Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ajatuksia bloggaamisesta

torstai 18. heinäkuuta 2013

Ajatuksia bloggaamisesta

Moikka murut! Halusin tulla piiitkästä aikaa avaamaan teille vähän mun omia ajatuksia, tällä kertaa liittyen bloggailun varjopuoliin.

On täysin ymmärrettävää että julkista blogia kirjoittaessa ei voi mitenkään välttyä kateellisten, heittereitten tai muuten vaan ilkeiden ihmisten kommenteilta mitenkään. Oikeastaan pakko myöntää että toisinaan nautin myös tälläisestä negatiivisestä huomiosta, sillä mottoni on aina ollut ettei kaikkia voi miellyttää, vaikka kuinka sitä haluaisi.

Olen itsekkin ihmisenä todella temperamenttinen, ja saatan siksi vastata ilkeisiin kommentteihin hieman kärkkäästi, mikä on väärin - mutta mietin silti välillä että miks minun pitäisi niellä kaikki paska purematta, vain siksi että kirjoitan blogia..? Monilla ihmisillä tuntuu olevan kieroutunut käsitys siitä, että netissä voi kirjoittaa mitä vaan ja haukkua ketä vaan, koska sen voi tehdä nimettömänä. Haluan muistuttaa, että minä teen tätä kuitenkin aina omalla nimelläni, eli seison omien sanojeni takana. Blogin pitäminen on kuitenkin kasvattanut mua ihmisenä siten, että olen oikeasti oppinut päästämään haukut toisesta korvasta sisään, ja toisesta ulos. Tiedän etteivät kaikki kykenisi tähän.

Välillä kuitenkin tulee vastaan kommentteja, jotka ei vaan millään tasolla ole fine, tai heti unohdettavissa. Näissä kommenteissa haukutaan minulle rakkaita ja läheisiä ihmisä; poikaystävääni, vanhempiani jne. Joistain kommenteista jopa huomaa kirjoittajan olevan esimerkiksi äitini tai isäni vanha tuttu, joka on jostain ihmeen syystä katkera heille ja haluaa tulla purkamaan pahaa oloaan haukkuen heitä minulle. Aika naurettavaa ja lapsellista käytöstä aikuiselta ihmiseltä, eikö?

Koko bloggailuhistoriani naurettavin tapaus kuitenkin tapahtui viime kesänä. Sain järkyttyneen soiton äidiltäni, joka kysyi että mitä ihmeen pornokuvia mulla on blogissani.. Joku todella sairas ihminen oli nimittäin tehnyt ilmoituksen lastensuojeluun blogissani olevista pornokuvista joissa "minä" poseeraan esitellen pikku pikku bikineitä. Luulisi jokaisen älykääpiönkin tajuavan, tai siis näkevän että kyseisessä kuvassa en ole minä, vaan joku uimapukumalli. Tosin hassua on myöskin se, että lastensuojelua ylipäätään edes kiinnostaa tälläinen tapaus, josta selvästi huomaa asian olevan silkkaa kiusantekoa. Lasten"suojelu" kyllä ehtii tutkia tälläistä tapausta, mutta kuitenkin hetki sitten otsikoissa pyörinyt 8-vuotiaan Erikan tapaus on vaan "päässyt käymään". Mutta joo ei karata aiheesta...

Välillä blogin pitäminen kiukuttaa mua niin paljon, että tekisi mieli lopettaa koko roska. Tää on kuitenkin mulle maailman rakkain juttu, enkä tule tätä vielä moniin moniin vuosiin jättämään. Aina toisinaan saan kommentteja tyyliin "toivoisin että häviäisit koko internetistä", ja nää on just niitä jotka todella tsemppaa mua jatkamaan. Sillä vaikka jotkut inhottavat kommentit saattaakin toisinaan masentaa mua, niin at the end of the day jokainen mun blogissa vieraileva ihminen joka käy nauramasa mun noloudelle tai jättämässä haukkumakommentin, tuo rahaa mun pussiin, eli sydämellinen kiitos teille siitä! 




Ettei koko postaus olisi omistettu vaan negatiivisille anonyymeille, haluan kuitenkin kiittää teitä suurimpaa osaa aivan mahtavista tsemppaus kommenteista. Te piristätte mun jokaista päivää aivan älyttömästi, ja ootte suurin syy siihen että jaksan tätä blogia kirjoittaa. Kiitos rakkaat!!




With love, Silja

Tunnisteet:

109 kommenttia:

Blogger Emilia kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

18. heinäkuuta 2013 klo 16.37  
Blogger heidineiti kirjoitti...

Hirmu hyvä kirjotus :) Oon lukenut sun blogia melkein alusta asti ja täytyy myötään, että tää paranee vaan vuosi vuodelta! Eli kiitos ihanasta blogista, toivottavasti oikeesti jatkat vielä kauan kaikista ilkeistä anoista huolimatta :)

Jaaa asiasta toiseen, lueskelin äsken noita sun vanhoja Tallinna postauksia. Oon ite menossa ensi viikolla sinne ja haluisin vähän vinkkiä mistä sieltä oikeen löytäisin noita halpoi hiusvärei ja muita kosmetiikkajuttuja :D Anteeks tämmönen kilometrikommetti..

18. heinäkuuta 2013 klo 16.43  
Blogger Jarna kirjoitti...

Ihanin silja<3

18. heinäkuuta 2013 klo 16.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

anteeksi hieman karkea ilmaisu aiemmassa kommentissa, oot kyllä älyttömän kaunis ja osaat kirjottaa blogia ja sitä on kiva lukea, mutta ole rohkeesti oma itses! hyvää kesän jatkoa silja:)

18. heinäkuuta 2013 klo 16.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot ihana ♥

18. heinäkuuta 2013 klo 16.52  
Blogger Unknown kirjoitti...

Millä muokkaat sun kuvat tai bannerin? :)

18. heinäkuuta 2013 klo 16.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Arvostan sun tapaa sanoa mitä mieltä oot asioista jotka vaivaa ja asioista jotka tukee ja luo hyvää mieltä! Keep up the great work <3

18. heinäkuuta 2013 klo 17.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Arvostan sun tapaa sanoo mitä mieltä oot asioista jotka vaivaa ja asioista jotka tukee ja luo hyvää mieltä niin, ettei kellekkään pitäisi jäädä paljoakaan valittamista! :) keep up the great work (and blog) <3:llä pusujen kera yks koukuttunu lukija :)

18. heinäkuuta 2013 klo 17.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana uus banneri !!!! ♥

18. heinäkuuta 2013 klo 17.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Asiallista tekstiä oot tosi kaunis ja sun blogis parantuu vaan koko ajan tää on tosi hyvä :) Minkä ikänen oot?

18. heinäkuuta 2013 klo 17.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi hyvää tekstii ja niin totta! En ymmärrä miksi pitää arvostella toisia ihmisiä niin törkeesti! Jos itse en pidä jostain ihmisestä niin pidän sen omana tietona! Onneksi pystyt olla haukkujien yläpuolella! Oot tosi nätti monen mielestä ja se aiheuttaa varmasti kateutta ja niitä veemäisiä kommentteja... Miksi naisen pitää olla naiselle "vihollinen"? Sitä mietin joskus.. Kaikkee hyvää sulle<3

18. heinäkuuta 2013 klo 17.19  
Blogger Unknown kirjoitti...

oikee asenne :) ja tää blogi on yks mun ja varmasti monen muun suosikeista :3

18. heinäkuuta 2013 klo 17.22  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aluks joskus puoli vuotta sitten kun rupesin selailee sun blogia, niin olin varma että oot vaan joku ylimielinen ja pinnallinen pikkupissis, niinkun lueskelin netistä :D kuitenki nyt ku oon lukenu sun blogia jo jonku aikaa anonyyminä niin nyt oon saanu susta tosi hyvän kuvan, ja ootki mun lempibloggaaja :) Vaikutat mukavalle + hyvä kun on tommonen bloggaaja joka jaksaa postailla.
J

18. heinäkuuta 2013 klo 17.27  
Blogger Jatta kirjoitti...

Totta joka sana ! Välillä on hyvä kertoa omista tuntemuksistaan ja toi sun asenne negatiivisiä kommentteja kohtaan on kyllä oikein hyvä ja ihannoitavaa..Sillä moni tyttö ei pystyisi tai pysty siihen.

Ihana tuo sinun uusi banneri :)

18. heinäkuuta 2013 klo 17.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miten tossa lastensuojelujutussa lopulta kävi? :O

18. heinäkuuta 2013 klo 17.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Musta on älyttömän mahtavaa et oot jaksanu ja selvinny monesta tempauksesta ja silti jaksat jatkaa tätä. Oon lukenu monia monia vuosia erilaisia blogeja ja nimenomaan monet on jättäny leikin kesken anonyymien joko katkerien kommenttien tai sen takia, että oikeaan elämään ollaan tungeuduttu... Tää on musta erittäin surullista sillä bloggaaminen pitäisi nimenomaan olla asia mistä pitäisi nauttia eikä sellainen asia, josta koko elämä voi mennä pilalle. Pakko nostaa hattua, sillä moni ei sitä kerta kaikkiaan jaksa. Aion varmasti jatkossakin lukee tätä blogia, tsemppiä hirveesti !! :)

18. heinäkuuta 2013 klo 17.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot ihana ja tosi positiivinen. :) Lemppari bloggaaja ja piristät aina päivää postauksillasi!

18. heinäkuuta 2013 klo 17.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itsekkään en ymmärrä miten aikuiset ihmiset voivat olla niin lapsellisia! Tsemppiä❤

18. heinäkuuta 2013 klo 17.48  
Blogger Unknown kirjoitti...

Kiva postaus. Olen sama mieltä kanssasi. Yksi asia mitä en pidä "suosituissa" bloggaajissa on se, kun jotkut anonit selvästi haukkuvat heitä ja bloggaajat nielee kaiken ja yrittävät olla mukavia takaisin. Bloggaja tai ei, kuuluisa ihminen tai ei, sellaista ei ikinä pitäisi hyväksyä, sillä loppujen lopuksi bloggaaja on kuitenkin ihminen jolla on tunteita, ja se että pitää suosittua/tunnettua blogia ei oikeuta ketään haukkumaan tiettyä ihmistä ja olettaa hänen olla "ok" asian kanssa. Kritiikkiä saa antaa tietenkin, mielipideitä kanssa saa jakaa, mutta kritiikkiä/mielipideitäkin voi sanoa kauniilla tavalla loukaamatta henkilöä. Mielestäni jos henkilö rupee vittuilemaan niin vapaasti vittuile takaisin. Tai jos haluaa olla "aikuinen" niin voi antaa koko jutun olla, mutta se ei ole ihan mun juttu...

18. heinäkuuta 2013 klo 17.50  
Blogger Vilma kirjoitti...

Todella hyvä postaus! :)

18. heinäkuuta 2013 klo 17.51  
Anonymous Noora kirjoitti...

Todellakin lapsellista että aikuiset ihmiset tulevat blogiisi ja kommentoivat jotain todella mautonta vaikka kylläkin joukossa on nuoriakin tyttöjä.. Kaikkea ei voi ymmärtää :D aivan jumalaisen kaunis tuo sun bannerikuva:) mahtavaa että jaksat kirjoitella ja lisätä kuvia meidän nähtäväksi! Kaikkea hyvää sinulle ja jyrille :3 olette ihana pari!

18. heinäkuuta 2013 klo 17.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana postaus, sai ymmärtään sua viel paremmin :) joskus vaan ite oon miettiny että mitä ihmettä, ku oot vastannu joillekki tosi ilkeesti. Eniten mua häiritsi ku instagramissa aloitte oikee joukolla pommittaan ja haukkuun erästä tyttöä vain normaalin kysymyksen takia. (Oli kysynyt et nauratko/pilkkaatko julkisesti jonkun piirtämää kuvaa) esim minä en tiennyt että se oli yleinen vitsi, ja olisit voinut siinä vastata myös vähän fiksummin. Toki tämä on ehdottomasti lempiblogini ja olet aivan ihana ihminen, joissakin asioissa saatan vain ihmetellä käytöstäsi. Ja tämä ei ollut pahalla, toivon vain että TÄMÄKIN "kasvattaisi" sinua :) tsemppiä, haters gonna hate mut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos!

18. heinäkuuta 2013 klo 17.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hyvä postaus ! Ootko lukenu bloggbuzzin viimeisimmän postauksen susta.. eli siis 'poltatko' vaan noitten kuvien takia :o

18. heinäkuuta 2013 klo 18.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sun käytökses se vasta asiallista onkin. Naurettava toi kuva muuten, en tiedä kuka luulet olevasi MURU, mutta muistutat ihan tuksua.
Ketuttaako vähän kun juorublogissa lauotaan susta totuuksia <3

18. heinäkuuta 2013 klo 18.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Pystyykö puhelimella ollenkaan kirjottaa kommentteja? Joko ei pysty tai sit oon vaan huono :( :D
Anyways, mun on jo pitkään pitäny tulla kommentoimaan, mut en vaan oo saanu aikaseks. Nyt kuitenki on pakko tulla sanomaan, et mä oikeesti rakastan sun blogia! Ehdottomasti yks parhaista mitä oon lukenu.
Oon ollu lukijana melkeenpä alusta asti ja vaikka sulla on mun mielestä joskus ollu niin huonoja ku hyviäki aikoja tän blogin suhteen, niin nyt oot kyllä todella tsempannu ja sen kyllä huomaa et susta on kiva kirjottaa tätä blogia!
En tunne sua, mut mä puhun nyt kokemuksien ja vaikutelmien perusteella mitkä oon saanu susta tän 2-3 vuoden aikana. Oot kasvanu henkisesti ihan huimasti ja oot kaunistunu NIIN paljon! Nobody's perfect, mut sä kyllä liippaat tosi läheltä.
Voisin ylistää sua maasta taivaaseen, toimit inspiraation lähteenä varmasti tosi monille ja ne kattoo sua ylöspäin, ihan syystä!
Nyt tää on aika pitkä kommentti nii ehkä lopetan hyvissä ajoin :D

Loppuun viel pakko sanoo et ootte Jyrin kaa maailman söpöin pari! Toivottavasti pysytte yhes pitkään!:) Tosi hyvää kesän loppuu sulle ja teille <3

18. heinäkuuta 2013 klo 18.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Keep going girl! Musta on mahtavaa huomata miten sä oot kehittyny tän bloggaamisen kanssa, tää menee koko ajan parempaan suuntaan ja sun kirjoitustyyli tuntuu paranevan jatkuvasti. En tiedä tiedänkö mitään säälittävämpää kun noi sairaat anonyymit kommentit.

18. heinäkuuta 2013 klo 18.06  
Blogger Vilma kirjoitti...

Tosi kurjaa,mihin blogien kommentointi on oikein mennyt anonyymien(kin) osalta..Voi helposti huomata,kuinka aloitteleviakin bloggailijoita (kuten mua) alkaa ihan tosissaan pelottamaan tai ainakin jännittämään että koska ne haukut alkaa,eikä sitten enää välttämättä teekkään mieli enää jatkaa kirjoittamista..sulla on kuitenkin tosi esimerkillinen asenne! love it and your blog<3 way to go girl!:)

18. heinäkuuta 2013 klo 18.11  
Blogger emma kirjoitti...

pidän sun blogista kovasti :-) mut siis onko totta et aina kun käyn kattoo blogias niin tienaat siitä? siis ei siinä mulla mitään ongelmaa oo, mutta luultavasti jotkut alkaa aattelee että käytät lukijoita hyväksi tai jotain muuta paskaa... mutta keep going girl, tätä on mukava lukee! en oo ainakaan mun mielestä vielä huomannut mistään, mut haluisin tietää et minkä ikänen oot?:)

18. heinäkuuta 2013 klo 18.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä teksti,oot oikeasssa:)onneks vielä lopppuun laitoit ton,että muistat myös meidät asialliset lukijat!! se osoittaa sen että sä et pelkästään jaksa niitä negatiivisia kommentteja ym lukea ja välittää niistä, vaan osaat ottaa vastaan kehut ja tsemppikommentit ja vielä kiität niistä:)


onkse siis jotenki niin,että oikeesti mitä enemmän on kommentteja,sitä enemmän saa tästä rahaa? vai onko toi vaan sillei että mitä enemmän on lukijoita,sitä enemmän saa rahaa? ääää oon ihan kujalla miten bloggaajat saavat ylipäänsä rahaa pitämällä blogia = D ! tietty määrä postauksia per kuukausi?

18. heinäkuuta 2013 klo 18.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

käykö jyri töissä? vai elättääks bloggaaminen oikeesti kahen ihmisen menot ? :O pitäis kai harkira..:D:D <3 ihana toi gifi, onks toi sama mikä sul on joskus aikasemminki ollu vai uus ku muistan et sul oli joskus samalaine :*

18. heinäkuuta 2013 klo 18.26  
Blogger Siini kirjoitti...

''jokainen mun blogissa vieraileva ihminen joka käy nauramasa mun noloudelle tai jättämässä haukkumakommentin, tuo rahaa mun pussiin''
näinpä :D
plus tiiät varmaan ip-osotteen, joka koneella on oma :) että eipä se nyt niin vaikia oo edes saaha kiinni, ketkä siellä pahimpia juttuja juoruaa.
ps. hauskaa kessää :)

18. heinäkuuta 2013 klo 18.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hyvin kirjoitettu! haluan sanoa että oot ihana ihminen ja inspiroiva olen saanut jotenkin itseluottamusta blogisi kautta ja haluan kiittää sua! kiitos<3 oot oikeesti tosi mahtava tyyppi! sellaisena sua pidän aina :)

18. heinäkuuta 2013 klo 18.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot ihana silja <3 mut nyt en ihan tajunnu et miks jokainen haukkuma kommentti tuo rahaa sulle :o

18. heinäkuuta 2013 klo 18.31  
Blogger Jeannays kirjoitti...

Tosi hienosti kirjotettu Silja!:) Toi lastensuojelu juttu meni kyllä jollain ihan överiks.. Kaikennäköstä porukkaa täältäkin maailmasta löytyy, ihan käsittämätöntä :D

18. heinäkuuta 2013 klo 18.35  
Blogger Pinja Taipale kirjoitti...

voi silja oot ihana :)<3 sun blogi on ollut mun lemppareita ja kauan, ja aina odotan uutta postausta innolla! oon itse saanu tosi paljon innotusta ja inspiraatiota sun blogistas ja ylipäätään sun avulla olen itekkin kestänyt kritiikin paljon paremmin elämässä! eli kiitos siitä:)

18. heinäkuuta 2013 klo 18.39  
Blogger Veronika kirjoitti...

Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

18. heinäkuuta 2013 klo 18.46  
Blogger Unknown kirjoitti...

Mielestäni on muutenkin äärimmäisen kaksinaismoralistista, että tuntemattomalta ihmiseltä eli tässä tapauksessa bloggaajalta, vaaditaan sellaisissa asioissa ja sellaista rehellisyyttä, jota ei välttämättä olisi valmis jakamaan tuntemattomille ihmisille.

Tästä mielestäni hyvänä esimerkkinä ovat raha-asiat. Jos ostan jotain hintavaa lainaksi tai osamaksulla, en ole siitä tilivelvollinen edes lähipiirilleni. Kysyttäessä voin sanoa, etten ole tuotetta velaksi ostanut, vaikka totuus olisikin toinen. Se on minun oikeuteni. Erotuksena on se, että lähipiirilleni ei tulisi mieleenkään tutkia minun taloudenpitooni liittyviä asioita. Miksi sitten tuntemattomat ihmiset tekisivät niin?

Kirjoitinkin itse eilen samasta aiheesta tekstin, jonka olet jo ehkä huomannutkin osoitteessa http://paivanblogi.blogspot.fi/2013/07/aihe-aiheesta-blogikiusaaminen.html .

Tsemppiä Silja hurjasti blogin pitämiseen!

18. heinäkuuta 2013 klo 18.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miks ihmiset haluu tuhlaa elämästään osan siihen että haukkuu ihmisiä jota ei edes tunne (nimimerkillä en ymmärrä), mutta mun mielestä oot kaunis ja sun blogia on ihana lukea katon joka päivä ainaki 2 kertaa oisko tullu uus postaus ku ne on nii ihania :)

18. heinäkuuta 2013 klo 19.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tää oli hyvä postaus! Saatko siis rahaa tästä blogijutusta? Saako udella miten? :--) siis kommentoinnista, mainosten klikkaamisesta vai kuinka?

18. heinäkuuta 2013 klo 19.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moikka Silja!

Nyt täytyy kyllä kommentoida että oot oikeesti erittäin kaunis ihminen ja uskon että myös hirmu lämminsydäminen. Nää inhottavat juorut/juorublogit on niin törkeyden huippu mutta täällä netissä ikävä kyllä kaikkea voi nähtävästi tehdä -Anonyymisti-. (itse siis kirjoitan anonyyminä koska en omista googletiliä sun muuta :D) Jokatapauksessa, älä ikinä välitä noista ikävistä kommenteista ja muista että meitä sun lukijoita jotka aidosti haluaa lukea mielenkiinnosta sun blogia, niin riittää kyllä :) Oot hirmu kaunis ihminen joten sulla ei ole mitään menetettävää! Kaikkea hyvää sulle elämään Silja :)<3

T. Ikilukijasi Silja :D (hyvä nimi meillä ;) )

18. heinäkuuta 2013 klo 19.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oon kyllä monesti nähny sun vastaavan ilkeesti tai sarkastisesti vaikka kommentti olis ollut ihan asiallinen

18. heinäkuuta 2013 klo 19.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oho.. yllätyin! hieno kirjoitettu, oon ylpee sust ! :)

18. heinäkuuta 2013 klo 19.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Löysin sun blogis vasta tänään, (mietin miten tämä voi olla mahdollista)?! :D aion kuitenkin lukea tämän alusta loppuun, mutta oli pakko tulla kommentoimaan ensimmäistä kertaa; olet aivan mielettömän kaunis, ja todella vaikuttava bloggaaja, vaikka tämä olikin ensimmäinen postaus jonka luin. Olet upea! <3

18. heinäkuuta 2013 klo 20.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

upea postaus! oot aivam mahtava, äläkä lopeta tätä hommaa viel pitkään aikaa! :)

18. heinäkuuta 2013 klo 20.05  
Blogger Susse kirjoitti...

Pitää kyllä sanoa että täytyy ihmisillä olla köyhä elämä kun täytyy keksiä noin sairaita valheita ihan vaan siksi että saisi ongelmia jollekkin toiselle.
Siis jotenkin...aarghhh!! en keksi edes sanoja ajatuksille jota toi ''pornokuva''-juttu mussa herätti.
Kusipäiset anot ovat varmasti niin kauan osa sun blogielämää kun sallit anonyymikommentit.
Joillakin ei vain oikeasti ole muuta tekemistä kuin istua perse hiessä koneella ja vahdata muiden jokaista liikettä ja odottaa koska pääsisi vittuilemaan jostain asiasta tai keksimään väkisin ongelman jostain jutusta:/

18. heinäkuuta 2013 klo 20.06  
Blogger Jassu kirjoitti...

aivan! kaikkia ei voi mielyttää. sille ei voi mitään:) mahtava asenne sulla silja:) antaa ilkeiden ihmisten ilkeillä keskenään<3

18. heinäkuuta 2013 klo 20.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Asia tekstiä!

18. heinäkuuta 2013 klo 20.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hi :) could you translate a few santences what this post is about? I can't understand a thing haha :D Have a nice day, greetings from Canada :)

18. heinäkuuta 2013 klo 20.34  
Anonymous Anni kirjoitti...

Musta sä oot kasvanu tosi paljon bloggarina, joskus pari vuotta sitten kun tutustuin blogiis ekan kerran selailin sitä vain miettien "huoh mikä teini" mutta nykyään sun blogis on tosi kiinnostava! Ja kiva et kirjotat tällasiakin vähän totisempia tekstejä. :-) Älä häviä internetistä vaan jatka blogin pitämistä samana ihanana itsenäs! ;-D

18. heinäkuuta 2013 klo 20.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Millä ohjelmalla oot tehny sun bannerin? :)

18. heinäkuuta 2013 klo 20.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tä oli muuten hyvä postaus, mutta toi lopetus oli jotenkin kurja :( Tiedän, että sua vituttaa ilkeät anot, mutta just tollanen asenne antaa ylimielisen kuvan susta myös meille muille lukijoille. Oletan, että toi oli suutuspäissään sanottu möläytys, vaikka tietysti totta...

18. heinäkuuta 2013 klo 21.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sama kanssa kiinnostais! Ja miten sen voi saada selville kuka on kommentoinut mitäkin? Eihän IP:stä näe mitään:D

18. heinäkuuta 2013 klo 21.20  
Blogger Eve kirjoitti...

Siis tää postaus oli jotenkin ihanan aito ei siis sillä et muut postaukset ei ois aitoja :)
Pakko sanoo et oot älyttömän kaunis ja rakastan sun tyyliä! Ja sun blogi on mun lemppari blogi! :)

18. heinäkuuta 2013 klo 21.21  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Bloggaajat saa "palkkioita" erillaisista mainoksista. Mainoksia voi olla blogin sivussa tai itse postauksesta, mutta postauksessa asia pitää erikseen mainita, sillä piilomainonta on kiellettyä. Jotkut mainokset saattaa olla sellasia että niitä ei edes tarvitse painaa jotta siitä kertyy rahaa. :)

18. heinäkuuta 2013 klo 21.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ootteko enään sen Janna666 kaa frendei?

18. heinäkuuta 2013 klo 21.31  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Ei mitään :) Se oli pelkkä puhelin"palaveri" ;D

18. heinäkuuta 2013 klo 21.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hitsi huomaa et kaikki tää negatiivisuus liikaa rassaa sua. Äää pois se. Itekkin oon tempperamenttinen ja tottahan se on et miks sun pitäis kaikki kestää mut... Toivon niin et jaksat keskittyy tässä kaikkeen hyvään ja positiiviseen. :) Oot kaunis ja sulla on kiva blogi :)

18. heinäkuuta 2013 klo 21.32  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Luulen olevani minä, ja se ilmeisesti sua harmittaa aika lailla :/ Ei ketuta yhtään, en oo nähny vielä yhtään pahaa "paljastusta", vain sellaisia mitä kuka tahansa voi tajuta kun vähän käyttää aivojaan :)

18. heinäkuuta 2013 klo 21.33  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Tottakai Jyri käy töissä :) Joo toi on vanha!

18. heinäkuuta 2013 klo 21.46  
Blogger Oonae kirjoitti...

Luen tosi usein sun postaukset kommenttien kera ja sä tosissas oot saanut monenmoista niiskaas. Onneksi vaikutat vahvalta ja huipulta tyypiltä joka tietää kuinka asiat oikeasti on :)! Muistan kans ton pornokuvahässingin täällä sun blogissa ja voi huhhuh minä sanon.

Jatka bloggailua ja pidä taso korkealla! Olet upea ♥

18. heinäkuuta 2013 klo 21.47  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Tämä on aivan totta :) Kiitos!

18. heinäkuuta 2013 klo 21.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot ihana!<3

18. heinäkuuta 2013 klo 21.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Anteeksi nyt vain, joka koneella ei ole omaa IP-osoitetta, vaan joka modeemilla. Vaikka teidän taloudessa olisi 10 konetta, mutta käytätte samaa nettiliittymään, teillä on vain yksi IP-osoite.

18. heinäkuuta 2013 klo 21.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan tajuttoman hyvä kirjoitus! Upeaa! Ihanaa, että kirjoitat myös tästä rankasta ja henkilökohtaisesta aiheesta eli bloggarin henkilökohtaisuuden tunteesta. Tsemppiä Sulle!

18. heinäkuuta 2013 klo 21.57  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

I'm just telling here about all the negative and mean comments that people write to me, and ofc that i'm very thankful for those readers who encourage me to do this :) There are too many evil people in this world, who just want to see you get hurt.. :(

I'm so sorry for my bad english haha ;D Hope u got the point!

18. heinäkuuta 2013 klo 22.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aivan totta, ei kai kukaan blogiin kirjoita sellaista, mitä ei kasvokkainkaan olisi valmis tuntemattomalle kertomaan. Mutta eri asia mielestäni on se, jos sanoo maksaneensa jotain itse, vaikka näin ei ole, tällä siis viittaan siihen autojuttuun jota nyt on niin paljon ruodittu. Tuollainen asioiden kieltäminen on aika hölmöä...

18. heinäkuuta 2013 klo 22.00  
Blogger anni kirjoitti...

tosi kiva postaus taas! :) Mun päähän ei vaan yksinkertaisesti mahdu miten joillain on niin tapahtumaköyhä elämä, että pitää alkaa etsimään hupia toisten ihmisten haukkumisesta niin netissä kun muuallakin. Miks ihmiset ei vaan voi pitää mölyjä mahassaan, jos ei joku asia miellytä?! raivostuttavia luusereita.. Mutta oot tosi kaunis ja toivottavasti et lopeta bloggaamista lähiaikoina <3

18. heinäkuuta 2013 klo 22.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ano 17.00 lienee sama kuin tämä? Hmmm kenties Silja? ;)

18. heinäkuuta 2013 klo 22.14  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Ehkä tällä kyseisellä ihmisellä on jäänyt teksti kesken, tai hän on luullut ettei se tullut :) Mulla ei oo mitään tarvetta kommentoida itselleni, kommentteja tulee sen verran hyvin muutenkin ;) Ja jos mun pitäis itselleni kirjoitella, niin tuskin oisin niin tyhmä että kirjoittaisi kaksi lähes tismalleen samanlaista kommettia :DDDDD

18. heinäkuuta 2013 klo 22.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Silja ei julkassu mun kommenttia jossa luki, että ei se saa yhtään rahaa tästä minun vierailusta, kun en klikkaa mitään linkkiä enkä mainosta. Ja jos nuo mainostajat käyttää luvattomasti mun evästeitä, niin, no sehän on laitonta ;) Vaikka postaukseen tuli 10 kommenttia tai 1000 kommenttia, ei se sen enempää rahaa tuo, eikä myöskään yksittäiset sivujen katselukerrat.

18. heinäkuuta 2013 klo 22.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tarkoitatko siis että se sun ja Jyrin pettämisjutunkim "olisi kuka vain voinut tajuta kun käyttää aivojaan"?

18. heinäkuuta 2013 klo 22.22  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

En oo saanut tällästä kommenttia :) Sähän luulet tietäväs paljon, mutta valitettavasti aika puskiin meni.. :)

18. heinäkuuta 2013 klo 22.22  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

en, sillä se oli päästään keksitty ;D Siksi se poistui niin nopeasti :)

18. heinäkuuta 2013 klo 22.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Plääh, päättelin aluksi otsikosta että viimein joku suosittukin bloggaaja on ottanut aiheeksi joidenkin blogien pääidean, elikkäs sen järkyttävän kuluttamisen joka herättää aika paljon eettisiä kysymyksiä. :/ Mutta eipä se tee tästä kirjoituksesta sen huonompaa, mukavan asiallista tekstiä :)

18. heinäkuuta 2013 klo 22.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ja edellee vittu ip:osotteilla ei oo nimiä ne saa selville vaa mutkien kautta viranomainen, huoh..

18. heinäkuuta 2013 klo 22.26  
Blogger Essi kirjoitti...

Älä anna toisten mielipiteiden vaikuttaa yhtään sun ajatuksiin bloggaamisesta! vaikutat aivan huippu tyypiltä jo näin blogin perusteella, joten vaadin sua jatkaan :D ainut negatiivinen juttu on se, et oot niin kaunis et alkaa ite tulla kateelliseks :)

18. heinäkuuta 2013 klo 22.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi älä vaan lopeta blogin pitämistä siksi, että jotkut mulkut on sulle kateellisia!! Ei me kaikki Anot olla ilkeitä, me ollaan vaan liian laiskoja/tietämättömiä kirjautummaan tänne, mut oikeesti olet piristänyt ja pelastanut monta päivää Silja:)

18. heinäkuuta 2013 klo 22.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mikset voi vastata rehellisesti kyselijöille että mitens sitten tienaat blogin pitäjänä? Heittelet taas ihme näsäviisaita kommentteja ja sähän lopetit negatiivisten kommenttien julkaisemisen... Vai lopetitko?

18. heinäkuuta 2013 klo 22.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sun blogi on paras !<3

18. heinäkuuta 2013 klo 22.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

haha toi vika kommentti ennen tota kuvaa on paras XD sul on hyvä asenne vihaajia kohtaan, jatka samaan malliin :)

18. heinäkuuta 2013 klo 22.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei pelkkä viranomainen, vaan myös tosi taidokas hakkeri ;)

18. heinäkuuta 2013 klo 22.48  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kyllä lopetin haukkumis kommenttien julkaisun :) olen kertonut jo paljon ennen sun kommenttia miten bloggaajat saavat rahaa, tietäisit sen jos lukisit kommentteja.. ;)

18. heinäkuuta 2013 klo 22.50  
Blogger Katsku kirjoitti...

haha. alat varmaan kertoo täällä julkisesti raha-asioistas, huvittavaa miten porukka luulee tietävänsä kaiken kaikesta :-)

18. heinäkuuta 2013 klo 23.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tutkiko lastensuojelu oikeesti tota juttua? Siinähän oli selvästi kyse arvonnasta? Luulis että niillä olis parempaakin tekemistä :/ oon muuten tullu ihan selvästi vainoharhaseks. ainakun meen Helsinkiin, nään sut tai Jyrin siel :D tai siis kuvittelen näkeväni, muutenki nään jo unia susta. pelottavaa, vai?

18. heinäkuuta 2013 klo 23.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hyvinhän sää Silja klaaraat tota enkkuu!:D kuinka hyvin osaat sitä omasta mielestäsi? entä ruotsia? pystytkö molempia kieliä käyttämään puhuessa ja vaikka asioidessa jossain kaupassa? =)

terv. yksi sinun lukijasi,mahtava blogi mun mielestä:)

18. heinäkuuta 2013 klo 23.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei saa edes "taidokas hakkeri" muutaku parinumeroisen sarjan joista saa maximissaan kaupunginosan selville, että ;).

19. heinäkuuta 2013 klo 0.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Käytätkö bombshellejä? Jos käytät niin osaatko neuvoo että mistä sais hyvät sellaset?:)

19. heinäkuuta 2013 klo 0.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon lukenut sun blogia nyt pitkään ja tunnen sut myös kata-ajoilta ja huomannut kuinka oot kasvanu sen myötä... sun ei todellakaan tarvii kestää kaikkea paskaa ja hymyillä vaan takasin. Itse en kestäisi tollaista haukkumista ja sen takia arvostankin rohkeuttasi! :) jatka samaan malliin oot ihana!

19. heinäkuuta 2013 klo 0.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oot ihana<3 stay strong! paskanpuhujia tässä maailmassa riittää, nimim. kokemusta on. Oon kuitenkin kokenu helpoimmaksi vaan antaa niiden jauhaa, sehän niitä vasta ärsyttääkin kun en noteera niitä/niiden kommentteja mitenkään :)

19. heinäkuuta 2013 klo 1.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Rakastan tätä sun blogia! Oon saanu täältä niin paljon hyviä vinkkejä kaikkeen, kiitos <3 Osaat tehdä kaiken niin kivan näköiseksi :)

19. heinäkuuta 2013 klo 1.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ip-osoite kertoo operaattorin ja paikkakunnan,joskus kaupunginosan ja laitenimen.
Laitenimi on yleensö kirjain-numerosarja.
Selain kertoo tietokoneesta käyttöjärjestelmän, selainversion, näytön resoluution yms.
Se myös se kertoo miltä sivulta on avointa linkkiä klikattu ja evästeillä voidaan tunnistaa aiemmin vieraillut käyttäjä.
Ja ties minkälaisia haittaohjelmia hakkerit voi ladata, koska sellaisia on koko maailma täynnä!

19. heinäkuuta 2013 klo 1.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana Silja ! :* oot ihan älyttömän viisas ja hieno ihminen. En tajua kuinka ihmiset jaksaa inistä turhista asioista sulle, sen takia haluankin sanoa että oot hurjan vahva nainen. Ihan mahtavaa loppu kesää sulle ja Jyrille. Pakko vielä mainita että Sä Silja oot esimerkki ihminen, arvostan sua :)<3
~ H.

19. heinäkuuta 2013 klo 1.54  
Blogger Shushu kirjoitti...

En ymmärrä miten jotkut ihmiset sit näkee tarpeelliseks käydä lukee tai kommentoimas siu blogii jos ne ei siitä pidä.
Mut siis tosi kiva kuulla toisaalta tätäkin puolta bloggaamisessa että kaikki ei ookkaa kokoajan niin täydellistä miltä saattaa vaikuttaa :p
Mut tsemppiä siulle ja jatka samaan malliin! :) ♥

19. heinäkuuta 2013 klo 10.17  
Blogger Unknown kirjoitti...

Tosi hyvin kirjotettu teksti! Sun blogi on ollu pitkään yks mun lemppareista, oot upee Silja, jatka samaan malliin! ♥

19. heinäkuuta 2013 klo 11.38  
Blogger Sofia kirjoitti...

Wow upeesti kirjoitettu teksti :) Keep up the good work Silja, oot yks mun lempparibloggaajista! ♥

19. heinäkuuta 2013 klo 13.20  
Blogger katjuskaaa kirjoitti...

Ihan mahtava postaus ! :) Hahah, voin vaa kuvitella kuinka eräillä varmasti kiehuu, kun lukee just siitä, että kuinka niiden kommentit tuo rahaa sun pussiin. :D Mutta haters gonna hate, onneks enemmän löytyy niitä jotka arvostaa sua ja sun bloggaamista. :)

19. heinäkuuta 2013 klo 15.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hyvä kirjoitus :)

19. heinäkuuta 2013 klo 17.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olipas hyvä teksti, kirjotat niin aidosti etkä vaan toista niitä samoja kliseisiä asioita bloggaamisesta mitä monet joskus tekee. Jatka samaan malliin, Silja! Ihailen sua todella paljon ja käyn säännöllisesti täällä tsekkaamassa onko uutta postausta tullut:)

19. heinäkuuta 2013 klo 18.47  
Blogger Hanna kirjoitti...

ei tiedä itkeäkkö vai nauraa ton lastensuojelu jutun takia, siis haloo kattoisivat vähän kuka poseeraa ja millanen aihe postauksessa on!

olet ihana <3

19. heinäkuuta 2013 klo 22.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

"mutkien kautta viranomainen..." haha, mun kaverista laitettiin ilman lupaa kuva nettiin ja päivän sisällä poliisi soitti ja kerto nimen kuka se oli ollu... ovoi.... ip-osoitteen voi myös jotenkin vaihtaa näyttämään että asuisi esim keniassa mut silti sen saa naurettavan nopeesti selville. huoh

20. heinäkuuta 2013 klo 17.05  
Anonymous Jemina kirjoitti...

Oon viettäny iltaani tässä sun blogia lueskellessa ihan ekasta näkyvästä postauksesta tohon viimisimpään, ja täytyy sanoo et sun täytyy rakastaa tätä bloggaamista ihan helvetin paljon ku jaksat vieläki niin pirteenä ja ilosena postailla ja sivuuttaa kaikki niin _vitun_ naurettavat pellekommentit, siis ihan oikeesti!? oot saanu niin paljon paskaa niskaan vaik et oo varmaan kenellekkään niille pelleanoille tehny yhtään mitään!! ihan mahtii et pidät pään pystyssä ja oot just sellanen ku ite haluut! :) keep going!!
Love your blog ♥♥

21. heinäkuuta 2013 klo 1.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Täällä yksi anonyymi kommentoija positiivisissa aikeissa. Olen vasta tovin lueskellut sun blogia, mutta jotenkin olen jäänyt koukkuun, joten hyvää on löydyttävä. :) Aurinkoista kesän jatkoa sulle! P.S. Tuosta bikinijupakasta on vielä kommentoitava, että lastensuojeluilmoitus pitää aina tarkistaa vaikka se kuinka "kiusanteolta" vaikuttaisikin. Toisinaan siihen riittää puhelinkeskustelu kuten tässä sun tapauksessa. :)

21. heinäkuuta 2013 klo 10.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Totta joka sana!! huimasti tsemppiä sulle, oot ihan mahtava, fiksu ja jumalattoman kaunis ihminen!! :)

21. heinäkuuta 2013 klo 13.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eiköhän jokanen osaa itte kävellä sinne esin. lindexiin ja katsoa sieltä ? :) en usko että mitää kartta tarviit

21. heinäkuuta 2013 klo 18.14  
Blogger Enni M. kirjoitti...

Mulla on sellainen muistikuva, että näin sut taannoin L'orealin koulutustilaisuudessa viime tammi-helmikuussa, olikohan näin? No joka tapauksessa halusin vain sanoa, että hieno postaus ja pahoittelut siitä, että ihmiset osaavat olla niin ilkeitä. Kirjoittelin aiheesta vähän aikaa sitten myös postausta, sillä tuohduin erään blogin kommenttitulvaan ja kaikkiin niihin asiattomuuksiin. Sensuuri on kai paras mikä auttaa, en tiedä. :( Koita jaksaa! <3

http://enninkengissa.blogspot.fi/2013/07/bloggaajan-negatiivinen-arvostelu-muka.html

21. heinäkuuta 2013 klo 22.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ja se poistu siks koska sitä ei saa sun blogista selville, ja blogbuzzissa "juorut" on bloggaajien blogeista. ei se tarkota ettei olis ollu totta, silja kulta;)

22. heinäkuuta 2013 klo 22.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ja sehän tarkoittaa että jos poliisi saa kirjoittajan selville, myös silja saa:Dddd?

22. heinäkuuta 2013 klo 22.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jokainen peruskoulun käynyt osaidi muodostaa tollasen tekstin:D "hyvinhä sä silja klaaraat tota enkkuu" kiitos sanakirjan:D

22. heinäkuuta 2013 klo 22.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En yhtään ihmttele jos tänne tulee kateellisia haukkumaan, oot sen verran kaunis ja tunnut muutenkin elävän ihan unelmaa :D Ois kumma jos ihmiset ei ois kateudesta vihreitä ;>

2. elokuuta 2013 klo 15.46  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu