Sivu on muuttanut uuteen osoitteeseen

Ibiza Dreams with Sunsilk

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Ibiza Dreams with Sunsilk


Sunsilk on hiljattain lanseeraanut The Ibiza Dream-kilpailun, jonka ideana on että Sunsilk-tytöt ymäri Skandinaavian voivat jakaa Sunsilkin sivuilla oman hiustyylinsä sekä kilpailla viiden kaverinsa kanssa mahtavista palkinnoista. Pääpalkintona on nimensä mukaisesti matka Ibizalle! Lisää kilpailusta täältä.

Minut valittiin Indiedayssin Inspiration-yhteistyön merkeissä mukaan ihanaan Sunsilkin kampanjaan, jonka tarkoituksena on, että jaan teille oman hiusvinkkini! Päätin kertoa miten ja millä teen itselleni kiharat, sillä sitä on monesti kyselty. :)

Sunsilkin totteet olen saanut yhteistyön merkeissä.
Hiukseni olivat eilisen jäljiltä aivan räjähtäneet ja rumilla laineilla, sillä pidän niitä öisin letillä. Pesin hiukseni volyymiä hennoille hiuksille antavalla Sunsilkin "Thickening volume"- sarjan shamppoolla sekä hoitoaineella. 
Pesun jälkeen laitoin pyyhekuiviin hiuksiin Volumizing Mist-kampausnestettä, antamaan pitoa kampaukselle. Kuivashamppoon jätin tällä kertaa pois.
Näiden käsittelyjen jälkeen ero lähtökohtaan oli tälläinen:
Kun hiukset olivat täysin kuivuneet, aloitin kiharoiden tekemisen. Käytin hiuksiini Sunsilkin Pro Heat-sarjan lämpösuojaa, joka lupaa suojata hiuksia kuumuudelta föönattaessa, suoristaessa ja kihartaessa.

Toivottavasti saitte videosta jotain selvää ja tekniikan jolla kiharat teen :)
Jos et itse halua osallistua mukaan Sunsilkin uuteen kilpailuun, niin käy äänestämässä meidän tiimiämme tästä!


With love, Silja


Tunnisteet: , , ,

134 kommenttia:

Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tosi hienosti sait kyllä suoristusraudalla noi kiharat! oot tosi kaunis! :)

10. maaliskuuta 2013 klo 19.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Sul on kivat tissit :D haha

10. maaliskuuta 2013 klo 19.54  
Blogger Henni Harju kirjoitti...

Oli kyl tosi selkee video, kiitos tästä! :)

<3: http://henniharju.blogspot.fi/

10. maaliskuuta 2013 klo 20.01  
Blogger Oona kirjoitti...

Tosi nätit kiharat. :) Toi näytti niin helpolta tuolla videolla, en tajua miten mun voi olla niin vaikea oppia noin yksinkertaselta vaikuttavaa tekniikkaa. Vaan ehkäpä tässä vielä innostus opettelemaan uuden videon myötä.. :)

10. maaliskuuta 2013 klo 20.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mistä ostar noi sun lisäkkeet ?(:

10. maaliskuuta 2013 klo 20.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Miks ooot hankkinu silarit ??? Koska jos vielä urheiletki nii sun tissit ei kasva vaa pienenwe ja nyt be on yhtäkkiä . Missä leikautit ??:)) mitä makso

10. maaliskuuta 2013 klo 20.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mikä ton muotoiluraudan tarkka merkki on?:) oon miettiny kauan tommosen hankkimista ja toi sun on ilmeisesti todella hyvä suoristaessa ja kihartaessa? Ja oot ihan super kaunis ja rakastan sun hiuksia :3

10. maaliskuuta 2013 klo 20.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olipas kätevä toi video! Tosi ihana kampaus ja vaikuttaa melkein liian helpolta tehdä.. Jotenki oon kattonu sun kuvia aina et oot sellai ihan nätti, mut ku näkee sut videolla "livenä" ni sähä oot ihan tyrmäävän kaunis!! :)

10. maaliskuuta 2013 klo 20.45  
Blogger Siruu kirjoitti...

oot hirveen kaunis!:) <3

10. maaliskuuta 2013 klo 20.46  
Blogger Elina kirjoitti...

ihanat noi kiharat! ja tää nyt ei liity aiheesee taas mitenkää mut noi sun kulmakarvat on niin kivat :)

10. maaliskuuta 2013 klo 20.50  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Äänestetty teitä! <3

10. maaliskuuta 2013 klo 20.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siis sul on täydelliset hiukset! niin suorana ja kiharettuna :) kateus ja oot myös kaunis

10. maaliskuuta 2013 klo 21.13  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

wau ihanat hiukset!! tykkään iha sairaasti tästä blogista koska teet niin paljon eriaiheisia postauksia ja niitä jaksaa lukee:)ja oot niin tajuttoman kaunis!
ps. näytät vähän joltain niistä oc:n täydellisistä naisista kun sulla on noi kiharat;) mutta tietysti luonnollisemmalta:D

10. maaliskuuta 2013 klo 21.25  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Katoin ekaa kertaa sun videon ja sulla on iha erinlaine ääni mitä oon aatellu :D kuulostaa varmaa tyhmält mut joo :D

oot tosi kaunis!:)

10. maaliskuuta 2013 klo 21.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

silja oot niin täydellinen!!! ja noi kiharat ahh! <3 saat ton näyttää niin helpolta, täytyy itekki kokeilla ! :D

10. maaliskuuta 2013 klo 21.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Taas näit mut valittiin etc. No mut hyvähä se sulle on!

10. maaliskuuta 2013 klo 21.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

oot niin ihana ! oot nii kaunis ja sul on ihanat hiukset ! ja tää video oli tosi hyvä , mulla on toi sama rauta kans ja ollu jonku 2 vuotta ja vieläki toimii , paras rauta mitä mul on tähän mennessä ollu ! mut oon aina miettiny mite saisin sillä ton tyyliset kiharat ja tää autto tosi paljo eli kiitos sulle silja :)

10. maaliskuuta 2013 klo 21.30  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ihanat kiharat ja muutenki koko hiukset <3 mua ärsyttää ku mulla on niin liukkaat hiukset, että ku kiharran nii ne lässähtää tunnin sisällä vaikka onki lakkaa :/

10. maaliskuuta 2013 klo 21.31  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos :)

10. maaliskuuta 2013 klo 21.36  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

:D

10. maaliskuuta 2013 klo 21.36  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Toivottavasti oli apua! :>

10. maaliskuuta 2013 klo 21.37  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Pitää vaan pari kertaa harjotella niin kyllä sen tekniikan sitte oppii ;)

10. maaliskuuta 2013 klo 21.38  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Hiusextra heinilästä! =)

10. maaliskuuta 2013 klo 21.38  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kävin laittaa viros :)))

10. maaliskuuta 2013 klo 21.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ano, on myös varmaan muitakin keinoja siihen että tissit näytttää paremmalta :) kannattais varmaan sunkin kokeilla parempia push uppeja!

10. maaliskuuta 2013 klo 21.42  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Toi mun on Remington on "Sleek & Curl"-mallinen, eli se ei oo perjaatteessa suoristusrauta, vaan nimenomaa tarkoitettu erillaisten kampausten luomiseen (suorat, kiharat jne.) :) Se on todella hyvä! Kiitos <3

10. maaliskuuta 2013 klo 21.42  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voi kiitos :D<3

10. maaliskuuta 2013 klo 21.43  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos :)<3

10. maaliskuuta 2013 klo 21.43  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos kiitos :)

10. maaliskuuta 2013 klo 21.43  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voi kiitos :)<3

10. maaliskuuta 2013 klo 21.43  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos :)<3

10. maaliskuuta 2013 klo 21.46  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voi kiitos, tosi kiva kuulla että tykkäät lukea!! :) Haha kiitos :D<3

10. maaliskuuta 2013 klo 21.47  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Haha aijaa :D Kiitos!

10. maaliskuuta 2013 klo 21.47  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

En tietenkään oo täydellinen höpsö :D Mutta kiitos! Kokeile ihmeessä ;)

10. maaliskuuta 2013 klo 21.48  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Se pitää mainita postauksen alussa :) Mä en kerro sitä siksi että "leijuisin" jos niin asian luulit olevan :D

10. maaliskuuta 2013 klo 21.48  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kuka vittu käyttää kuivashampoota puhtaisiin vastapestyihin hiuksiin?!?!!?

10. maaliskuuta 2013 klo 21.53  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiva kuulla että mun videosta oli apua :)<3 kiitos!

10. maaliskuuta 2013 klo 21.54  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

:( voih! Sun pitäis vaan testaa erillaisia muotoilutuotteita että löytäisit omille hiuksilles sopivan! :)

10. maaliskuuta 2013 klo 21.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Suoristuuko/kihartuuko pidennykset sun mielestä yhtä hyvin kuin omat hiukset?:) itsellä oli hieman ongelmia, mutta se saattaa johtua hiusten laadusta. Sulla näyttää niin luonnollisilta!:)

10. maaliskuuta 2013 klo 21.55  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

"Pesun jälkeen laitoin pyyhekuiviin hiuksiin Volumizing Mist-kampausnestettä, antamaan pitoa kampaukselle. Kuivashamppoon jätin tällä kertaa pois."
Jos osaa laskea 1+1 tajuaa varmaan miksi jätin sen pois :DD Ja kyllä tota varmasti voi laittaa vastapestyihin hiuksiinkin sillä kyllähän se auttaa myös tekemään kampauksesta kuohkeamman? :)

10. maaliskuuta 2013 klo 21.57  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mun omat hiukset kihartuu ihan pikkiriikkisen helpommin kun jatkot, mutta tiedän kyllä mitä tarkoitat! Mun entiset Rapunzelin pidennykset kihartu tosi huonosti :( Eli se johtuu varmaan laadusta! Kannattaa myös koittaa kihartaa ihan pieni hiusosio kerrallaan! :)

10. maaliskuuta 2013 klo 21.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siis mitä, ai oikeasti Silja laitoitko silarit vai oliko tuo vitsi? :D Tai sitten oon tyhmä...

10. maaliskuuta 2013 klo 22.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Heyy, ei liity aiheeseen mitenkään, mutta mitä kautta lisäät kuvas postauksiin? Flickr ym? Onko sulla ikinä loppunut kuvatila kesken tai hävinnyt kaikki kuvat blogista sen takia? Tarttisin apua omaan blogiin, please help me! :(

10. maaliskuuta 2013 klo 22.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Olipa hauska sattuma että satuit tekemään noin samanlaisen hiusten kiharrus videon ku annika ja vielä melkeen samaan aikaankin ;)

11. maaliskuuta 2013 klo 0.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mulla kans toi sama rauta ja on kyllä sairaan hyvä!! Oon aina ollu mailman huonoin tekemään kiharoita mutta ton raudan kanssa ei oo koskaa menny pieleen :D mutta asiasta toiseen oot ihan tajuttoman upee musta tuntuu että sä vaan kaunistut päivä päivältä :) ja näytät ihan tajuttoman upeelle noilla blondeilla ja pitkillä hiuksilla! Mutta ei siinä mitään olisit upee vaikka polkkatukallakin! Ps. Ihana video ja sinä

11. maaliskuuta 2013 klo 0.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei Silja mun on pakko kysyä sulta mikset pidä legginssejä ns. housuina? Haluisin kuulla sulta vaan tähän mielipitees ku bongasin instassa "kuka vittu käyttää legginssejä housuina vuonna 2013?" :))

-Stalkkaaja

11. maaliskuuta 2013 klo 0.43  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Käytät sä bombshellei tai supe push-uppei? Ei mitenkää pahalla, en tuomitse tai mitään :D

11. maaliskuuta 2013 klo 8.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voi hitsi oot kyllä älyttömän kaunis! :-) ja tykkäsin tosi paljon videosta, tälläset höpöttelyvideot on paljon kivempia kun sellaset missä bloggari tyyliin kihartaa hiuksiaan ja heittää jonkun musiikin taustalle :-D

11. maaliskuuta 2013 klo 10.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

anteeks mut mitä vittua onks sulla silarit?:O :DDDDD

11. maaliskuuta 2013 klo 10.55  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Se oli vitsi :)

11. maaliskuuta 2013 klo 11.03  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Lisään ihan bloggerin kautta! Pienemmän aina kuvat mahd. Pieniksi jotteivat ne vie paljoa tilaa! :) mulla on loppunut kerran kuvatila, mutta sain asian kuitattua sillä että poistin pari vanhaa kuvaa sieltä!

11. maaliskuuta 2013 klo 11.10  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

En lue annika o:n blogia, mutta oli pakko käydä tsekkaamassa tää kiharrus-video! Eihän näissä ole mitään samaa? :D Annika teki omansa sellaisella kiharrusraudalla, ja mä neuvoin miten voi tehdä suoristusraudalla :) ja aikatauluun meistä kumpikaan ei ole voinut vaikuttaa, sillä postaus ajat on annettu meille :)

11. maaliskuuta 2013 klo 11.13  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voi kiitos paljon! :)<3

11. maaliskuuta 2013 klo 11.15  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Haha voi ei :D no siis mä en henk. Koht. enää pidä legginnseistä, on varmaan jääny kauheet kammot joistain tytöistä jotka käyttää niitä normi paidan/topin kanssa kuten siinä kuvassa :'D Jos käyttäisin hameita niin laittaisin mielummin sukkahousut :)

11. maaliskuuta 2013 klo 11.19  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

En käytä, ei ole tarvetta :)

11. maaliskuuta 2013 klo 11.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mä ainakin käytän enkä nää sitä mitenkään kummallisena, samahan se on ku hiuspuuteria käyttäis :p mulla on ainakin hiukset niin "lasiset", että etenkin vastapestyinä ne roikkuu pitkin päätä. tyvikohottajalla ja kuivashampoolla saa nätisti volyymia!
ja ei sitä kuivashampoota yhtä paljon tarvi sinne puhtaaseen tukkaan suihkutella kuin likaseen ;)

11. maaliskuuta 2013 klo 11.20  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

katoin sun aikasempii postauksii ja siin oli screenshotti sun fb seinästä siitä sit katoin et sillo sulla oli yli 1000 ystävää mite hellussa sie niitä ny nii paljo oot saanu:D mulle tulee mieleen vaa et oot lisänny jok ikisen ihmisen minkä oot nähny:DD

11. maaliskuuta 2013 klo 11.22  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos paljon, kiva kuulla että tykkäsit :)

11. maaliskuuta 2013 klo 11.23  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Ei ole, se oli vitsi :D

11. maaliskuuta 2013 klo 11.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Meni kiharrusosio kokonaan ohi kun keskityin sun herkullisiin boobseihin :3
Oon kateellinen Jyrille!

11. maaliskuuta 2013 klo 11.29  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

No on se aika paljon vanhempi postaus :D mut joo pakko myöntää että pari kolme vuotta sitten luulin et on siistii ku on paljon fb-kamuja, ja hyväksyin tyyliin kaikki jotka pyys mua kaveriks :D Myöskin suurin osa mun lukijoista pyyteli sillon kaveriks, joten 1000 oli aika helposti täynnä :D onneks oon viisastunut ja nykyään mulla on pelkkiä ihmisiä jotka oikeesti tunnen! Nykyään kavereita on enää alle 350 ;)

11. maaliskuuta 2013 klo 11.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

joo sitä mäkin :D haha oli pakko tarkistaa

11. maaliskuuta 2013 klo 13.11  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

aika monellahan on nykyään reilusti yli tuhat? mutta varmaan samalla periaattella hyväksyneet ku silja ennen :)

11. maaliskuuta 2013 klo 13.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Syötkö epillereitä? Kun aika useinhan käy niin että niitä syödessä myös rintavarustus kasvaa?
Haha kun nuo anot luulevat sun ottaneen silarit! sillä kysyn :)
älä vastaa jos on liian henk.koht!

11. maaliskuuta 2013 klo 13.46  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

''Syötkö epillereitä? Kun aika useinhan käy niin että niitä syödessä myös rintavarustus kasvaa?'' mistä tuollaista olet kuullut?:D itse olen aina ajatellut sen vain olevan sellainen ns sanonta.. ei itselläni ole rinnat kasvanut vaikka pillereitä olenkin kauan syönyt. enkä tiedä ketään kellä olisi ehkäisypillereistä rinnat kasvaneet? xD

11. maaliskuuta 2013 klo 15.03  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kyllä joillaki kasvaa, riippuu merkistä

11. maaliskuuta 2013 klo 15.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mm. mulla ON kasvanut, jopa 1,5 kuppikoolla, sillä pillerit keräännyttää kehoon enemmän nesteitä + lihottaa (lisää ruokahalua lähinnä), ja mulla se rasva nyt sattuu kerääntymään tisseihin

11. maaliskuuta 2013 klo 15.54  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ano 15.03 kyllä rinnat kuule saattaa kasvaa kun syö e-pillereitä :) Se on tosin henk. koht. Lääkärikin sanoi että rinnat saataa kasvaa ja hups mun rinnat kasvoi b kupista c:hen n. kuukaudessa :D

11. maaliskuuta 2013 klo 16.00  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

kiva video:)! lisää tommosia!

11. maaliskuuta 2013 klo 16.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

jollain kasvaa ja jollain ei :D mut se on pelkkää nestettä ja lähtee pois, jos lopettaa pillerit :)

11. maaliskuuta 2013 klo 17.49  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Ootko huomannut, että noi pidennykset keltaistuis/tummuis(palais) kun kuumakäsittelet niitä?

11. maaliskuuta 2013 klo 18.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Millä hiusvärillä on sun mielestä parasta värjätä blondit hiukset? Tai onks sul jotain vinkkii ? Ku tosi monella tulee kellertävä, vaik haluis ihan vaaleet :( ...

11. maaliskuuta 2013 klo 18.39  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mun kampaaja sano että suoristusrautaa kannattaa käyttää kaikista _kuummimmalla_ mitä saa. koska siten ei tartte esim suoristaa montaa kertaa samasta kohasta, ja hiukset ei kärsi niin paljon. ihan vinkkinä!(:

11. maaliskuuta 2013 klo 18.55  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kiitti toi oli tosi hyvä kiharrusvideo:)!! Yritin joskus ite tehdä kans suoristusraudal aika moneen kertaan värjättyihin hiuksiin kiharoita ja tyhmänä laitoin muotovaahtoa niihin ennen sitä, säikähdin pirusti kun alkoi höyry nousta raudasta ja hiukset kärähti ihan selvästi, en voi suositella kenellekkään...

11. maaliskuuta 2013 klo 18.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Tyhmä kysymys, mutta onnistuuko samanlainen kihartaminen ihan normaalilla suoristusraudalla? :)

11. maaliskuuta 2013 klo 19.09  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Onnistuu, mutta niistä kiharoista saattaa tulla vähän "kulmikkaampia" koska ylensä suoristusrauta on kulmikas eikä pyöreä :)

11. maaliskuuta 2013 klo 19.19  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Mun kuppikoko suureni noin kahdella koolla kun aloin syödä e-pillereitä :)

11. maaliskuuta 2013 klo 19.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Oot ihan älyttömän kaunis Silja!! :)

11. maaliskuuta 2013 klo 19.29  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Voin kertoa kokemuksesta että kun suoristat hiuksiasi +200 asteella parin kuukauden ajan niin sun hiuksista on enää puolet jäljellä. Sitä ei itse heti huomaa, mutta varmasti sitten kun hiukset on ohentunut hiirenhännäksi!

11. maaliskuuta 2013 klo 19.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ite oon kampaaja ja suoristusrautaa ei todellakaan SAAA käyttää yli 200 asteella :D sun kampaajallas varmaan on GHD ja sekään ei kuumene yli 200 :D jos on käsittelemätön ja terve hius niin 190 on ok, mut muuten 180 on ihan maximi!

11. maaliskuuta 2013 klo 20.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä pillereitä käytät :)

11. maaliskuuta 2013 klo 20.09  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

You should dooo moooore videos :D and more gifs :) great blog

11. maaliskuuta 2013 klo 21.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mitä helvettiä :D Kyllä ne suoristuu ihan sillä 150 asteellakin... Huhhuh en ikinä vois kuvitella käyttäväni yli 200astetta..

11. maaliskuuta 2013 klo 22.27  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Osaatko neuvoa miten saan hiukset kuntoon tuhannen värinpoiston/värjäyksen jälkeen? :(

12. maaliskuuta 2013 klo 0.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mä oon kuullut samaa kun ylin anonyymi ja itseasias kans Daven Mayeda, joka on tunnettu hius stylisti (laittanut monien julkkisten hiuksia ja tekee myös youtubeen videoita) sanoo samaa tällä videolla kohassa 2:18: http://www.youtube.com/watch?v=vBxx-P2pkVE

12. maaliskuuta 2013 klo 2.10  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Haha :) Mä voin sanoo sulle et asun espanjassa, ja täällä joka ikinen tyttö ja jopa nainen pukee legginssejä, ja ei mitään toppia shortsjea mitään peppua peittämään :D musta aluks oli tosi hassua et mitä ihmettä, jopa erittäin lihavat pukee semmosia.. Mut nyt oon päässy tähä ns. makuun ja itekkin rupenut käyttämään legginssejä koska ne on jotenkin niin mukavat, ei purista mistään kohtan ja oikeesti hyvät jalassa. :D Farkkuja taas viikonloppusin kun panostetaan vähän enemmän ulkonäköön;)

12. maaliskuuta 2013 klo 3.28  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kannattaako suoristaa ja kihartaa hiuksia koko ajan, varsinkin kun ne on Siljallakin ihan hiirenhännän ohuet? Ottakaa pois kaikki typerät pidennykset ja antakaa hiuksenne olla luonnontilassa ennenkuin on liian myöhäistä. Onko nykyajan muotia olla elottoman värinen blondi ja ohuthiuksinen?

12. maaliskuuta 2013 klo 8.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tää taas ei liity mitenkää postaukseen, mut jäi häiritsee se kuva mikä on turun keskustasta joskus ilta-aikaan. näin sen sun instagramissa ja haluun tietää et onks se otettu amarillon vessasta!!! koska mun kännykässä on aivan samanlainen kuva kun kerran kävin :D haha sua varmaan kiinnostaa

12. maaliskuuta 2013 klo 9.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hei mistä oot tilannut noi sun teippipidennykset ja missä kiinnität ne? Paljonko maksoi? Oisitko huomannut, että ne rasittais jotenkin paljon sun omaa hiusta? :-D

12. maaliskuuta 2013 klo 11.33  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos :)

12. maaliskuuta 2013 klo 11.52  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos :)!

12. maaliskuuta 2013 klo 11.53  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

But i guess you can't even understand what i'm saying? ;D thanks <3

12. maaliskuuta 2013 klo 11.54  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

No ei niille tietenkään mitään ihmeparantumista saa tehtyä :D :( Mulle leikattiin melkeen polkkatukka, eli kaikki huonot vaan pois. Tietenkin sun pitäis ahkerasti käyttää hiusnaamioita ja vaihtaa shamppoo ja hoitsikka laadukkaisiin, esim. bed headin erittäin korjaaviin tuotteisiin :)

12. maaliskuuta 2013 klo 12.02  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

EN! En usko että niin kuuluu käydä :D Jos sulle on käynyt niin ni joka a) suortistat aivan liian kuumalla raudalla tai b) sun pidennykset ei oo aitoa ihmishiusta :D

12. maaliskuuta 2013 klo 12.03  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Joo on otettu :DD Oltiin mun isin kaa syömässä siellä ;)

12. maaliskuuta 2013 klo 12.04  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Oon tilannut ne Hiusextra Heinilästä, ja kaveri on laittanut ne mulle + olen laittanut kerran itse (omg!!) en ole huomannut mitään huonoa, oon erittäin tyytyväinen :)

12. maaliskuuta 2013 klo 12.05  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

No mutta mä puhuinkin suomesta :) Tietenkin ulkomailla on aivan erillaiset pukeutumis tavat! Ihan samalla tavalla kun Espanjassa suurin osa tytöistä ottaa aurinkoa yläosattomissa ja stringi-mallisessa alaosassa, mutta näkyykö sitä hietsussa - EI? :D Suomessa se on vissiin joillain rannoilla ihan kiellettyäkin?
Mutta joo, legginssit ei vaan oo siltikään mun mieleen :)

12. maaliskuuta 2013 klo 12.11  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Ei oo muuta vinkkiä kun että osta Goldwellin vaahtosävyte 10V tai Schwartzkopfin hopeashamppoo!! :) Ei pelkillä kaupan hiusväreillä saa hyvää lopputulosta :(

12. maaliskuuta 2013 klo 12.12  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

ei liity aiheeseen, mutta selailin tossa vähän aika sitten sun vanhoja postauksia, tuli tollanen kuva vastaan facebookissa ja assosioin sen heti suhun, tarkistin ja kyllä, olin oikeessa.
näyttääkö tutulta?: http://www.facebook.com/photo.php?fbid=589148964429762&set=a.578353472175978.134121.120383057973024&type=1&theater

12. maaliskuuta 2013 klo 14.16  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mitä kokoo se sun boylondonin harmaa paita on? :)

12. maaliskuuta 2013 klo 14.16  
Blogger Nooruli kirjoitti...

kannattaa hannkkia se Remington harja 9,95e todella hyvä :))

12. maaliskuuta 2013 klo 14.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Vautsi hienot kiharat sait tehtyy! :) Itelläni on toi sama rauta, mut jostai syyst en saa sil kiharoita aikaan.. voi olla et painan sitä rautaa liikaa tai jotain :(

12. maaliskuuta 2013 klo 15.52  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Hahah oikeestaan en oo nähny täällä vielä yhtäkään tyttöä yläosattomassa ja stringi-mallisessa alaosassa! :P mutta joo makunsahan on kullakin! Kiitos ja kuittaus Silja vastauksestas :) !

12. maaliskuuta 2013 klo 16.21  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Mun hiukset ei suoristu 180c lämpötilassa puhumattakaan 150c ! Omistan paksut luonnonkiharat hiukset ja joudun niitä suoristelee vähintään 200 asteen lämmössä :/ Toki pistän aina lämpösuojaa josta on omalla kohdalla ollu ainakin hyöytyä :)

12. maaliskuuta 2013 klo 16.24  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

cool:) illalla se on kyllä kiva näky!

12. maaliskuuta 2013 klo 18.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

eiku ei se ollukkaa illal se sun kuva

12. maaliskuuta 2013 klo 18.47  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Siis toi video on niin huippu! Et varmaan edes tajua miten suuri apu olikaan tällaselle tumpelolle tosta videosta.. Itelläki on pidennykset, mutta oon pitäny melkeen aina suorina, mut nyt onnistu kihartaminen :) Tosin vasenta puolta pitää ehkä vielä vähän harjotella, mutta kerranki tuli sellaset millä oikeesti kehtais johonki mennäki :) Ja hyvät sain aikaan vaikka on joku Babylissin kakkasuoristin, mis ei oo pyöreitä reunoja ees :D

12. maaliskuuta 2013 klo 20.53  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jos joku täällä alkaa syömään e-pillereitä vaan sen takia että rinnat vähän kasvaisi niin voi luoja. :D Itse kun söin niin olin vaan välillä niin turvoksissa muutenkin ja samalla sit rinnatkin.. Omasta mielestä olo oli vaan epämukava ja ikävältä tuntui rinnoissakin. :D

12. maaliskuuta 2013 klo 21.23  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Varmaan riippuu jonkun verran hiuslaadusta, missä lämpötilassa kannattaa suoristaa.

Jotkut "maailmankuulut" hiusstailistit harvemmin käsittelee suomalaista ohutta ja hentoa hiuslaatua. Yleensä asiakkaat on eteläeurooppalaisia/amerikkalaisia/afrikkalaisia, joiden hiuslaatu on täysin eri kuin suomalaisten. Ei sellainen hevosenharja varmaan suoristukaan yhtä helposti kuin suomalaisten hiirenhäntä...

12. maaliskuuta 2013 klo 22.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mulla kasvoi deestä äffään, riippuu kyllä vähän ihmisestä ja pillereistä kasvaa rinnat vai ei..

13. maaliskuuta 2013 klo 6.59  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

onnistuu samanlainen kihartaminen, vaikka rauta olisikin kulmikas :) vaatii vaan vähän treenausta!

13. maaliskuuta 2013 klo 16.11  
Blogger Maria kirjoitti...

Sulla on kyllä aivan ihanat hiukset! Todella hyvännäköiset hiukset tuossa "pesun jälkeen" -kuvassa. :) Wää, kasvaisivatpa omatkin nopeasti...

→ TheRealmofMaria

13. maaliskuuta 2013 klo 18.38  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

(oon aika varma että noita ns. hiirenhäntiä löytyy melkeen joka maasta aina joltakin) Ja yksinkertasesti... jos sä suoristat sun hiuksia vaikka allimmalla lämpöasteella ja joudut sen takia vetämään sen raudan läpi samasta kohtaa monta kertaa, että se suoristuu kunnolla niin se liike kuluttaa sun hiusta paljon enemmän kun se, et oisit vaan kerran vetässy isommalla asteella. Ja siis tietenkin jos saat _yhdellä_ vetäsyllä suoraks alimmalla lämpöasteella niin se on hyvä ja tää neuvo ei siis mun mielestä vaikuta Siljan tutorialiin, koska itse en ainakaan nähnyt et Silja ois kihartanu monta kertaa peräkkäin saman osion:)

13. maaliskuuta 2013 klo 18.44  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

^^ :DDDD mutta näkeehän tuon että silja pushuppeihin turvautuu :DD naurattaa että kiellät sen

13. maaliskuuta 2013 klo 21.07  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

voisitko tehä kysymyspostauksen?:)

13. maaliskuuta 2013 klo 21.33  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Jeee kerranki tuli selkee video, josta oppikin jotai! :) Kiitos tästä!

13. maaliskuuta 2013 klo 22.15  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Naurattaa että sä tiedät paremmin :D no usko mitä huvittaa :)

13. maaliskuuta 2013 klo 23.15  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Ole hyvä <3

13. maaliskuuta 2013 klo 23.15  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Hmmmm... En nyt yhtään muista! Se on aika reilun kokonen, olisikohan S-kokoa :)

13. maaliskuuta 2013 klo 23.16  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Kiitos vinkistä :)

13. maaliskuuta 2013 klo 23.17  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Pitää vaan reenailla ;)

13. maaliskuuta 2013 klo 23.18  
Blogger Silja Sundberg kirjoitti...

Oi ihana kuulla :)<3

13. maaliskuuta 2013 klo 23.19  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

POSTAA

14. maaliskuuta 2013 klo 9.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

!!!!! niii :D vierotusoireit

14. maaliskuuta 2013 klo 16.58  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

haha teen just samalla lailla kiharat ja mul on just toi sama suoristus- muotoilurautaki :p mut sun hiukset on paljo hienommat silti! :D

14. maaliskuuta 2013 klo 17.31  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

niimpä niin XD muuten vaan tissit kasvanu täs yhtäkkiä :D::DDDD säälitttävääää

14. maaliskuuta 2013 klo 17.35  
Blogger Miia Karoliina kirjoitti...

hitto kun sä oot kaunis :)

14. maaliskuuta 2013 klo 18.01  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

nyyhkis sä pilaat mun elämän sun täydellisyydelläs :(

14. maaliskuuta 2013 klo 21.40  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

Kaikkea oon kokeillut mut silti tää pää on ku harakanpesä :( Ehkä aika parantaa haavat..

15. maaliskuuta 2013 klo 1.08  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

tää on nyt vähän offtopic, mutta lueskelin sun vanhoja postauksia ja tuli vaan mieleen että pystyisitkö vielä kuvitella joku päivä seurustelevas tytön kanssa, vai onko se ns. menneen talven lumia? ja joo sulla on nyt jyri ja teillä tuntuu menevän paremmin kun hyvin, mutta jos oletetaan että jyriä ei vaikka olis tai menis syystä tai toisesta katki... niin pystyisitkö vielä jos oikeenlainen likka tulis kohdalle?

15. maaliskuuta 2013 klo 5.26  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

millä oot muokannutän videon?? :))) Ois super kiva jos vastaisit? :)

15. maaliskuuta 2013 klo 16.35  
Anonymous Anonyymi kirjoitti...

mun luottokampaaja sano just et hius kärsii kun sitä vedetään 150 asteisella raudalla, se on vaan mainoskikka et saa säädettyy lämpötilaa. 200 asteella sitä ei tarvi vetää ku kerran -> hius ei kärsi

15. maaliskuuta 2013 klo 16.53  
Blogger Syksynäiti kirjoitti...

Apua oon seurannu su blogia jonkun reilu vuoden ainaski . Mut nyt siel ei tunnu tuleva mitää muutaku noit ihme et sua pitää änestää josai tai sit jtn kilpailui ja mainostusta kauhee materiaaliseksi mennyt . No mutta toivoisin et tekisit sellasen my day postauksen videolle :) p.s. oot ihan superkaunis ja ihanat hiukset !!! :))

16. maaliskuuta 2013 klo 13.49  
Blogger Laura kirjoitti...

oi että sun tukka on ihana!!! Mua ärsyttää että itse menin tekee sen virheen että pätkin tuolta ihan tyvestä saakka että "saisin ne kivan pörröseksi!" vaikka todellisuudessahan niille ei saanu mitään sillon tehtyä:D onneks ne on jo kasvanu sillee et lyhyimmätki ylettyy leuan alapuolelle x) kiitos niin paljon tosta videosta, sain ihan sairaan hyvät kiharat itselleni ton avulla! Olet ihana♥


http://likewemadeyou.blogspot.fi/

23. maaliskuuta 2013 klo 19.16  

Lähetä kommentti

Tilaa Lähetä kommentteja [Atom]

<< Etusivu