti...

tanjah_1@hotmail.com :D

4. helmikuuta 2013 klo 1.21  
Blogger heidi kirjoitti...

heikkuuw-@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.22  
Anonymous Lurva kirjoitti...

laura@varis.fi

4. helmikuuta 2013 klo 1.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rebekka@tarkkanen.fi

4. helmikuuta 2013 klo 1.24  
Blogger Dae kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

4. helmikuuta 2013 klo 1.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

angels_linda@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.30  
Blogger Unknown kirjoitti...

sofiesejdija96@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.31  
Blogger Unknown kirjoitti...

sofiesejdija96@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Suvi_18@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.32  
Blogger jenni kirjoitti...

jennihaapa@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.33  
Blogger Maryanneh kirjoitti...

Kisumisu_99@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.39  
Blogger anni kirjoitti...

anni.selin@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.39  
Blogger Unknown kirjoitti...

beabea@windowslive.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.40  
Blogger Henri kirjoitti...

henri.juvonen [ÄT] sessions2.com ps. Se nätti hymy todellakin on merkittävä osa kokonaisuutta ! ;)

4. helmikuuta 2013 klo 1.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jasminsalenius@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.46  
Blogger Laurra kirjoitti...

Täydellinen arvonta purkkaholistille :-D gnsvtv@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jee minä ehdottomasti, viimeksi toin thaimaasta asti purkkaa itelleni (:

eveiina@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 1.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mmarjuutt@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 1.54  
Blogger Michelle kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

4. helmikuuta 2013 klo 1.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

johanna_rantanen_@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 2.03  
Blogger Meri kirjoitti...

luukkolameri@suomi24.fi

4. helmikuuta 2013 klo 2.06  
Blogger marii_ kirjoitti...

kerrankin erilainen arvonta! Kun yleensä näkee aina niitä samanlaisia arvontoja jokaisessa blogissa:D

maitsi94@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 2.09  
Blogger linda kirjoitti...

linda.panula@hotmail.com (:

4. helmikuuta 2013 klo 2.17  
Blogger lellu kirjoitti...

lellu-lellu@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 2.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

anniinaamanda@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 2.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jemina.lehtonen@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 2.35  
Blogger natasha kirjoitti...

cham1llionaire@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 2.36  
Blogger MILJA kirjoitti...

milja.annukka123@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 2.44  
Blogger jaddsmi kirjoitti...

jaddsmi@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 2.47  
Blogger vilma kirjoitti...

vähän kiva tällanen erilainen arvonta !! :D

vilma.koukkula@elisanet.fi

4. helmikuuta 2013 klo 3.27  
Blogger Maria kirjoitti...

maria.hietasalo@windowslive.com

4. helmikuuta 2013 klo 3.44  
Blogger Mira kirjoitti...

Miirupiru@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 3.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mona.makinen@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 3.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jenna.vainio1@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 4.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kiva ku sä jotain terveyssiteitäki nykyää mainostat tääl XD (meinaan tota bannerin yläpuolel välkkyvää mainosta, en tätä purkkaprojektia)

4. helmikuuta 2013 klo 4.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

henriikkahavasto@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 4.51  
Blogger kaizukainen kirjoitti...

Katri.leena.lehtonen@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 5.02  
Blogger hannahelena kirjoitti...

hannnna@windowslive.com :---)

4. helmikuuta 2013 klo 5.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vanessa.paulov@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 5.24  
Blogger Petra kirjoitti...

lifeis@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 5.46  
Blogger maiju kirjoitti...

maiju-jokinen@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 5.52  
Blogger Unknown kirjoitti...

ella.tiainenn@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 6.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nikki_on@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 6.16  
Blogger sarimoi kirjoitti...

sari.rrantanen@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 6.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

t.thomas@suomi24.fi

4. helmikuuta 2013 klo 6.24  
Blogger Mai kirjoitti...

maria.andersen@kolumbus.fi

4. helmikuuta 2013 klo 6.30  
Blogger Minna kirjoitti...

mispamoi@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 6.32  
Blogger Tytti kirjoitti...

tytti7@hotmail.com hyvä projekti :)

4. helmikuuta 2013 klo 6.32  
Blogger maria kirjoitti...

mariajokinen-@hotmail.com

:)

4. helmikuuta 2013 klo 6.33  
Blogger Laura kirjoitti...

laura.yli-arvo@suomi24.fi

4. helmikuuta 2013 klo 6.36  
Blogger Iida kirjoitti...

iitsi-piitsi@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 6.37  
Blogger M&M kirjoitti...

matleenaah@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 6.44  
Blogger Wilma kirjoitti...

wwilmas@hotmail.com :)

4. helmikuuta 2013 klo 6.44  
Blogger Jenna kirjoitti...

jenu_97@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 6.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

maijupo92@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 6.48  
Blogger aniinaj kirjoitti...

aniinaj@yahoo.fi

4. helmikuuta 2013 klo 6.49  
Blogger milka kirjoitti...

milka.u@suomi24.fi

4. helmikuuta 2013 klo 6.52  
Blogger Elena kirjoitti...

Elenaanette@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 6.52  
Blogger Jenna kirjoitti...

jennay@windowslive.com

4. helmikuuta 2013 klo 6.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

feliciablomqvist@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 7.01  
Blogger emmmi kirjoitti...

emiliasivonen@suomi24.fi

4. helmikuuta 2013 klo 7.03  
Blogger heidi kirjoitti...

heidieveliena@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.05  
Blogger Viivi kirjoitti...

viivi.hyvonen@suomi24.fi

4. helmikuuta 2013 klo 7.09  
Blogger Sandra Maria kirjoitti...

maria.jaatinen@kotikone.fi

4. helmikuuta 2013 klo 7.10  
Blogger Tiia kirjoitti...

kiva arvonta:)!

tiia.suomalainen@dnainternet.net

4. helmikuuta 2013 klo 7.11  
Blogger Jonna kirjoitti...

jyonnee2@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.13  
Blogger Lena kirjoitti...

lenan.email@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.14  
Blogger Noora kirjoitti...

osallistun (: nasu.94@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.17  
Blogger Juttaa kirjoitti...

jutta.sunnila@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

elsaniemi@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 7.19  
Blogger Saara kirjoitti...

Saara.Kuitunen@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.19  
Blogger Iina kirjoitti...

tiuhti_viuhti@windowslive.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.21  
Blogger Wilma kirjoitti...

wilma.pietila@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

roosamaria14@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.25  
Blogger Peppi kirjoitti...

amlpeppi@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.26  
Blogger LiinaRegina kirjoitti...

liina.hyttynen@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kaisu.rinne@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.29  
Blogger Emmi Määttä kirjoitti...

emmi.mtt@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

norppa9724@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.30  
Blogger Iida kirjoitti...

iida-1995@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.32  
Blogger Eliisa kirjoitti...

eliisa.m@luukku.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.35  
Blogger Unknown kirjoitti...

annielisa97@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.36  
Blogger Annni. kirjoitti...

Mur5u@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.37  
Blogger elluksi kirjoitti...

Eljushka@Hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kat.maria@suomi24.fi

4. helmikuuta 2013 klo 7.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

remppamppaa96@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sonjaa_93@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.44  
Anonymous Marpsa kirjoitti...

mari.karjanlahti@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.46  
Blogger Santtu kirjoitti...

Santunroskaposti@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 7.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mikstuuri@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.47  
Blogger Saralina kirjoitti...

sara-says@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 7.51  
Blogger Sonja kirjoitti...

sonjairene1@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.52  
Blogger Kata kirjoitti...

Kata.97@hotmail.com :-)

4. helmikuuta 2013 klo 7.54  
Blogger Karoliina kirjoitti...

karoliina_issukka@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.55  
Blogger Mari kirjoitti...

mari.repo@dnainternet.net

4. helmikuuta 2013 klo 7.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ostelemassa@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 7.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sagsu@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 7.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sara.h.95@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.01  
Blogger Eve kirjoitti...

eveliina.ihanainen@sipoolainen.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mahtava arvonta! :D

rronjaa97@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.03  
Blogger erikaaw kirjoitti...

oi vitsi kui kiva arvonta ! :D
ridaaja_@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

noora36_1@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.05  
Blogger Marika kirjoitti...

Mmmmarika@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.06  
Blogger Juulia kirjoitti...

Juulia-pirhonen@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.06  
Blogger Annika kirjoitti...

annika_latva@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.06  
Blogger Siiri kirjoitti...

lehtimakisiiri@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.07  
Blogger Ronja kirjoitti...

ronja_valiaho@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.08  
Blogger Mella kirjoitti...

lik3itlov3it@gmail.com :)

4. helmikuuta 2013 klo 8.08  
Blogger Marika kirjoitti...

marru_@windowslive.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

maiju_mimmi@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ullasalmi1@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Amandahynna@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.14  
Blogger Jenna kirjoitti...

jenna.salminen95@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.15  
Blogger elli kirjoitti...

elli.ritonen@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.15  
Blogger jasmin kirjoitti...

jaasminmoi@windowslive.com :)

4. helmikuuta 2013 klo 8.17  
Blogger jjj- kirjoitti...

juliaanah95@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.17  
Blogger aris kirjoitti...

Ssiraa@hotmail.con

4. helmikuuta 2013 klo 8.18  
Blogger jjj- kirjoitti...

juliaanah95@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.18  
Blogger O kirjoitti...

Ala-asteella olin kans hieman laiska pesemään hampaita, mutta en mä voi nykyään edes olla ilman, että harjailen kaks kertaa päivässä. :-D

o.uti@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.20  
Blogger johanna kirjoitti...

johanna-ke@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

beda-@windowslive.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.22  
Blogger Anniina kirjoitti...

anspu@windowslive.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.22  
Blogger Roosa kirjoitti...

hampurilainen1@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hahah purkka kelpaa aina!!

Pinja.ylitolonen@luukku.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aino.96@windowslive.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.25  
Blogger Unknown kirjoitti...

saara.hannula@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.26  
Blogger Salminen kirjoitti...

Jewwi95@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

rebecca.koivukoski@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

henna.bj@wippies.fi

4. helmikuuta 2013 klo 8.32  
Blogger Unknown kirjoitti...

pauliina_95_@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.35  
Blogger Jentsu kirjoitti...

Ciaholsti229@msn.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.35  
Blogger Jatta kirjoitti...

jatta.ruokamo@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

merit946@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.38  
Blogger Jutta kirjoitti...

jutta.makela@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

binny-@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.40  
Blogger Miranda kirjoitti...

Miranda_Stubb@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

anni_tyni@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jonskuvaa@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.45  
Blogger Laura kirjoitti...

laura.pietikainen@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 8.46  
Blogger Ida kirjoitti...

ida_vayrynen@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.46  
Anonymous Jenna kirjoitti...

kenttje@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.47  
Blogger Sonja kirjoitti...

zonja_zalonen@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ella96@msn.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

w.vierimaa@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.51  
Blogger Unknown kirjoitti...

mukana ehdottomasti! :)

miisa.94@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.52  
Blogger milja kirjoitti...

milja.hyorinen@live.fi

4. helmikuuta 2013 klo 8.52  
Anonymous Maaria kirjoitti...

maaria.partanen@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.52  
Blogger Marinella kirjoitti...

marikaji@luukku.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.53  
Blogger Tiramisuheidi kirjoitti...

Mukana! :)

lasalmihe@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.57  
Blogger Fearless4 kirjoitti...

laura.hajdini@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.57  
Blogger Rebekka kirjoitti...

zeicci_lind@hotmail.com :)

4. helmikuuta 2013 klo 8.58  
Blogger Nea kirjoitti...

n.ea97@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.58  
Blogger Venla kirjoitti...

venlamatilda@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 8.58  
Blogger tiia kirjoitti...

tiia.k-s@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 9.00  
Blogger Leena kirjoitti...

leena_laiho@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 9.00  
Blogger  Saijis kirjoitti...

saija.ritamaki@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 9.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

sara.kukkola@luukku.com :)

4. helmikuuta 2013 klo 9.01  
Blogger IIPU kirjoitti...

halkolaiiris@gmail.com
:-)

4. helmikuuta 2013 klo 9.02  
Blogger Jutta Rantanen kirjoitti...

jutta.kivela@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 9.03  
Blogger Jutta Rantanen kirjoitti...

jutta.kivela@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 9.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

krisstaemilia@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 9.04  
Blogger moonas kirjoitti...

monankanit@hotmail.fi

4. helmikuuta 2013 klo 9.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

lulue @ luukku.com (poista välit)

lolliiii

4. helmikuuta 2013 klo 9.04  
Anonymous katrina kirjoitti...

katriinay@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 9.06  
Blogger karo kirjoitti...

karoliina-92-@hotmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 9.06  
Blogger Isa Laine (iisku) kirjoitti...

Tosi hyvä projekti :)
iiskuxneiti@gmail.com

4. helmikuuta 2013 klo 9.08  
Blogger Tiia kirjoitti...

tiia.horppu@hotmail.com :-D

4. helmikuuta 2013 klo 9.09  
1 – 200 / 1539 Uudempi› Uusin»

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu