Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Lemppari kesäjuoma

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Lemppari kesäjuoma

Moikka moi! Ajattelin tulla päivittelemään pikaisia kuulumisia, sillä makaan taas vaihteeksi kotona kipeenä, eikä oo mitään kauheen tähdellistä postattavaa. :( Mulla taitaa olla taas sama tauti kun ennen Espanjan matkaa, sillä mun kurkku on aivan turvonnut umpeen + kauhea yskä. Ainoa hyvä puoli tässä on se, että mun on oikeastaan koko ajan pakko syödä jätskiä ja juoda kaikkea kylmää ;D Ja koska pelkkä limujen ja mehujen litkiminen on jo käynyt tylsäksi, muistin unohtuneen lemppari kesäjuomani, eli Nescafen jääkahvin! 

Juoma on maailman helpoin ja nopein valmistaa; tarvitset vain jäitä, maitoa ja yhden annospussin joita pakkauksessa on kahdeksan. Myös maku on mun mielestä aivan taivaallinen! Hypetin tätä jääkahvia joskus pari vuotta sitten ihan hirveesti, kunnes unohdin sen olemassa olon - nyt taidan kuitenkin olla taas koukussa! ;D
Käytiin tänään Jyrin kanssa myös nopeasti Sellossa hakemassa tuuletin, sillä täällä kämpässä on päivisin todella kuuma. Mielestäni tehtiinkin aikamoinen löytö Clas Ohlsonilta;
Olin ajatellut ostaa vaan jonkun mahdollisimman halvan pienen pöytätuulettimen, mutta tälläinen iso jalallinen olikin tarjouksessa vain 21€?! Kaiken lisäksi tässä oli vielä kahden vuoden takuu! :D


Nyt taidan mennä takaisin lepäilemään, ja kattomaan mun uutta lemppariohjelmaa The Valleysiä.. Voi olla että kuume on sekottanut mun pään, sillä muistatte varmaan kuinka haukuin talvella Geordie Shorea? Oon kuitenkin jostain syystä aivan koukussa tohon MTV:n uutukaiseen :D Haha.. 


With love, Silja

Tunnisteet: ,

97 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miksette maalaa teidän lattialistoja kivemman värisiksi?

8. heinäkuuta 2013 klo 22.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aah toi on niin taivaallista toi jääkahvi! :D oot ihan uskomattoman kaunis! :)

8. heinäkuuta 2013 klo 23.12  
Blogger Vilma kirjoitti...

Olin ite kanssa tossa just melkein viikon kipeenä, joten tiiän kuinka kurjaa on olla kipeä kesällä!! Paranehan pian ja upealta näytät silti kuvissa <3

8. heinäkuuta 2013 klo 23.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

katoitko Geordie Shorea ?:) voi eii jos katoit eilisen jakson! Se loppu oli niin surulliiin charlotten puolest :'( en voi ymmärtää :(((

8. heinäkuuta 2013 klo 23.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nam niin hyvän näköstä toi jääkahvi!! mistä tota saa ostettua? on niin oudon näköstä ettei oo ainakaa koskaa pistäny silmää missää :s

8. heinäkuuta 2013 klo 23.34  
Blogger meeri kirjoitti...

Harmi ku oot taas kipee:( mäki jäin kans tohon sarjaan koukkuun, ikinä ees mitään Bigbrotheria tms seurannu, lauantaiyönä ku uusinnat tuli..:D onneks enää ei tarvi valvoo puol neljään ku oon kärryillä!

8. heinäkuuta 2013 klo 23.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sun täytyy kokeille tehä pirtelöö tosta jääkahvista!! Aivan t a i v a a l i s t a ! Maitoo, vaniljajätskii, tota jauhetta ja jäitä. Nam♥

8. heinäkuuta 2013 klo 23.59  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Koska miksi ihmeessä me laitettais omaa rahaa vuokrakämpän lattioihin? Kaiken lisäksi ollaan vielä muuttamassa pois :D Jos kämppä olis omistusasunto, niin meillä ei todellakaan olis edes tollasia rumia keltasia parketteja :D

9. heinäkuuta 2013 klo 0.04  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Niin on! =) Kiitos!

9. heinäkuuta 2013 klo 0.04  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Jep tää on ihan kauheeta :(( Kiitos <3

9. heinäkuuta 2013 klo 0.05  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Vihaan geordie shorea :D

9. heinäkuuta 2013 klo 0.06  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kyllä tota pitäis saada jokaisesta normaalista kunnon ruokakaupasta! Ostin ton vissiinkin S-Marketista :)

9. heinäkuuta 2013 klo 0.07  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

MTV:n nettisivuiltahan pystyy myös katomaan, tosin siellä ei vissiin oo tekstejä? :)

9. heinäkuuta 2013 klo 0.08  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Oi kiitos paljon vinkistä!! Pakko kokeilla :P

9. heinäkuuta 2013 klo 0.08  
Blogger jansku kirjoitti...

Naamm toi jääkahvi on ihan parasta!! :))<3

9. heinäkuuta 2013 klo 0.45  
Blogger elisa kirjoitti...

Harmi että oot taas kipeä, paranemisia <3 pitääkin muuten maistaa tuota kahvia nam! Ja ostin itse saman tuulettimen muutama viikko sitten ja onhan se sen 21€ arvoinen, mutta omaan makuun jo 1 voimakkuus on aika luja.. Tuntuu että tavarat lentää :D

9. heinäkuuta 2013 klo 0.55  
Blogger carita kirjoitti...

Näyttää kyl tosi hyvältä, pakko testata joskus! Tänään tuli katottua ihan ekaa kertaa the Valleysiä ja koukussa ollaan(:

9. heinäkuuta 2013 klo 0.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Niin ja just sanoit kuinka oot koukus siihen???

9. heinäkuuta 2013 klo 1.06  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

"uutta lemppariohjelmaa The Valleysiä"
"koukussa tohon MTV:n uutukaiseen"

9. heinäkuuta 2013 klo 1.18  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Niin on!! ;)

9. heinäkuuta 2013 klo 1.19  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mun mielestä parempi et on vähän enemmän tehoa, kun joku lelutuuletin ;) Mutta joo ykkösellä mäkin nyt oon pitänyt :D

9. heinäkuuta 2013 klo 1.20  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Suosittelen =)

9. heinäkuuta 2013 klo 1.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä katoin nyt viikonloppuna 3 päivässä 14 jaksoa eli 2 kautta The Valleys:ia, on kyllä roisi realitysarja eli just asiaa! Ei ihme et on saanu hyvät katsojaluvut Briteissä, 3 kautta odotellessa.

9. heinäkuuta 2013 klo 1.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vuokranantaja voi maksaa listojen maalauksen =) tuohon ekaan anoon kommentoiden.

9. heinäkuuta 2013 klo 6.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Näyttääpä tutulta tuo tuuletin.. :)

9. heinäkuuta 2013 klo 9.33  
Blogger Suvi Maria kirjoitti...

Hahhah, toi the valleys on niiiin huono, mutta jotenkin kummasti oon silti koukussa! :D

9. heinäkuuta 2013 klo 10.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

haha voin kertoo toi tuuletin kestää pari viikkoo ja sen jälkeen se hajoo käsiin :DD siks se on niin halpa

9. heinäkuuta 2013 klo 10.28  
Blogger Mari kirjoitti...

Pari kertaa kattonu tota kaupassa ja miettiny et pitäis vissiin ostaa joku päivä mutta aina se vaan jä kauppaan.. :D jos ens kerralla onnistuisin saamaan mukaani kassalle asti !!

9. heinäkuuta 2013 klo 11.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tee joskus joku vaatekaappi postaus? tai päiväni kuvina :)

9. heinäkuuta 2013 klo 11.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko sulla pidennykset, jos oon niin millä kinnityksellö ja mistä tilasit/ostit ne?:)

9. heinäkuuta 2013 klo 11.47  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mä en oo ihan noin pitkällä vielä ;D

9. heinäkuuta 2013 klo 12.21  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Hän on hieman erikoinen tapaus, niin mä en ainakaan jaksa alkaa riitelemään siitä parin kuukauden takia ;D

9. heinäkuuta 2013 klo 12.22  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

;)

9. heinäkuuta 2013 klo 12.23  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Niin on :D haha!

9. heinäkuuta 2013 klo 12.23  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

No siinä on kumminkin kahden vuoden takuu, joten se voi hajota vaikka kuinka monta kertaa sinä aikana :)

9. heinäkuuta 2013 klo 12.24  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kandee :)

9. heinäkuuta 2013 klo 12.25  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voisin laittaa mietintään :)

9. heinäkuuta 2013 klo 12.25  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

http://life-of-silja.blogspot.fi/search/label/Hair

9. heinäkuuta 2013 klo 12.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä olin aivan koukussa Jersey Shoreen ja Geordie Shoreen, mutta toi The Valleys... aivan kamala !Mietin että kuinka kukaan voi tykätä siitä ohjelmasta... Mutta kidutan itseäni silti ja katselen sitä!? :D ..hah

9. heinäkuuta 2013 klo 12.43  
Blogger Emilia kirjoitti...

Mä en voi enää elää ilman tuuletinta. Ostin kans Clasulta sellasen viidenkybän mustan tornituulettimen. JUMALA♥

9. heinäkuuta 2013 klo 13.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pakko tulla kertoon et näin jotain ihmeellistä unta, että sä, Jyri ja mä oltiin jossain hotellihuoneessa yötä:D Ja se koko huone vilisi kaikkia hämähäkkejä ja tuhatjalkasia! Yäkk.

9. heinäkuuta 2013 klo 13.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

niin siis ne sarjathan on samankaltasia siks tässä nyt sekotettiin asioita varmaa?:D

9. heinäkuuta 2013 klo 14.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi jääkahvi on kans ihan sika hyvää niin että sekottaa esim. pirtelökoneella tai sauvasekottimella nuo ainekset keskenään silleen et ne jääpalat murskaantuu ja siihen tulee ihana vaahtokerros päälle :)

9. heinäkuuta 2013 klo 14.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hävettää ihan myöntää, mutta katottiin poikaystävän kanssa jo kaikki mahdolliset jaksot siitä valleysta :D onhan se ihan jäätävää ripulia, mutta siihen jää koukkuun

9. heinäkuuta 2013 klo 14.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Niiii!! Kannattaa tehä just sillee et murskaaa jääpalatki! ihan parasta :)

9. heinäkuuta 2013 klo 15.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siis mä näin myös unta et olin Jyrin ja Siljan kans hotellihuonees!!! Mitä on tämä :DDD ku heräsin olin sillee mitä ihmettä.. XD kuulostaa iha järkyttävält, ollaan jotain randomeita ja nähään Siljasta ja Jyristä unta :-D Oli pakko kertoa ku oli niin outo yhteensattuma.

9. heinäkuuta 2013 klo 16.00  
Blogger Eve kirjoitti...

Kaunis kuten aina! Mut joo itekki oon kattonu valley:tä :D. Kieltämättä siihe jää koukkuu

9. heinäkuuta 2013 klo 16.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hei ihan off the topic mut oliko siellä rantabaarissa millanen meno? :)

9. heinäkuuta 2013 klo 16.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En oo ainakaan huomannu että olisit tehnyt "what's in my bag" postausta, musta se on vaan niin mielenkiintosta nähdä toisten laukkujen sisältöjä, niin aattelin toivoo tämmöistä postausta :)

9. heinäkuuta 2013 klo 17.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kuulostaa ihanku tarkottaisit että oot geordieen koukussa :o
"...sillä muistatte varmaan kuinka haukuin talvella Geordie Shorea? Oon kuitenkin jostain syystä aivan koukussa tohon MTV:n uutukaiseen :D Haha.. "

9. heinäkuuta 2013 klo 17.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tee välillä johonkin sisustukseen liittyvä postaus.? :) Olis myös kiva nähdä miten järjestelet sun vaatekaapin yms. :))

9. heinäkuuta 2013 klo 17.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miksi teillä hyla-maito?

9. heinäkuuta 2013 klo 18.10  
Blogger Sirpa kirjoitti...

Hymm, inhoan kahvia, mutta tuo voisi maistua! :-)

9. heinäkuuta 2013 klo 18.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Munkin pitkäaikainen rakkaus tuo kahvi....:) ja parantuu vaa jos laittaa oikein isoon lasiin ja tupla-annos ;) tykkään juoda tota myös kun otan kotona aurinkoa,kun vesi alkaa maistumaan puulta.....

9. heinäkuuta 2013 klo 18.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei vittu.......for real?

9. heinäkuuta 2013 klo 18.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hnm, jos inhoaa kahvia niin veikkaan ettet tykkää tästäkään... Kun tämä kumminkin sattuu olemaan jääKAHVI

9. heinäkuuta 2013 klo 18.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

omg kävin ostaa tätä tänää ja oli ihan sairaan hyvää!! :D jään nyt salee iha koukkuu huhhuh

9. heinäkuuta 2013 klo 20.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

:D:D:D:D:D:::DDDDD oikeesti mitä vajukkeja täällä käy

9. heinäkuuta 2013 klo 21.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hahah samaistun suhu!! :D jotenki nii ällöjä ja semmosia ne ihmisetki mut pakko vaa kahtooo xD

10. heinäkuuta 2013 klo 0.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Shut up! Mäkin oon nähny Siljasta hotelliunen!! :D Tosin siinä oli Siljan lisäks FFP:n Jenni :D Oltiin Siljan kans bestakomppiksia ja syrjittiin Jenniä ja se meni suruunsa syömään Pasila-sarjassa olleen Virginia heartbreaker hampurilaisen....

10. heinäkuuta 2013 klo 0.41  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

:DD http://www.youtube.com/watch?v=OrOmhWZ5kKY

10. heinäkuuta 2013 klo 1.21  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mä en osaa nukkuu sen kaa :(((

10. heinäkuuta 2013 klo 1.22  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

pitää koittaa ;) harmi kun suomesta ei saa ostettua jäämurskaa valmiina :(

10. heinäkuuta 2013 klo 1.23  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Todellakin :D Harmi vaan et Jyri ei suostu kattomaan mun kaa :/

10. heinäkuuta 2013 klo 1.23  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiva kuulla etten oo ainoo ;D Kiitos!

10. heinäkuuta 2013 klo 1.24  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Sellanen vähän etkoilu meininki :) Ei oo siis mitkään super bileet, vaan sellasta illan alottelua :)

10. heinäkuuta 2013 klo 1.24  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Oon tehnyt sen videolle joskus, mutta oon vissiin poistanut sen jo :( Pitää laittaa muistiin =)

10. heinäkuuta 2013 klo 1.25  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Teen mielummin sitten loppu vuodesta kun löydetään uusi koti :)

10. heinäkuuta 2013 klo 1.26  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Meillä on kummallakin laktoosi intoleranssi :D

10. heinäkuuta 2013 klo 1.26  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

En mäkään juo normaalia kahvia ollenkaan :) Kyllä se maku on kuitenkin tollasessa aika paljon pehmeämpi jne :P

10. heinäkuuta 2013 klo 1.27  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Haha mäki teen usein niin ;D Toi yks annos on jotenkin liian pieni :D

10. heinäkuuta 2013 klo 1.28  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Haha ;D

10. heinäkuuta 2013 klo 1.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

omg miten voit näyttää noin hyvältä kipeenä ? jos mä olisin kipee näyttäisin ihan kuoleelta

10. heinäkuuta 2013 klo 1.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tää ei liity tähän postaukseen mutta jostain mielestäni luin että haluisit jonkun LV:n laukun käydä kotiuttamassa, niin mitä mallia haluaisit?? :))

10. heinäkuuta 2013 klo 1.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

meillä on kymmenen euron tuuletin, nyt käyttössä viidettä vuotta :D sanoisimpa itse että meilkeimpä on tuurista kiinni :D tai siis, jotkuthan kestää aina vähän kauemmin kun toiset, ei voi tietää ;)

10. heinäkuuta 2013 klo 1.34  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

No oon jo onneks parantumaan päin, ja meikki tekee ihmeitä :)

10. heinäkuuta 2013 klo 1.47  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Halusin vielä vähän aikaa sitten ihan vaan neverfullia, mutta en oikeastaan halua sitä enää :D

10. heinäkuuta 2013 klo 1.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nyt ei liity mitenkään aiheeseen, mut sulla oli vähän aikaa sitten postaus jossa kerroit uudesta muotoiluraudasta jonka ei pitäis vahingoittaa hiuksia. Ootko huomannut mitään eroa? Ite oon harkinnut tuon kyseisen raudan ostoa mutta vähän epäilyttää onko se ihan huijausta /: Ja mikä sen tarkka malli olikaan? Kiitos jo etukäteen ihana <3 :)

10. heinäkuuta 2013 klo 10.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Citymarketista löytyy myös:)

10. heinäkuuta 2013 klo 10.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tää miun kysymys ei liity tähän postaukseen, mutta aattelin kysyä että mitä oot yleensä antanu Jyrille synttärilahjaks ja ootko järjestäny jotain ohjelmaa synttäripäivälle? Miun poikaystävällä on pian synttärit, mutta en keksi mitään lahjaa enkä ohjelmaa. Poikaystäväni on urheilullinen ja menevä ja tuntuu että hänellä on jo kaikkea niin mitä ihmettä antaa sellaiselle ihmiselle? :D Eikä lahjatoiveita kuulemma ole.. Loppuun täytyy vielä sanoa, että lueskelin siun aikaisempien vuosien postauksia ja oot kyllä kehittyny kirjoittamisessa ja aikuistunut hurjasti!

10. heinäkuuta 2013 klo 11.18  
Blogger Jenna kirjoitti...

Nam mikä juoma! :)

http://j-ennas.blogspot.fi/

10. heinäkuuta 2013 klo 13.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin laittaa tämän kommentin tähän postaukseen koska et varmaan huomaa kommentteja jotka on laitettu vanhempiin postauksiin näin jälkikäteen (?).

Eli oletko tehnyt tämän postauksen http://life-of-silja.blogspot.fi/2013/07/meikkivinkki-perjantaille.html viimeisessä kuvassa olevat huulet näillä huulimeikeillä mitä olet tässä postauksessa käyttänyt: http://life-of-silja.blogspot.fi/2012/02/daily-makeup-routine.html ?

Kiitos jos ehdit vastata :)<3

10. heinäkuuta 2013 klo 15.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Päivä kuvina postaukset on ihania, niitä odotellessa! :) Sekä olisi kiva jos pystyisit tekemään "laukkuni sisältö" postauksen! Sun postauksia on niiin ihana lukea! Aina vaan odottaa että uusi tulisi :)

10. heinäkuuta 2013 klo 15.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hahaa ihana silja :D itse myös himoitsin sitä ja sorruin sitten viime viikolla ostamaan :D kumpa mäkin pystyisin tuollalailla "luopua" tuollaisista kalliimmista ostoksista vaikka niitä haluaisinkin! :D
Olisi kuitenkin ollut ihana nähdä millaisia asuja olisit sen laukun "ympärille rakentanut"! Sulla on niin ihania kokonaisuuksia aina :)

10. heinäkuuta 2013 klo 15.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siinä postauksessahan näkyy mikä sen tarkka malli on :) http://life-of-silja.blogspot.fi/2013/05/hiustenmuotoilu-uutuus.html
”Braun Satin-Hair 7 SensoCare suoristusrauta ST780” jos nyt oikein katsoin ja selailin :)

10. heinäkuuta 2013 klo 15.28  
Blogger Eerika kirjoitti...

Tuo on kyllä aivan taivaallista, varsinkin kahvin suurkuluttajalle mukava vaihtoehto :)

http://eerika-justthinkaboutit.blogspot.fi/

10. heinäkuuta 2013 klo 15.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Öööömm ahhah miten turha kysymysXDD

10. heinäkuuta 2013 klo 16.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tohon sun edelliseen postaukseen liittyen ehottomasti toi eka asu! :)

10. heinäkuuta 2013 klo 17.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

se hotellilakana postaus teki meille jotain! :DDD

10. heinäkuuta 2013 klo 18.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Uusavuton??:-D menee tasan minuutti ku teet jääpaloista murskaa....

10. heinäkuuta 2013 klo 19.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ohi aiheesta mut täällä toivotaan kysymyspostausta!! oon uus lukija ja kamalasti kysymyksiä joihin en löytänyt vastausta.. millon tulee?

10. heinäkuuta 2013 klo 22.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

The Valleys on ihan huippu! Ite en oo koskaan kattonu Jersey Shorea tai Geordie Shorea, ehkä muutamia jaksoja sillä silmällä. Mutta the Valleys...! Siihen oon itekki jääny koukkuun enkä malta oottaa toista kautta :D On ne kyllä aika sekopäitä. Saas nähä kun tulee Suomen versio.. voi olla aika jäätävä tai tosi jäätävä.

11. heinäkuuta 2013 klo 11.36  
Blogger Emilia kirjoitti...

Ootko koittanu nukkuu sen kanssa, nii et se on MYTTY XDDDD

11. heinäkuuta 2013 klo 20.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meilläkin meni toi tuuletin jo rikki, onneks tosiaan oli se takuu!

11. heinäkuuta 2013 klo 21.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi jääkahvi on kyllä ihan taivaallista ! <3 ;)

16. heinäkuuta 2013 klo 7.51  
Blogger Essi kirjoitti...

Mun oli ihan pakko käydä ostaa tota ja oon nyt ihan koukussa tohon!:D

17. heinäkuuta 2013 klo 19.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toi kahvi on älyttömän hyvää :)))

3. elokuuta 2013 klo 0.45  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu