Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Marked for a lifetime

perjantai 10. toukokuuta 2013

Marked for a lifetime

Kuten kerroinkin eilen, mulla oli tänään tosi jännä päivä. Sellanen päivä joka voi olla vaan kerran elämässä :D Kävin nimittäin ottamassa ensimmäisen tatuointini! Jollekkin tää voisi olla pikku juttu, mutta mä olin aivan täpinöissäni. Olin ideoinut ja suunnitellut tatuointiani vaikka kuinka kauan, ja toivonut tatuointia sitäkin kauemin (monia monia vuosia).

Tatuoinnin tarkoitus on mulle niin henkilökohtainen, etten valitettavasti lähde sen koko tarinaa kymmenille tuhansille ihmisille avaamaan. Kerron kuitenkin idean, ja miten päädyin tähän :) Eli tatuointini on siis päivämäärä, erään rakkaan ihmisen kuolinpäivä. :( Halusin siihen jonkun idean tai jujun, joten vaihdoin numerot Roomalaisiin numeroihin (eli kirjaimiin). Näin merkitys pysyy "salassa"! :)

Omat vanhempani eivät pidä tatuoinneista, mutta uskon heidän ymmärtävän sisimmässään että tämä oli minulle tärkeää, ja osa tapaani käsitellä surua. Nyt minulle rakas ihminen pysyy aina mukana ja mielessä, vaikkei täällä enää olekkaan. En myöskään usko että tatuointia jolla on tärkeä merkitys, voisi katua. Halusin silti tatuoinnin olevan "piilossa", ja siksi kylki on mielestäni hyvä paikka. Paikka ei haittaa työpaikan saantia, ja näkyy oikeastaan vain rannalla.

Ja sitten se ainainen kysymys - sattuiko se? No kyllä se sattui :D Ei niin paljoa ettenkö ottaisi uudestaan, mutta kylki on yleisesti yksi kivuliaimpia paikkoja tatuoinnin ottoon. Tatuoitsiani naureskelikin että kylki on "hyvä" paikka ensimmäiselle tatuoinnille :D 
Mekko AX Paris

Itse lopputulokseen olen todella tyytyväinen. Mietin piiitkän missä käyn tatuoinnin ottamassa ja muokkasin itse tatuointia pariin otteeseen tatuoijani kanssa. Kylki on siinä mielessä haasteellinen paikka, että se näyttää helposti eri asennoissa vinolta, mutta olen erittäin tyytyväinen tatuoinnin kokonaisuuteen.

Jos teille tulee kysymyksiä mieleen, kysykää ihmeessä. Jos haluatte tarkempia tietoja paikasta tai tatuoijasta, laittakaa mulle sähköpostia, vastaan siellä :)


"Sinä olet niin kaunis, en henkeä saa,
annoit aurinkos mua lämmittää."


With love, Silja

Tunnisteet: , ,

199 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

upea ! itsekin pidän tuollasisita "salaperäisistä" tatuoinneista, ja tuo on myös tyylikäs :)ihana toi ilme :D

10. toukokuuta 2013 klo 17.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon suunnitellu ottavani tatuoinnin erään kuolleen sukulaiseni muistoksi ja se on just kans roomalaiset numerot joko syntymä-tai kuolinpäivämäärä.. Toi sun tatuointi on tosi kivan näkönen :)

10. toukokuuta 2013 klo 17.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosi kiva tatska =) toi on musta vähän väärä asenne miettiä että häiritseekö tatuointi työpaikan saantia.. nykyään noin kahdella miljoonalla suomalaisella on tatuointi eikä se enää nykypäivänä haittaa kun ihan muutaman harvinaisen työpaikan saantia.. mistä toi mekko on btw=)?

10. toukokuuta 2013 klo 17.23  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon :)<3 Haha!

10. toukokuuta 2013 klo 17.28  
Blogger Jatta kirjoitti...

Todella hieno tatuointi ja mielestäni on aina mukava kun tatuoinilla on jokin tarina ja sitä saa kantaa sitten ainiaan mukanaan ! :)

10. toukokuuta 2013 klo 17.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

gorgeous!<3

10. toukokuuta 2013 klo 17.28  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Toi on mun mielestä ihana tapa tehdä siitä vähän arvotuksellisempi :) Kiitos!

10. toukokuuta 2013 klo 17.30  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kyllä tatuoinnit edelleen haittaavat työpaikan saantia jonkun verran, varsinkin jos tavoittelet vähän korkeampaa virkaa. :) En halua siksi riskeerata mitään. Jos tatuoinnit eivät haittaisi missään asiassa, olisin luultavasti kauttaaltaan tatuoitu :D Mekko on AX parisilta, laitoin suoran linkin kuvan alle!

10. toukokuuta 2013 klo 17.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kaunis ajatus :) Mä otin 16-vuotiaana ekan tatuoinnin ja oon myös miettiny että ottaisin erään rakkaan ihmisen muistoks jonkun päivämäärän tai kirjaimen. Sillee se muisto pysyis mukana koko loppuelämän :)

10. toukokuuta 2013 klo 17.34  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos! Mä oon täysin samaa mieltä! Onhan kaikki kuvatkin super hienoja jos ne on hyvin tehtyjä, mutta itse haluan sillä olevan syvällisempi merkitys kuin ulkonäkö :D

10. toukokuuta 2013 klo 17.34  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos, or Thank you <3 :D

10. toukokuuta 2013 klo 17.35  
Blogger Pinsku kirjoitti...

Hieno toi tatuointi :D itelläni on samantyyppinen selässä. Ite tykkään just tollasista tatuoinneista jotka saa piiloon, mut ne kuitenkin näkyy tiettyjen vaatteiden kanssa :) Ihana blogi sulla :)

10. toukokuuta 2013 klo 17.35  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Muistotatuoinnit on aina hyvä idea :)<3

10. toukokuuta 2013 klo 17.35  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Samoilla linjoilla mäkin :) Kiitos!

10. toukokuuta 2013 klo 17.36  
Blogger henna kirjoitti...

Upea!:) Harvoin kommentoin blogeihin vaikka ahkerasti niitä seurailen, mutta aivan täydellinen tatuointi!!:)

10. toukokuuta 2013 klo 17.37  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä oon sitä mieltä, että on aina parempi, jos tatuointi merkitsee kantajalleen jotain muutakin kuin vain mukavaa kuvaa/tekstiä. Toi näyttää tosi hyvälle :) pahimpia paikkoja tosiaan ovat kohdat, jotka ovat pelkkää luuta ja nahkaa.

10. toukokuuta 2013 klo 17.37  
Blogger Roosa kirjoitti...

Oiettä miten ihana tatuointi! Mä niin rakastan tatuointeja, joilla on jokin erityinen merkitys sen kantajalle. Mulla on hankinnassa kylkeen myös eka tatuointi ja omistan sen mun äidille :)

10. toukokuuta 2013 klo 17.42  
Blogger jenna kirjoitti...

Toi on kyllä kiva :-) Mulla on myös muistotatuointi pikkuveljestäni. Juuri niinkuin sanoit tuolla, että on aina mukana ja lähellä, vaikka ei täällä enään olekkaan :-) Toi ilme kuva on huippu, hah!

10. toukokuuta 2013 klo 17.45  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan mielettömän upea ja ihana idea. Ja sopii sulle kyllä niiiin hyvin! <3

10. toukokuuta 2013 klo 17.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hieno tatska! Haha, vähä hauskaa, mäki otin tänää ekan tatuointini :)

10. toukokuuta 2013 klo 17.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

hi
wonderful tattoo
what it means??

10. toukokuuta 2013 klo 17.49  
Blogger stella kirjoitti...

Oi toi sun tatuointi on tosi kiva!! :)

10. toukokuuta 2013 klo 17.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana tatuointi ja vielä ihanempi ajatus sen takana!
-julie

10. toukokuuta 2013 klo 17.50  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiva että kommentoit ja kiitos :)<3

10. toukokuuta 2013 klo 17.50  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mä oon samaa mieltä :) Kiitos!!

10. toukokuuta 2013 klo 17.51  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Ei kannata ottaa mitään kauheen isoa ;D Kiitos paljon!

10. toukokuuta 2013 klo 17.51  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voih :(<3 Ja kiitos :)

10. toukokuuta 2013 klo 17.52  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon :)<3

10. toukokuuta 2013 klo 17.52  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Aika moinen sattuma :D Kiitos!

10. toukokuuta 2013 klo 17.53  
Blogger Piia kirjoitti...

Aivan ihana tatuointi! <3

10. toukokuuta 2013 klo 17.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oon lukenu sun blogii ihan sairaan kauan, mut mul meni vähän maku ku katoin ton sun videopostauksen. Vaikutit ihan sairaan ylimieliselt ja mun mielest sun ne selitykset siit vaatejutust pahensi asiaa ku jos olisit jättäny asian vaan siihen.

10. toukokuuta 2013 klo 17.55  
Blogger miinamatleena kirjoitti...

ompa nätti! oliko minkä hintainen? :)

10. toukokuuta 2013 klo 17.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oi vitsi itekki haluisin sellasii pienii lintui toho solisluun kohalle tai lavan päälle :)
Toi on iha sika kiva!

10. toukokuuta 2013 klo 17.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ompa hieno! :) paljos makso?

10. toukokuuta 2013 klo 17.57  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vooi oot niin kaunis tossa mekkokuvassa <3 ja ihana tatska :)

10. toukokuuta 2013 klo 17.59  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Thank you! It's very important date for me in roman numerals :) I don't want to tell more, because it's very personal :(

10. toukokuuta 2013 klo 17.59  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos :)

10. toukokuuta 2013 klo 17.59  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Niin mustakin, kiitos :)<3

10. toukokuuta 2013 klo 18.00  
Blogger Vilma kirjoitti...

Ompa siisti! :) Ite otin kans ensimmäisen tatuoinnin kylkeen, ei sattunu yhtään. Se tuntu oikeestaan niin mukavalta, että pakko mennä ottaan lisää :D Niin yksilökohtasia nää kivut, ettei aina kannata kuunnella ihmisten "kauhutarinoita"..

10. toukokuuta 2013 klo 18.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ihana ajatus, olet niiiinnn upea:)
Olen itse kanssa ottanut ensimmäisen tatuointini muistoksi edesmenneestä isästäni, halusin kanssa jonkunlaisen merkityksen tatuoinnilleni, eli samoilla linjoilla mennään :)

- eve

10. toukokuuta 2013 klo 18.01  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos<3

10. toukokuuta 2013 klo 18.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

iteki oon miettiny ottavani niskaan tatskan koirani syntymäajasta, joidenki mielestä toi voi olla naurettavaa, mut jos lemmikki on oikeesti tosi rakas ja sen avulla/kanssa on päässy monista asioista yli jne. ni en nää syytä miksei :) se on vähä sama ku sukulaisen ottas, koska onhan koiraki perheenjäsen!
ja toi sun ''fonttis'' on makee, ei iha heti arvais mistä kertoo:)

10. toukokuuta 2013 klo 18.02  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Miksi pitää jatkaa tota keskustelua vielä tähänkin postaukseen? Ei se nyt niin iso juttu ollut kuitenkaan :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.02  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos. Vähän alle satasen :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.03  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.03  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Vähän alle 100€ =) Kiitos!

10. toukokuuta 2013 klo 18.03  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon<3

10. toukokuuta 2013 klo 18.04  
Blogger Unknown kirjoitti...

Muistan kun kävin viime vuonna ottamassa tatuoinnin, sattui ihan hirveesti:D aloin siellä sitten itkemään ja ne tatuoitsijat yritti lohduttaa, toivat oikeen suklaata että saisin muuta ajateltavaa! Nyt jo naurattaa:) hieno kuva sulla!

10. toukokuuta 2013 klo 18.04  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mäki jotenki odotin vielä kovempaa kipua :D Jos tää oli tyyliin kropan kivuliain paikka, niin todellakin jatkoa seuraa :D

10. toukokuuta 2013 klo 18.04  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon :)<3

10. toukokuuta 2013 klo 18.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

itse en ottais, näyttää viivakoodilta (ja se on mielipiteeni, että ei tarvii alkaa puolustella siljaa tai jotain, se on mielipiteeni PISTE) ja en halua loukata.. mutta mielestäni olisit ottanut eritavalla ton "salaisen päivämäärän".

10. toukokuuta 2013 klo 18.08  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Ymmärrän sua kyllä täysin. :) Mietin itsekkin joskus että otan ensimmäisen lemmikkini nimen (Gilan) jollain hienolla fontilla, mutta se on vaan jäänyt :) Kiitos!

10. toukokuuta 2013 klo 18.08  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voi ei :D Haha! Onneksi mua ei sattunut noin paljoa :D Kiitos!

10. toukokuuta 2013 klo 18.09  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

On ymmärretävää että haluat ilmaista mielipiteesi (anonyyminä..) mutta en ymmärrä miksi pitää alkaa arvostelemaan toiselle tärkeää asiaa? Olisit vaan jättänyt ajatuksen pääsi sisään :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mia 31.10.2010? :( ei oo pakko julkasta jos tosiaan haluut pitää tän silleen salassa, mut vaikka tää ei tähän postaukseen millään tavoin liitykkään nii haluun sanoo sulle että oot tosi vahva, itsenäinen ja ihana tyttö! Toivottavasti oot ylpee itsestäs ja kaikesta mitä oot saavuttanu, koska sulla todellakin on syytä olla! Oot tosi kypsä ikäisekses ja oot kasvanu ihmisenä tosi paljon tässä parin vuoden kuluessa. Mun mielestä on just hyvä et vaikka oot tommonen hot ja popular bloggaaja niin kohtelet sun lukioita ihanasti :) ja se sun ja Natan läppä oli just hyvä, kiva et pystyt heittää tommost tietynlaist läppää sun kavereiden kaa sun suosiosta huolimatta ;D Oot niin asiamuija oikeesti, sunlaisia pitäs olla enemmä! Uskon et tuut elämään menestyksekkään elämän, kaikkee hyvää sulle ihanuus! ♥

10. toukokuuta 2013 klo 18.15  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eiku oho joo nyt vasta älysinki lukee kommat et tuskin hyväksyt tota mun äskeistä kommenttii ;D mut pääasia et sä luit sen! Mut unohtu sanoo viel et ihana toi tatuointi♥ oon sitä mieltä et se tuo tatuoinnille just arvon et sil on joku syvä merkitys :)<3

10. toukokuuta 2013 klo 18.18  
Blogger Merenhelmi kirjoitti...

Vau! :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.18  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon, ihana kommentti :)<3

10. toukokuuta 2013 klo 18.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tietääks sun vanhemmat että otit tatuoinnin ja pääseeks alaikänen ilman mitään lupaa ottaa tatuoinnin?hieno on! :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.19  
Blogger Milla Grönstrand kirjoitti...

aivan ihana mekko ja tuo tatuointi on tosi kiva ! :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Minun mielestä tuo ei ole laisinkaan arvoituksellinen taikka erikoinen. Olen nähnyt erittäin monilla vastaavan tatuoinnin samassa kohtaa ja numerothan saa internetistä selville?;) mutta pääasia että itse tykkäät, hieno tatuointi! Itsellä ei ole vielä pokkaa mennä ottamaan taruointia, mutta ehkä vielä joskus!

10. toukokuuta 2013 klo 18.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hieno :) kuinka kauan tatuoiminen kesti?

10. toukokuuta 2013 klo 18.23  
Blogger Mette kirjoitti...

Tosi hieno toi tatuointi ja kivoja kuvia sait reissulta! Toi on just kivan kokonenkin ja muistotatuoinneissa on aina niin ihana ajatus :) Jos joskus tuun itse tatuoinnin ottamaan, niin mäkin haluun että siihen sisältyy mulle tärkeä merkitys. Ootkos miettinyt, minkä tatuoinnin otat seuraavaksi jos sellasen tuut joskus ottamaan? :)

<3: http://metenblogi.blogspot.fi/

10. toukokuuta 2013 klo 18.23  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Siis ei sen päivämäärän kuulukkaan olla arvoitus :D Musta on vaan kiva ettei kukaan suoraan tiedä että siinä on päivämäärä. Tarkoitin etten halua kertoa kenen kuolinpäivä se on jne. :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.24  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.25  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Äidin kanssa olin keskustelut pitkään tästä ja isälle mainitsin asiasta ohimennen :D
Hmm.. Mä luulen että joka paikassa täytyy olla vanhempien suostumus jos on alaikäinen? :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.26  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

:)<3

10. toukokuuta 2013 klo 18.26  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Ei siinä ollu mitään mitä en vois julkasta :) Kiitos<3

10. toukokuuta 2013 klo 18.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Aa okei ymmärrän, onhan se niin ettei sitten ole kaikki kyselemässä että mitä päivämäärä tarkoittaa! Haluaisin vielä kysyä, että eikö sinua häiritse että tuo on ns "miljoonatatuointi"? Siis tottakai kaikillahan on oma merkitys mutta ymmärrät varmaan:)

10. toukokuuta 2013 klo 18.28  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos! 30-40min :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.28  
Blogger Unknown kirjoitti...

Toi tatuointi on tosi kaunis! Vielä pitäs ite malttaa ootta puoltoistavuotta että saan tatuoinnin. sanan hope. Mulla on nimittäi harvinainen sairaus ja se merkkais että aina on toivoo parantua♥

10. toukokuuta 2013 klo 18.28  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos!<3 On mulla pientä suunnitelmaa jo mielessä, mutta ei mitään kauheen realististä vielä :) Varmasti tuun ottamaan lisää, sillä oon aina tatuoinneista ollut kiinnostunu! :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.30  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

En usko että on kauheen helppoa keksiä kokonaan uniikkia tatuointia. Ainahan se idea kumpuaa jostain, minkä on jo nähnyt. Samanlaista ei kuitenkaan ole kellään :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onko kyseessä tämä henkilö, meinaan päivämäärähän ainakin passaa?
http://life-of-silja.blogspot.fi/2010/11/you-said-it-was-love-i-said-id-like-you.html?m=0

10. toukokuuta 2013 klo 18.32  
Blogger Emilia kirjoitti...

Ihana :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana tatuointi!♥ :) Ääh olisin halunnut tilata ton mekon, mutta sitten kun siihen tulee vielä se 10 euron postimaksu.. :/ No täytyy kattoa jos äiti vaikka suostuis maksamaan :D

10. toukokuuta 2013 klo 18.36  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voi ei :( Käy ihmeessä ottamassa! <3

10. toukokuuta 2013 klo 18.36  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kyllä on

10. toukokuuta 2013 klo 18.37  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Haha<3 Suostuttele äiti maksamaan ;D

10. toukokuuta 2013 klo 18.38  
Blogger pihlaja deaurora kirjoitti...

Vika kuva sinusta, vau :) ihanasti tuo tatuoinnin esiin tuo kaunis mekko ja muutenkin pysäyttävän kaunis kuva. Hieno tatuointi ja paljon hienompi se on nyt, kun sillä on joku tarinakin!
Edellisestä postauksesta. Mun mielestä tommonen läppä on just hauskaa :)Ihme että väki kitisee tuollaisista asioista... Kun en voi millään uskoa, että te millään pahalla niitä kirjoititte. Miten jengi ottaakin kaiken niin tosissaan. Mä vaan nauroin kun kyseltiin mistä noi kabanossit on ym :D HAHAHAAH paras. Aika hyvinkin ahdistavia noi juorublogit. JA NIITTEN LUKIJAT HERRANJUMALA... Oikeen nauttii yhdessä anonyymit kun jollain on joku huonosti ja kaikki innoissaan haukkuu bloggaajia. Päässä vikaa taitaapi olla, hulluakin...

10. toukokuuta 2013 klo 18.39  
Blogger rölli kirjoitti...

Oiku kiva! Ite kävin kans leimattavana viikko sitte pe ja kylkee tuli neljä riviä tekstiä, luulin et mua oottais joku kauhee kipum nii ku kaverit pelotteli. Mutta eihän se loppujenlopuksi missää tuntunu :D että niin henkilökohtasta se on. Mutta toi kyllä sopii sulle kivasti :)

10. toukokuuta 2013 klo 18.43  
Blogger Enna kirjoitti...

En ole ikinä nähnyt ihmistä, jolle tatuointi sopisi noin hyvin. On kauniita tatuointeja, jotka näyttää hyvältä, mutta tuossa mekkokuvassa tatuointisi on kuin kaunis asuste. En löydä sanoja kuvaamaan sitä reaktiota, mikä minulle tuli, kun tuon näin. Niin upea. ♥

10. toukokuuta 2013 klo 18.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Missä otit ton? Ja kuinka paljo makso ? :)
Aion itekki käyä ottaa täs lähipäivinä tatskan mut nietin e missä :D

10. toukokuuta 2013 klo 18.56  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mustakin on hassua että jotkut ottaa tollaisesta nokkiinsa, mutta kai se pitää vaan ymmärtää kun meitä on niin moneen lähtöön :D Kiitos paljon Pihla<3

10. toukokuuta 2013 klo 19.00  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon :)<3

10. toukokuuta 2013 klo 19.01  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voi kuinka ihanasti sanottu<3 Kiiitos!

10. toukokuuta 2013 klo 19.01  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kirjotin että jos haluu yksityiskohtaisempia tietoja niin kannattaa laittaa sitten sähköpostilla viestiä! Ja ylempänä kerroin että maksoi vähän alle 100€!
Kannattaa valita paikka todella huolella, itse kävin parissa paikassa paikanpäällä ennen kun osasin valita. Kannattaa myös huomioida että suosittuihin paikkoihin on monien kuukausien jonot. Itse odotin aikaa noin kuukauden!

10. toukokuuta 2013 klo 19.04  
Blogger Vilma kirjoitti...

otin ite kans kylkeen tatskan pari viikkoa sitten,ja olin ihan täpinöissä kun kaikki kauhutarinoita tietty kuullut siitä kuinka tyyliin veri lentää jne..:D mutta yllätyin kyllä kuitenkin positiivisesti koska luulin tosiaan että sattuis paljon enemmän! pahimmat paikat kuulemma ranne ja jalkapöytä :s joten ne saa jäädä:D

10. toukokuuta 2013 klo 19.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

http://weheartit.com/entry/61043252/via/lusciouseve

selailin wehearttia ja vastaan tuli tää? onko toi sun käyttäjä?

10. toukokuuta 2013 klo 19.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ei todellakaan ole väärä asenne ajatella et häiritseekö tatuointi työpaikan saantia vaan juuri oikea asenne! esimerkiksi lähihoitaja töissä ei ehkä niitä kaulassa, kämmenissä ym todella näkyvissä paikoissa olevia tatuointeja katsottaisi hyvällä. miksi siis pitäisi ottaa kaulaan tauointi samalla ehkä menettäen tsäänsit johonkin kivaan työhön, jos sen voi ottaa vähän helpommin piilotettavaan paikkaan?:) ja jos vaikka tatskan otto hetkellä on töissä jossai missä tatskat on hyvinkin sallittua, niin mitäs jos kyllästyy työhön ja haluaa vaikka vanhustenhoitajaksi? Kyllä silloin se kaulassa oleva räikeän värinen pääkallo työhaastattelus saattaa olla yks iso haittaava tekijä.
joten Silja ajatteli siinä aivan oikein!
itselläkin tatuointi jalassa, jossa se pysyy tarvittaessa piilossa :) ja sitähän sanotaan, että jos tatskaa ei usein näy, siihen ei kyllästy niin nopeasti kuin jos se taas on kokoajan silmillä. :)

10. toukokuuta 2013 klo 19.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Upea! Kahdella kaverillani on kanssa roomalaisilla kirjoitettu joku päivämäärä kylkeen, mutta vaikea ottaa uniikkia tatuointia, eikä tatuointia mun mielestä oteta vain siksi että pakko ottaa joku uniikki leima. Tarkoitus se on tärkein. Itsellänikin on tatuointi nilkassa. Pieni ja lyhyt sana, mutta suuri merkitys minulle. :)

10. toukokuuta 2013 klo 19.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Voi että toi on niin ihana tatuointi ja sopii sulle kuin nyrkki silmään! Ja toi on just ehkä parasta tatuoinnissa kun sitä on halunnut niin pitkään ja sit kun sen vihdoin saa! Muutenkin sulla on taustalla tommonen ikävä juttu, mutta tatuointi on ihana tapa kunnioittaa menneen ihmisen muistoa :) <3 Hirmusesti onnea uuden tatuoinnin johdosta ja tsemppiä sulle Silja! Oot ihan mielettömän upea ja vahva nainen <3

10. toukokuuta 2013 klo 19.38  
Blogger meeri kirjoitti...

Wau, hieno!!kivan simppeli.
Edelliseen postaukseen en jaksanu kommentoida ku ärsytti jotkut anokommentit, mut tosi rehellisen olonen video, luulis että mielensä pahoittaneet ''antaa anteeks'' ja ymmärtää ettei kenenkään mieltä kuulunu pahoittaa. Ite kyl ymmärsin teidän läpän ja nauroin kyl niille ku luin siitä juorublogista:D

10. toukokuuta 2013 klo 19.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

VAU ! Älyttömän upea :) Sun tatuoinnin paikka on hyvä sitähän ei tosiaan näy ellei oo rannalla tai käytä sellaista toppi tai paitaa :) Ei tollasta voi katua niin hyvä tarkotos ettei voi muuta sanoa :)) Mielestäni on hyvä muistella tärkeä ihmistä ja jokainen omalla tavalla! :)) Olet kaunis, että mä en kestä :) Kuinka vanha oot? :)

10. toukokuuta 2013 klo 19.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihan sika upee tatuointi ja niin oot säkin♥ Se henkilö, jonka kuolinpäivä on sun kyljessä, on varmaan tosi iloinen että sulla on just se päivämäärä kyljessä ikuisesti :`) oot ihana, jatka samaan malliin♥

10. toukokuuta 2013 klo 20.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mageee!! toi pukee sua yli hyvin, ihanaa et sillä on tarkotuskin:') ja näyttää upeelta ''asusteelta'' ton mekonki kans wau

10. toukokuuta 2013 klo 20.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Varmistitko keneltäkään tatuoinnin oikeinkirkoitusta ? Itse mietin kanssa roomalaisilla numeroilla äitini syntymäaikaa kylkeen ja tarkistin oikeinkirjoituksen rooman historian asiantuntijalta. Oikeaoppisesti kirjoitettuna roomalaisilla numeroilla kuukausi kirjoitetaan ihan tekstinä esim elokuu : auguri, eikä siis numeroin :)

10. toukokuuta 2013 klo 20.40  
Blogger Emilia kirjoitti...

ihan törkeen hieno.:)

10. toukokuuta 2013 klo 20.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mullaki vähä "salaperäsempi" tatuointi tatuoituna nimittäin erittäin rakkaan paikan koordinaatit :) Monet aina kyseleekin mitä se meinaa!

10. toukokuuta 2013 klo 21.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

weheartit.comiin voi kuka tahansa lisätä kenen tahansa kuvia "heart it"-napilla.

10. toukokuuta 2013 klo 21.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ooooh ihan täydellinen! mäki haluun :D

10. toukokuuta 2013 klo 21.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

On eri asia kirjoittaa roomalaisittain kuin roomaksi :)

10. toukokuuta 2013 klo 21.18  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Nyt sun iho on pilalla, kun otit ruman tatuoinnin!
Miksi menit pilaamaan tuolla tavalla ihosi??
Ihan hirvee!!

10. toukokuuta 2013 klo 21.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jännä idea! :)

10. toukokuuta 2013 klo 21.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vaikkei yhtään mun tyyppinen niin silti mä tykästyin tohon tosi paljon! :) just varmaan se salaperäisyys tekee vaikutuksen muhun :D

10. toukokuuta 2013 klo 22.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ite en ottais tatuointia noin nuorena... ainakaan noin isoa, iteki oon vaan vuoden vanhempi sua enkä uskaltais ottaa koska täs iäs tulee tehtyy kaikkee mitä myöhemmin katuu... nätti tatuointi kumminkin :)

10. toukokuuta 2013 klo 22.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ok? Miten muka pilannut oman ihonsa jos tuo asia on Siljalle tärkeä ja se merkitsee jotain? Olipa taas niin järkevä kommentti että huh huh...

10. toukokuuta 2013 klo 22.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Selitin ehkä vähän epäselvästi :) päivämäärissä ei kuukautta kirjoiteta numeroin (kirjaimin) vaan ihan tekstinä :)

10. toukokuuta 2013 klo 22.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tää on ehkä creepyin kommentti ikinä mut rupesin kelaa kui toivoisin sun meikkaavan mut ja vaateostoksille, ohgod haluun sun ulkonäön ja tyylin!! mtv:n plain jane -tyylillä Silja auttaa tyylitajuttomia nuoria neitejä, rupee sellaseks, oon ensimmäine asiakkaas.;D okei haha

10. toukokuuta 2013 klo 22.44  
Blogger Wendy kirjoitti...

Elokuu ei ole latinaksi auguri vaan augustus. Auguri on italiaksi "onnea". Sori, oli pakko korjata :D

10. toukokuuta 2013 klo 22.53  
Blogger Jeannays kirjoitti...

Tosta tuli niiin upea! Oon aina halunnut ottaa tatuoinnin joten kysymys kuuluu, sattuko toi kauheesti! :D varsinkin kun on niiin herkkä nahkanen :D

10. toukokuuta 2013 klo 22.59  
Blogger Byydi kirjoitti...

Toi sun tatuointi on todella kaunis!

10. toukokuuta 2013 klo 23.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

toi on tosi hieno Silja! :) sopii sulle hyvin ja tossa on tärkee merkitys, eikä varmana tuu kaduttamaan koskaan että otit ton!
mun veli kuoli tsunamissa sillon vuonna 2004, ja oon itekki miettiny että haluaisin ottaa hänestä jonkun tatuoinnin muistoksi.oon ite kans miettiny jotain päivämäärää, tai sitten haluisin ehkä ottaa jonkun kuvan mikä ois kans sellanen salaperänen että siitä ei suoraan tajuais että mistä on kyse.

oikein hyvää kesän alkua sulle ja Jyrille! :)

-riikka

10. toukokuuta 2013 klo 23.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

upee tatuointi ja silja<3 hei mitä nudea huulikiiltoa suosittelisit/ mitä itse käytät eniten?:)

10. toukokuuta 2013 klo 23.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kauheeta :( Voimia sulle ja siljalle myös! Tatuointi, jolla on noin suuri merkitys niin on kyllä todella arvokas :)

10. toukokuuta 2013 klo 23.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eihän tollasta tatuointia edes voi katua, päin vastoin :) ennemminki kaduttaa se ettei oo hankkinu sellasta jo aikasemmin. Tolla on kuitenki niin suuri merkitys ja paljo arvoa.

10. toukokuuta 2013 klo 23.14  
Blogger Netta kirjoitti...

Ei jumalauta mua vituttaa tollaset ihmiset jotka tulee haukkumaan toiselle tärkeetä asiaa :D

10. toukokuuta 2013 klo 23.27  
Blogger Kizz kirjoitti...

Mä oon joku 8 vuotta halunnu halunnu ottaa tatskan, mutten oo tienny minkälaisen , vaikka mitä ideoita oonki pyritelly päässäni. No nyt se on mulla selvillä ja pikkuveljen muistoksi aion käydä ottamassa heti kun rahat on kasassa. Tosiaan, tollasta muisto tatuointia ei varmasti tule katumaan..Ja oon aina ollu sitä mieltä että mun tatuoinnilla on oltava merkitys mulle,eikä vaan joku kuva pikku kukka kuva joka vaan sattui näyttämään nätiltä..Eli tatuontisi on todella kaunis ,koska sillä on tarina:)

10. toukokuuta 2013 klo 23.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Itse olen kuullut että kylkeen on vielä suht easy tatskan ottaminen,pahimmat paikat on niska ja jalkapöytä ja itelläni löytyy molemmista tatska!:D toi on kyllä hieno! Jäät nyt sitten koukkuun, nimimerkillä kuus tatskaa kolmessa vuodessa;)

10. toukokuuta 2013 klo 23.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

uuuuuuuuuuuu, kuus tatskaa kolmes vuodessa. mulla on yhteensä 16 tatuointia ja oltin 5tatuointia kuukaudessa. että uuuuu.

ja ei, niska ei ole kivuliaampi kuin kylki. yleisesti ottaen.

11. toukokuuta 2013 klo 1.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

OI ! (((:

11. toukokuuta 2013 klo 2.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno! Toööasey mitä on tavallaan piilossa on upeita! :)

http://katerinaalezandra.blogspot.fi

11. toukokuuta 2013 klo 7.34  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hups tais mennä sanat sekasin, mun moka! :DD

11. toukokuuta 2013 klo 9.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ranne ei oo paha, otin muutama kesä sitten molempiin ranteisiin tatuoinnin ja tammikuussa vielä toiseen isomman kuvan edellisen viereen, ei tehnyt pahaa :) Sen sijaan kyynärtaipeen alla oli vähän ikävempi kohta.. :/ kylki ei ollut mielestäni myöskään ihan hirmu paha :)
Mutta kaikkihan on ihan ihmiskohtaista, riippuu kipukynnyksestä jne. joten lienee turha kilpailla siitä mikä kohta sattuu eniten :)

11. toukokuuta 2013 klo 10.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hmm, no jos tuntee roomalaiset numerot niin ei tarvi minuuttia miettiä että tajuaa siinä olevan päivämäärä... :)

11. toukokuuta 2013 klo 10.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

itse otin ensimmäisen 14-vuotiaana. Ja ehkä sitten vanhana vituttaa ennemmän se että tissit roikkuu polvissa ja kuolema ovella kuin se että morkkistelee jostain tatskasta. sama homma voihan ihminen katua esim, suhteita, seksikumppaneita, tehtyjä asioita, riitoja yms, Mutta miksi tatuoinnista on tehty niin iso asia? hohhoh

11. toukokuuta 2013 klo 10.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

En mä tällä nyt mitään semmosta tarkottanu että se kuus ois joku saavutus, vaan sitä että siihen jää koukkuun!:D ohhih, sähän oot monta ottanu samassa kuussa!:)

11. toukokuuta 2013 klo 10.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

vautsi aivan mielettömän hieno!! oon jo tosi pitkään miettiny että ottaisin niskaan ristin ja siihe mummuni kuoinpäivän mutta kun kerroin vanhemmilleni niin ne heti tyrmäs tän mun ajatuksen! :( ja mummu on mulle tositosi tärkeee vois oikeestaan sanoa että mun paras kaveri

11. toukokuuta 2013 klo 11.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ruma tatuointi mutta kaunis ajatus

11. toukokuuta 2013 klo 11.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei höppänä Netta :)
Kai kaikilla saa olla mielipiteitä ja niiden ei aina tarvitse mennä yhteen blogin pitäjän kanssa! Vaikka se olis kuinka tärkeää!

Se että jollekulle on tärkeää ottaa tatuointi, kertoo kai siitä että persoona on hyvin pinnallinen ja haluaa pilata luonnollisen ja kauniin ihonsa!
Harmi kun Siljä meni pilaaman ihonsa, olen varma että hän katuu myöhemmin tekoaan!

Hienoa kumminkin kun Silja julkaisee blogissaan eriäviä mielipiteitä.
Blogi on aika tylsää luettavaa jos siellä on vain sinun kaltaisiasi jeesjees ihmisiä selittämässä kuinka hienoa ja kaunista kaikki mitä blogin kirjoittaja tekee sekä kirjoittaa!
t. Ninnu :)

11. toukokuuta 2013 klo 11.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tatuoinnit todella kauheita, taas meni yksi kaunis iho pilalle!
Mikä ihme ihmisiä vaivaa jotka tatuointeja ottaa?
Rumaa ruma, halpaa ja erittäin rumaa!

11. toukokuuta 2013 klo 11.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Moii, haluisin kysyy sulta että onko sulla noi rapunzelin teippipidennykset pysyny kaikki päässä vai onks niitä irtoillu sulta esim. hiusten pesun yhteydessä tai harjatessa?:)

11. toukokuuta 2013 klo 11.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot niin upea nainen! T. Hieman kateellinen hyvällä tavalla:D ;)

11. toukokuuta 2013 klo 12.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Upee tatuointi! Sattuko kamalasti??Itelläni suunnitelmis ranteen sisäpuolelle..

11. toukokuuta 2013 klo 13.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

31.10.2010??:( Ihana tapa muistaa läheistä!!:)

11. toukokuuta 2013 klo 13.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiva tatska! Mun kahella tutulla aik samantyylinen! Noi kreikkalaiset kirjaimet on kivoi :) voit kattoo vaik instagramist bedajannina ja christinavictoria_

11. toukokuuta 2013 klo 14.08  
Blogger Sielunrauhaa kirjoitti...

Siljahan kertoi postauksessaan sattuiko se koska arvasi, että sitä kysyttäisiin :D

11. toukokuuta 2013 klo 15.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mieti jos ite ottasit tatuoinnin joka liittyy johonkin sun rakkaaseen henkilöön ja Silja sanois että se on ruma/hirvee. Sehän ois periaatteessa sama asia ku et joku sanois sulle että se henkilö oli hirvee... Ei varmaa ois kauheen kiva juttu...
Toi tatuointihan on ihan törkeen siisti!!

11. toukokuuta 2013 klo 17.04  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

On toki hienoa, että ihmiset ilmaisevat mielipiteitään ja että tässä blogissa on myös eriäviä mielipiteitä, mutta mun mielestä esim. on täysin naurettavaa ilmaista omaa mielipidettään suoraan haukkumalla toisten päätöksiä niinkuin ensimmäinen ano teki.
T. Sonja

11. toukokuuta 2013 klo 17.12  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mun käyttäjään pääsee tosta blogin oikeesta sivusta kun painaa tota we<3it palkkia :)

11. toukokuuta 2013 klo 17.48  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Etkö ymmärtänyt? Ei se päivämäärä ole salaisuus :D En vain halunnut kylkeeni numerosarjaa 31.10.2010 :D

11. toukokuuta 2013 klo 17.51  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Niinhän se on aina sanojen ja tekstien kanssa että on vaikea saada siitä uniikkia :) Kuten joku olikin kirjoittanut ylempänä haluavansa ottaa sanan "hope" joka on varmaan yksi yleisimpiä tatuointeja, mutta hänellä oli kuitenkin sille oma tarkoitus, ja se tekee tatuoinnista ns. uniikin omalla tavallaan :)

11. toukokuuta 2013 klo 17.53  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon ihana<3

11. toukokuuta 2013 klo 17.53  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon kommentista :) Itse tykkään just aika yksinkertaisista tatuoinneista, ja enimmäkseen teksteistä :)

11. toukokuuta 2013 klo 17.54  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon ihanasta kommentista<3

11. toukokuuta 2013 klo 17.55  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voi, olipa ihanasti sanottu!! Toivottavasti hän näkee tatuointini! :( Kiitos paljon<3

11. toukokuuta 2013 klo 17.56  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiiiitos<3

11. toukokuuta 2013 klo 17.56  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

En halunnut mitään kuukauden nimeä kirjoitettuna, vaan kaikki numeroina. Numerot tarkistettiin ainakin 5 kertaan :)

11. toukokuuta 2013 klo 17.59  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos! =)

11. toukokuuta 2013 klo 17.59  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Tosi ihana!<3 Oon joskus nähnykkin tollasia! :)

11. toukokuuta 2013 klo 18.00  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos :)

11. toukokuuta 2013 klo 18.00  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mielestäni tatuoinnit ovat erittäin kauniita, eivätkä pilaa ihoa. Kyllä mietin ennen tatuoinnin ottoa aika kauan haluanko ihooni jotain pysyvää. Kaikilla on oikeus mielipiteeseen, mutta kannattaa kaksi kertaa miettiä ennen kuin sen ilmaisee jos asia on toiselle tärkeä. Mielestäni toisen tatuoinnin haukkuminen on erittäin törkeää!!

11. toukokuuta 2013 klo 18.07  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos :)

11. toukokuuta 2013 klo 18.11  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Tatuointi ei ole todellakaan iso, ja jos mua rupeaa joskus kaduttamaan, se ei ole teidän asianne :) Turhaan te sitä mietitte..

11. toukokuuta 2013 klo 18.17  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Hahah ois ihanaa<3 :D

11. toukokuuta 2013 klo 18.18  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kyllä se tuntu aika inhottavalta :(

11. toukokuuta 2013 klo 18.19  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon :)

11. toukokuuta 2013 klo 18.21  
Blogger Alina kirjoitti...

ompa muuten kumma jos on noin varma nykypäivänä työpaikan saannista että on valmis riskeeraamaan elantonsa jonkun kaulassa olevan perhosen takia. Vaikka niitä ihmisillä onkin, aika monessa paikassa työhaastattelussa ei taatusti katsota hyvällä näkyviä tatuointeja.

11. toukokuuta 2013 klo 18.32  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tulin jotenki surulliseks tekstistä, mutta ihan sika ihana tarkotus tatuoinnille just semmonen oikee mun mielestä! Ja ihana tatuointi!

11. toukokuuta 2013 klo 18.56  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ite voisi ottaa rakkaan ystäväni muistoksi<3 hän lähti syksyllä pois täältä :( mutta pelkään niin paljon että se sattuu ja mielestäni tatuointi pitää olla mahdollisuus peittää!

11. toukokuuta 2013 klo 19.43  
Blogger janinaclarissa kirjoitti...

Tosi nätti! Sopii sulle sairaan hyvin.

11. toukokuuta 2013 klo 20.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä vittua? Anna ihmisten pilata ihonsa jos haluaa ja eihän toi tatuointi edes oo niin näkyvällä paikalla...

11. toukokuuta 2013 klo 20.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Trolololo lollolo lollolo looooo

11. toukokuuta 2013 klo 20.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ymmärsin, et tainnut itse ymmärtää. "Musta on vaan kiva ettei kukaan suoraan tiedä että siinä on päivämäärä" -> ei tarvinnut kauaa miettiä että tajusi siinä olevan päivämäärä. Selitän: en puhunut mitään siitä itse numerosarjasta mikä noiden roomalaisten takaa paljastuu vaan siitä, että tuo asettelu jo itsessään paljastaa tuossa olevan päivämäärä. Eli palataksesi tuohon lainaamaani kommentinpätkääsi: tuosta tatuoinnista tietää aika lailla heti katsomalla siinä olevan päivämäärä ja jos (osaa) kääntää roomalaiset latinalaisiksi niin viimeistään tietää numerosarjan olevan päivämäärä. Se, mikä päivämäärä sieltä paljastuu ei ollut kommenttini aihe. Joko ymmärsit mitä ajan takaa?

11. toukokuuta 2013 klo 20.58  
Blogger Hanna K kirjoitti...

Apua miten upea mekko! Sähän suunnittelit ton tatskan paikan melkein sen mukaan :D Hyvältä näyttää!

11. toukokuuta 2013 klo 21.15  
Anonymous eeva kirjoitti...

törkeetä tulla sanomaan toisen tatuointii rumaks. tottakai kaikilla on mielipiteitä, mut hienotunteisuus pitää muistaa ja se, että kritiikki ja haukkuminen on eri asia.. ja toi eka ano oli kyllä ihan vaan tota jälkimmäistä.

11. toukokuuta 2013 klo 23.24  
Blogger Laura kirjoitti...

Älä jaksa. Tulee varmasti Siljalle tosi hyvä mieli kun tollasesta tatuoinnista sanotaan noin. Pidä se oma iho kauniina sitten, mut ei tarvitse musta toisille tulla valittamaan. Munkin iho varmasti täysin pilalla, hyihyi ruma iho kun on niskassa itsellä tatuointi:D Anna vaan olla

11. toukokuuta 2013 klo 23.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kaunis tatuointi ja sinä! Oma todella rakas tätini kuoli ollessaan 34 ja se oli mulle todella kova paikka.. Oon nyt 15 ja haaveilen ottavani tuon kamalan päivän päivämäärän kylkeen tai niskaan! Silloin Tiia kulkisi mun mukana ja veikkaan että säkin oot ajatellut että nyt hän kulkee sun mukanasi tatuoinnin muodossa?:)

11. toukokuuta 2013 klo 23.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihana tatuointi ja säkin oot ihana ja sun blogi:)

12. toukokuuta 2013 klo 0.06  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miksi oot poistanu ton postauksen?:o

12. toukokuuta 2013 klo 1.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tää postaus on samalla positiivinen mut vähän surullinen, liikutuin kun lopussa oli toi teräsniskan biisi :') oot Silja upee ihminen! ja toi tatuointi on upee :-)

12. toukokuuta 2013 klo 10.09  
Blogger Liisi kirjoitti...

Upee tatska! Ja hei nyt on pakko kysyä kun ilmeisesti oot tilannu tuolta Ax Parisilta, niin onko tilaaminen, toimitus ja palautus millanen tuolla sivuilla? Kun etin rippimekkoa ja tuollapa saattaisi hyvinkin olla se tietty mekko:)

12. toukokuuta 2013 klo 10.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mielettömän kaunis tatuointi kun siinä pohjalla on joku isompi merkitys, en ite oikeen ymmärrä semmosia extempore tatskoja jotka '' on vaan kivoja '' :D mielettömän nätti mutta kuitenkin siisti ja simppeli tatuointi, tykkäilen hirmuisesti ! Ja uskomattoman kaunis toi viimeinen kuva, näytät ihan jotain jumalattarelta oikeestiii :oo

12. toukokuuta 2013 klo 11.51  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

en nyt pistäis tästä mitään hälinää koska näin just yks päivä stokkalla miehen herkussa joka oli kokonaan tatuoitu (ihan oikeesti sillä oli silmän alla ankkuri) ja voin näin ravintola-alaa opiskelevana sanoa että yliliiottelua myös opettajian hulabaloo siitä ettei niitä sais olla näkyvillä alueilla. on se tietty hyvä ajatella etukäteen vähän et mitä ottaa ja mihin, mullakin noi parit tatskat on tietty piilossa :)

12. toukokuuta 2013 klo 13.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ilmoitus tehty sosiaalitoimistoon. Lupasivat puuttua asiaan.

12. toukokuuta 2013 klo 13.02  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oi Silja, todella kaunis tatuointi ja kaunis merkitys. Onnea uudesta tatuoinnista. :-)

12. toukokuuta 2013 klo 13.17  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mistä ne sun isot aurinkolasit on mitkä on uusimmassa ig kuvassakin? :)

12. toukokuuta 2013 klo 14.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jos bloggari on ite laittanut julkiseksi tatuoinnistaan kuvan,luonnollisesti ihmiset tulee silloin kertomaan mielipiteensä? ja valitettavasti,sad but true,kaikki ei tuollaisesta tatuoinnista pidä!? jos se on julkisesti esillä,arvostelu on silloin aika väistämätöntä. tietty se tapa,miten asiansa ilmaisee on asia erikseen...

itekään en tuosta kauheasti pidä. mut sen idea/tarkoitusperä on kaunis :)

12. toukokuuta 2013 klo 14.42  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

*roomalaiset numerot..........

12. toukokuuta 2013 klo 14.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Äää ihana tatska! Sust tulee muuten ihan mieleen se näyttelijä olivia wilde blondina!

12. toukokuuta 2013 klo 14.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä? miks :D

12. toukokuuta 2013 klo 15.36  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tottatotta on, jos tatuointi on julkisesti esillä, arvostelu on kyllä väistämätöntä. MUTTA, en usko että kukaan menisi sanomaan toiselle päin naamaa kuten ensimmäinen ano kommentoi. pitäis muistaa netissäkin käytöstavat ja yleinen kunnioitus sekä suvaitsevaisuus toisten ihmisten mielipiteitä/tekoja kohtaan..

12. toukokuuta 2013 klo 15.49  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

No tatuoinnin ottamisessahan ei ole mitään mistä voisi tehdä sossuille ilmoituksen :D Jos olisit sosiaaliviranomaisille soittanut, niin hehän olisivat nauraneet itsensä kuoliaaksi :D

12. toukokuuta 2013 klo 16.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

XDDDDDDD "kreikkalaiset kirjaimet" eiku "roomalaiset numerot" :D HAHAHAHA sori

12. toukokuuta 2013 klo 18.05  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

'We will never regrets our tattoos' :--) ja jos et anonyymi osaa englantia niin 'me emme ikinä kadu meidän tatuointeja' Eikä Silja mitää sen ihoo mennt pilaamaan :--D mun mielest tatuoinnit tekee ihmisestä vielä upeemman 8) Varsinkin jos niillä on joku merkitys, eikä ne ole niitä perus tribaaleja vaan..

12. toukokuuta 2013 klo 18.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

haha, itellä on kolme tatuointia, enkä todellakaan oo katunu yhtäkään ja ne on isompia kun toi Siljan, ei kuitenkaan kauheesti, koska itekki selvisin kaikista vähän reilulla 100 eurolla :-) mua vaan naurattaa, miten kaikki anonyymit kitisee, et muka tatuointeja kaduttais vanhempana, ehkä ihmiset ottaa semmoset tatuoinnit mitä ei kaduta :DDD voisin tatuoida selkääni vaikka Antti tuiskun kasvot, koska hän on mun idoli mm. mutta en nyt sentään tee sitä :D

12. toukokuuta 2013 klo 18.15  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Sen takia että kun kirjoitin sen blogillani oli 100 lukijaa, nyt päivässä yli 20 000 :D En halua kertoa enää niin henk. koht. juttuja..

12. toukokuuta 2013 klo 20.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mitää ;D eka anonyymi vastaa miks oot tehny ilmotukse sosiaalitoimistoon? o.o:DDD

12. toukokuuta 2013 klo 21.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tästä kommentista päätellen et taida lukea juurikaan ajatuksella läpi kommenttejasi, vaan vastaat todennäköisesti automaattisesti vaan jotain tyyliin "kiitos tosi paljon". Tässäkin kommentissa nimittäin oli kysymys :D

12. toukokuuta 2013 klo 22.14  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Onks toi niinkun 31.10.2010?
:) Ihana tatska ja ihana sinä ♥

12. toukokuuta 2013 klo 22.29  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ootteko ajatellut, että kun ootte vanhoja mummoja niin näytätte linnakundeilta? Tatuoinnit on nyt muotia ja joidenkin mielestä kauniita, mutta veikkaanpa että vähemmistö on sitä mieltä. Mutta kukin tavallaan.

12. toukokuuta 2013 klo 23.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

On kyllä tosi kiva tatska!:--) Oon ite ajatellut kans tatuoida äidin syntymäajan tai jonkun pienen lauseen muistuttamaan nyt jo taivaaseen lentäneestä mammasta.

Mietin kans sellasta kun itsekin vielä alaikäinen olen että tarviiko jotain erikoislupia vanhemmilta vai joudunko vielä venaileen ens syksylle että pääsee ilman isukin lupaa ottamaan?

13. toukokuuta 2013 klo 1.59  
Blogger Emmi Auroora kirjoitti...

tuo mekko on kyllä ihan mielettömän ihana !!

13. toukokuuta 2013 klo 11.57  
Blogger Tiina kirjoitti...

Oo aivan ihana tatska! Paljon tolle tuli hintaa?:)

http://finnishfit.blogspot.fi/

13. toukokuuta 2013 klo 14.39  
Blogger vera kirjoitti...

Pitäkää anonyymit ne turpanne kiinni, jos tällä tatuoinnilla on syvä merkitys Siljalle, se ei vissiin liikuta teidän elämäänne. Voi jumalauta että naurattaa tollaset anonyymit ketkä ei ees kehtaa tulla sanomaan oikeella tilillä tms...

13. toukokuuta 2013 klo 16.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Toka ano oot idiootti hahaha

13. toukokuuta 2013 klo 17.37  
Blogger kurkikimara kirjoitti...

Mistä lähtien linnakundit ovat näyttäneet vanhoilta mummoilta, ano 23.20? :----D

13. toukokuuta 2013 klo 19.41  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Eka ano, sun mielestä voi olla rumaa mut toisen mielestä kaunista. Toiset tykkää, sää et. Kaikkien oma asia siis mitä iholleen tekee, joko ottaa tatuointeja tai sitten ei, aivan sama. Eipä ole sulta mitenkään pois, joten eipä myöskään pitäisi sun persettäs moinen kutittaa.

14. toukokuuta 2013 klo 19.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ei helvetti hajosin tolle linnakundi-jutulle :D Paskin läppä ikinä. Jos sun elämä on pilalla sen takia että toiset ihmiset ottavat tatuointeja OMAKSI ILOKSI, niin eipä sunkaan elämä taida kovin kummoista olla. Mielummin minä istun vanhainkodissa muiden tatuoitujen mummojen ja pappojen kanssa ja muistelen missä elämänvaiheessa tuli mikäkin kuva otettua. Kuvat kertovat muistoista ja eletystä elämästä omalla tavallaan. Itse näen tatuoinnit yhtenä taiteenlajina ja ne myös ovat osa tatuoitujen ihmisen persoonaa. Toiset tykkää toiset ei, minä tykkään ja "mitä se sun persettä kutittaa" jos näin on. ;)

30. heinäkuuta 2013 klo 13.57  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu